Puheenvuoro



Heinilä Pentti, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010) - Jatkettu lähetekeskustelu

Täysistunto:
Keskiviikkona 5 päivänä toukokuuta 2010 klo 18.28

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Pidän arvokkaana muun muassa sitä, että tässä piispainkokouksen selvityksessä ja myös täällä lähetekeskustelussa on ollut esillä sielunhoidollisia näkökohtia ja ongelmia, jotka ovat monen homoseksuaalisen identiteetin omaavan kohdalla todellisia. Vastuullemme on annettu käsiteltäväksi erityisen vaikea, monia näkökohtia sisällään pitävä selvitys, jos se on ollut vaikea asia piispoille, sitä se ollut myöskin meille edustajille, tämä on puheenvuoroista kyllä käynyt ilmi. Helppoja vastauksia ei ole, varsinkin kun on jo todettu, että tiedemaailmakin näyttää selkeästi jakautuvan homoseksuaalisuuden synnyn arvioimisessa kahteen eri koulukuntaan. Kuten täällä on myös tuotu esille, varmaa luotettavaa tietoa ei tästä kysymyksestä ole riittäväsi olemassa. Ehkä tämä sielunhoidollinen näkökulma, johon edustaja Kinnunenkin viittasi, ei ole tullut riittävästä esille, niin omalta pieneltä osaltani voisin jotakin vielä siitä sanoa. Yksi ammattitutkinnoistani on psykiatrian sairaanhoitajan tutkinto ja jo tähän ammatti-identiteettiin kuuluu erilaisuuden ymmärtäminen. Ihminen on hyväksyttävä sellaisena kun hän on. Kaikki ovat Jumalan luomina ainutlaatuisia ja arvokkaita. Kristityn tulee osoittaa rakkautta ja armahtavaisuutta kaikkia ihmisiä kohtaan. Tämä on varmasti ihan selvä asia. Mielestäni tämä lähimmäistä kunnioittava armahtava asenne ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kirkko voisi hyväksyä sellaisen elämäntavan tai teot, mitkä Uudessa Testamentissa esiintyvät syntiluettelossa. Tästä on täällä jo puhuttukin, muun muassa edustaja Vesti mielestäni toi sen hyvin selkeästi esille. Samaan hengen vetoon on sanottava, että meillä kaikilla on tarvetta omien syntiemme kanssa jokapäiväiseen parannukseen. Edustaja Nieminen sanoi puheenvuorossaan, että jos käytän lain vasaraa, oma peukalo on pantava ensimmäisenä alasimen ja vasaran väliin, ja näinhän se on. Ateismin aikana rautaesiripun takana koulutettiin pastoreita ja eräs kouluttaja opetti hengen miekasta, Jumalan sanasta. Hän sanoi, että muistakaa sisaret ja veljet, hengen miekassa ei ole kahvaa, ei käsisuojaa, jossa oma käsi on turvallisesti siellä suojassa ja sillä sitten hutkitaan ja tökitään muita. Hengen miekka ei ole tällainen, vaan pidä huoli, että aina kun tartut tähän miekkaan, oma käsi vuotaa verta. Tällaisella asenteella meidän tulisi suhtautua myös tähän esillä olevaan kysymykseen. Suhtautumisessa seksuaalisesti poikkeaviin on kirkon piirissä valitettavasti esiintynyt tällaista rakkaudetonta "Raamatulla päähän"- lyömistä, josta äsken kuulimme. Näin ei saisi olla.

