Puheenvuoro



Kaskinen Anna-Mari, edustaja

Otsikko:
Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toimintakertomukset vuodelta 2007 sekä Kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen (Toimintakertomus 1/2008)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2008 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, arkkipiispa. Hyvät kirkolliskokousedustajat. Aika on purkaa ja aika rakentaa. Aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen. Saarnaaja tuskin tarkoitti sanoillaan ensisijaisesti seurakuntarakenteen uudistusta, mutta viime aikoina nämä sanat ovat tulleet kohti. Viime kirkolliskokouksessa piispa Huotari vertasi käsillä olevaa rakennemuutosta mannerlaattojen järkkymiseen. Vertaus on vahva, mutta kun maa alkaa tutista oman kirkon kivijalan alla, se on hyvin osuva vertaus. Täällä on jo useaan otteeseen viitattu rakennemuutoskeskusteluun, mutta ehkä paikallaan on vielä yksi syvistä riveistä nouseva luottamushenkilön puheenvuoro. Kuten edustaja Keskitalo mainitsi, tutustuessamme kertomukseen kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta, tämä järkähtely on korvin kuultavissa ja silmin nähtävissä. Arkkihiippakunnan kertomuksesta luemme, että vuodelle leimaa antava on ollut seurakuntarakenteisiin liittyvä muutospaine ja epävarmuus, joka on vaatinut runsaasti voimavaroja, sekä tuomiokapitulissa että seurakunnissa. Myös Porvoon hiippakunnan kertomuksessa todetaan: seurakuntien tuleva rakenne oli hallinnon puolella edelleen tuomiokapitulin erillisen huomion kohteena jo kuudetta vuotta. Rakennemuutos koskettaa tavalla tai toisella kaikkia hiippakuntia. Ja onkin rohkaisevaa lukea näistä kertomuksista, miten hiippakunnissa halutaan tukea seurakuntia monin tavoin näissä haasteellisissa tilanteissa. Tukea on tarjottu mm. välittämällä seurakunnille konsulttipalveluja. Mikkelin hiippakunnassa on järjestetty hiippakuntapäivä, jossa on pohdittu yhdessä, miten seurakuntarakenne turvaisi hyvä seurakuntaelämän. Mikkelissä puhutaan myös kauniisti seurakuntien saattamisesta uuteen tilanteeseen. Lapuan hiippakunnan kertomuksessa korostuu ulkopuolisen konsultin käytön merkitys. Tuomiokapitulin välittämän konsultin työ on ollut merkityksellistä tiiviissä valmisteluvaiheissa, jossa seurakuntien viranhaltijat ovat ylityöllistettyjä, konsultti tuo esille ulkopuolisen näkökulman tunteita nostattavassa muutoksessa. Ja myös tunteista on kysymys. Jos meillä tämän käsiteltävänä olevan toimintakertomuksen lisäksi olisi käytettävissä tapauskertomuksia seurakunnista, joissa rakennemuutosta tällä hetkellä eletään läpi, saisimme varmaankin lukea peloista, epävarmuudesta, jopa paniikista ja näiden tunteiden aiheuttamista ristiriidoista seurakuntien sisällä ja seurakuntien välillä. Mutta onneksi saisimme lukea myös valoisia kuvauksia ratkaisuista, joihin seurakunnat ovat vapaaehtoisesti ja yksimielisesti päätyneet ja jotka ovat nousseet seurakuntien omista tarpeista ja toiveista. Onhan kirkossamme toteutettu 2000-luvulla 17 sellaista rakennemuutosta, joissa seurakunnat ovat oma-aloitteisesti päättäneet yhdistyä ilman että syynä olisi ollut kuntaratkaisu. Kuten olemme tänään kuulleet ja toimintakertomuksesta lukeneet, kirkkohallitus on panostanut merkittävällä tavalla rakennemuutoksen tukemiseen. Ja kun toiminnallinen osasto tuossa kirjassa arvioi talousarviossa hyväksyttyjen toiminnallisten tavoitteiden toteutumista, se tekee sen varsin rehellisesti. Tavoitteena oli seurakuntien tukeminen ja seurakuntatyön toiminnallinen visiointi rakennemuutoksissa ja monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa, tähän sisältyy myös pyrkimys koulutukseen. Mutta