Arkkipiispa Jukka Paarma käsittelee tätä kysymystä kirjassaan Ihmisen huuto. Kiitos tästä kirjasta, joka varmasti on tullut luetuksi, ymmärsin, että se tuli kaikille kirkolliskokousedustajille. Sivulla 114 kerrotaan seksuaalisesti poikkeavan ihmisen hätähuudosta, jonka kaltaisia viestejä sielunhoitajat, papit saavat näinä aikoina. Nyt suora lainaus: "Kirjoitan teille, kun en voi kenellekään asiastani puhua. Pelkään kertoa siitä omaisilleni, en usko, että saisin heiltä ymmärrystä tai tukea. Olen kantanut tätä asiaa sisälläni jo vuosikausia. Tuntuu, etten enää kauan jaksa. Toivon, että ymmärrätte minua. Olen usein rukoillut voimia, mutta yksin en tahdo jaksaa. Rukoilkaa puolestani." Ja jos sallitte, niin vielä toinen lyhyt lainaus kirjasta, sivu 115: "Moni ihminen kantaa elämässään sellaisia taakkoja, haavoja, syyllisyyttä häpeää tai epätoivoa, jota pitäisi välttämättä päästä purkamaan jollekin toiselle. Kaikkein riipaesivimmat kertomuket ihmisten äärettömästä tuskasta olen kuullut niiltä vanhemmilta, jotka ovat kertoneet oman lapsensa tiestä. Ne ovat sisältäneet mittaamattoman määrän syyllisyydentuntoa, häpeää salailua, avun hakemista ja rukousta. Itseäni hyvin lähellä ovat tulleet ne kirkon työntekijät, papit ja muut joiden perheessä tämä on ollut polttava kysymys." Edustaja Kinnunen sanoi, että monet homoseksuaalit ovat sinut itsensä kanssa ja näin varmasti on, mutta on myöskin paljon niitä, joille tämä asia on erittäin kipeä asia. Vierellä kulkija, sielunhoitaja, sananpalvelija ei todellakaan voi jättää tällaisten kysymysten kanssa kamppailevaa lähimmäistä yksin, vaan hän rientää apuun. Kristitty, rinnalla kulkija rukoilee hänen kanssaan ja hänen puolestaan ja pyrkii kaikella tavalla auttamaan ja tukemaan sitä, joka näiden vaikeiden kysymysten kanssa kipuilee ja kamppailee. Tästähän tässä selvityksessäkin mainitaan, "jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista."

Kun arkkipiispa John Vikström vihki minut kirkon virkaan kauan sitten, halusin siinä vihkimyksessä sitoutua kirkon oppiin, eli Raamattuun ja tunnustukseen. Kun olen pyrkinyt kipuilemaan ja ottamaan kantaa tähän rekisteröityjen parisuhteiden puolesta rukoilemiseen, minua on auttaneet tietyt avustavat lisäkysymykset, joita olen kysellyt itseltäni ja saanen kysyä niitä nyt tässä myöskin teiltä arvoisat edustajat. Kysyn siis, miksi meillä on käytössä kirkossamme Pyhä kaste? Miksi nautimme Herran ehtoollista seurakunnissamme? Miksi julistamme evankeliumia kotiseurakunnassa ja aina maan ääriin asti? Miksi pidämme Kristuksen kirkkoa Kristuksen ruumiina ja niin edelleen. Tällaisia kysymyksiä voisi olla enemmänkin. Emme etsi näihin kysymyksiin vastausta asiantuntijalausuntojen avulla tai seminaareilla tai tieteen menetelmin. Me kastamme, me jaamme ehtoollista, me julistamme evankeliumia, me perustamme lähetystilanteessa seurakuntia, me pidämme Kristuksen kirkkoa Kristuksen ruumiina, koska kaikki tämä perustuu Raamattuun. Jumalan sana kehottaa siihen. Haluamme kulkea näissä kysymyksissä sitä tietä, minkä Raamattu on näissä sille viitoittanut. Miksi emme siis tällä samalla periaatteella toimisi myös tässä rekisteröidyn parisuhteen kysymyksessä. Miksi emme tässäkin ottaisi samalla tavalla toimintaohjeet kirkon kirjasta Pyhästä Raamatusta, eikä jostakin muualta ulkopuolelta tulevan painostuksen seurauksena. Useat muut ovat jo tuoneet esille tätä Raamatun tärkeyttä, joten ei siitä sen enempää.

Lopuksi. Tässä selvityksessä todetaan, että "kirkolliskokous voi antaa piispainkokouksen tehtäväksi pastoraalisten ohjeiden antamisen erilaisiin tilanteisiin sopivien rukousten laatimisen. Tällöin kirkolliskokous voi ilmaista oman kantansa kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi rukouksen sisältöä paikkaa ja vapaaehtoisuutta". Tätä on siis meiltä kysytty. Meiltä on tätä edellytetty. Kuten jo aikaisemmin sanoin, kannatan lämpimästi rukoustuen antamista sille, joka sitä kaipaa ja näiden ongelmien kanssa kipuilee, mutta en kannata sitä, että samaa sukupuolta olevien parisuhteiden puolesta rukoilemisesta tehtäisiin rukouskaavat. Jos oikein ymmärsin piispa Peuran puheenvuoron, niin tällaista kaavaa näille rukouksille ei ole tulossakaan, vai ymmärsinkö väärin. En kannata myöskään sitä, että samaa sukupuolta oleville rekisteröidyssä parisuhteessa eläville järjestettäisiin erillisiä kirkollisia rukoushetkiseremonioita, koska Raamattu ja käsittääkseni kirkon oppi mielestäni ei anna meille siihen valtuutusta.


Paluu