sitten todetaan, että koulutuskeskuksen työntekijöiden kehittämis- ja konsultointitehtäviin käytettävissä olevat voimavarat ovat niukentuneet ja tavoite ei toteutunut odotetulla tavalla. Mutta onneksi kuulimme eilen kirkkoneuvos Rantasen esityksessä, että seurakuntien tukeminen rakennemuutoksissa on yksi ensi vuoden talousarvion painopisteistä. Toivottavaa olisikin, että tämä tuki kanavoituisi seurakuntiin ruohonjuuritasolle, juuri sinne missä eletään uuden seurakuntarakenteen synnytysprosessia ja opetellaan elämään tämän rakenteen kanssa. Tarvitaan kätilöitä, tarvitaan saattohoitajia, jotka pitkään kulkevat seurakuntien rinnalla ja tukena. Ja tarvitaan sielunhoitoa ja työnohjausta, niin työntekijöille kuin luottamushenkilöille, jotka lyhyessä ajassa joutuvat tekemään vaikeita ja kauaskantoisia ratkaisuja ja kantamaan niistä vastuun. Myös seurakuntalaiset tarvitsevat tasapuolista tietoa, sillä he joutuvat usein elämään pelkojen ja epävarmuuden keskellä huhujen ja uhkakuvien ristitulessa. Toivottavaa olisikin, että jokaiselle rakennemuutoksessa olevalle seurakunnalle, tarjottaisiin tilaisuus käyttää konsultin palveluja ja kerrottaisiin selkeästi missä näitä palveluja on tarjolla ja miten niitä haetaan. Konsulteista olisi hyötyä jo siinä vaiheessa, kun prosessi on vasta käynnistymässä ja jolloin kartoitetaan eri vaihtoehtoja ja niihin mahdollisia vaikutuksia. Tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa. Tiedon puute tekee sen mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Rakennemuutoksen vaikutukset eivät ulotu vaan hallintoon, vaan seurakuntien koko ilmapiiriin ja tulevaisuudenuskoon. Juuri eilen kun avasin sähköpostiani, sain eräästä prosessissa olevasta seurakunnasta tuntemattomalta henkilöltä sähköpostiviestin, jossa pyydettiin rukousta, jota seurakunta voisi käyttää yhteisissä kokouksissaan, ja näin jättää rukouksessa muutoksen synnyttämä pelot ja ristiriidat jumalan käsiin. Tässä yhteydessä haluan myös kiittää kirkkohallituksen asettamaa seurakuntarakennetyöryhmää kahdesta aivan erinomaisesta, vuonna 2007 ilmestyneestä julkaisusta: väliraportista Läsnäolon yhteisö ja loppuraportista Muuttuvien yhteisöjen kirkko. Ne ovat olleet luottamushenkilöille korvaamattomia työkaluja ja ovat auttaneet hahmottamaan tilannetta laajemminkin kuin vain oman seurakunnan, oman rovastikunnan tai hiippakunnan tasolta. Ja sokerina pohjalla on juuri ilmestynyt Rakenneuudistajan opas, joka ilmaisee uudistuksen perusasiat kansantajuisesti ja hyvin valaisevasti. Sillä olisi ollut käyttöä jo aikaisemmin, mutta vaikka prosessi olisi seurakunnassa jo käynnissä tai olisi loppusuoralla, oppaaseen on hyvä palata ja miettiä, mitkä asiat olisi voinut tehdä toisin ja mitä on vielä tehtävissä. Opas olisi myös erittäin tervetullut tietolähde paikallisille tiedotusvälineille, jotka pyrkivät seuraamaan prosessin kulkua ja vaikuttavat käytäviin keskusteluihin, ilmapiiriin joka seurakuntiin syntyy. Seurakunnissa tarvitaan nyt toivoa. Ja saattaa olla, että useampikin vaihtoehto voidaan saada toimimaan jos vain on luottamusta ja hyvää tahtoa. Parhaimmillaan rakenneuudistus auttaa terävöittämään seurakunnan tavoitteita ja arvioimaan toimintatapoja uudelleen. Tämän rakenneuudistusprosessin myötä tutuksi tullut entinen Peräseinäjoen kirkkoherra, nykyinen Peräseinäjoen kappeliseurakunnan vastaava kappalainen Markku Ylinen totesi oman seurakuntansa rakenneratkaisusta näin: "Pelko oli suurempi kuin pamaus". Tämä on kuulemma pohjalainen sanonta. Ja toivottavasti näin voidaan pian todeta muuallakin kuin Peräseinäjoella. Aika on heitellä kiviä ja aika on kerätä kivet. Kiitos


Paluu