Puheenvuoro
piispa Häkkinen Seppo
,
Otsikko:
Kirkkolain kirkollista rakennussuojelua koskevien säädösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 4/2012)
Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Käsittelyssämme on kirkollisten rakennusten suojelua koskevien säännösten muuttaminen. Kirkkohallituksen esitys on huolellisesti laadittu ja tehty hallituksen esityksen muotoon. Siten on hyvin ymmärrettävää se, että siinä ei puututa teologisiin tai toiminnallisiin näkökohtiin. Kirkollisista rakennuksista puhuttaessa teologisia ja toiminnallisia näkökohtia ei kuitenkaan voi sivuuttaa. Siksi muutama näkökohta niistä. Ne piirtävät maastoa, johon kirkollisten rakennusten, erityisesti kirkkorakennuksen suojelua koskevat kysymykset liittyvät. Seurakunta Jumalan kansana tarvitsee paikan hoitaakseen uskoaan ja yhteyttään Jumalaan ja toisiin kristittyihin. Siksi kirkkorakennus on sekä seurakunnan koti, Domus ecclesiae että Jumalan asuinsija ihmisten keskellä, Domus Dei. Tämän teologisen periaatteen seurauksena kirkkorakennuksella on seurakuntaelämässä erityinen asema. Tämä tulee ilmi esimerkiksi kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Kirkkolain 14 luvun 1 § mukaan seurakunnalla tulee olla kirkko. Kirkkojärjestyksen 14 luvun 2 § mukaan uusi kirkko on vihittävä Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi. Kun kirkko on vihitty, sitä saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. Kirkkojärjestyksen 2 luvun 2 § mukaan päiväjumalanpalvelus pidetään seurakunnan kirkossa sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä. Jos kirkkoja on useita, kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Jo nämä esimerkit osoittavat, että kirkkorakennus ei ole mikä tahansa kiinteistö. Siihen kohdistuvat ratkaisut on tehtävä eri kriteereillä kuin muiden rakennusten. Sama koskee muita kirkkohallituksen esityksessä mainittuja kirkollisia rakennuksia. Niissä ei siis ole kysymys vain kulttuurihistoriallisista arvoista, vaan seurakunnan elämään ja toimintaan usein hyvinkin syvästi koskettavista asioista ja perusteista.
Elämme kirkossamme sellaista aikaa, jolloin monissa seurakunnissa joudutaan pohtimaan kirkkojen tulevaisuutta. Viime vuosien lukuisten seurakuntaliitosten johdosta on monilla seurakunnilla useita kirkkoja. Tähän kirkkohallituksen esityksessä sivulla 13 lyhyesti viitataan. Kaupungissa voi olla lähikortteleissa useampia kirkkoja, jotka kuuluvat samalle seurakunnalle. Maaseudulla voi seurakuntien yhdistymisen seurauksena yhdellä seurakunnalla olla puolenkymmentä kirkkorakennusta. Erityisesti väen vähetessä ja talouden kiristyessä seurakuntien kysymyksenä on, mitä näille monille kirkoille tulisi tehdä. Millaista jumalanpalveluselämää niissä tulisi järjestää, ovatko osallistujamäärät ainoita kriteereitä? Mikä arvo ja merkitys on säännöllisellä rukous- ja jumalanpalveluselämällä, joka on kestänyt kenties satoja vuosia yhdenjaksoisesti samassa kirkossa? Voisiko kirkkorakennuksen käyttöä laajentaa muuhunkin kuin jumalanpalveluselämään? Mitä tehdä, kun talvella kirkon lämmittäminen on liian kallista eikä siihen ole seurakunnalla varaa? Tai entä kun kirkkorakennuksen kunnostamiseen ja ylläpitämiseen ei löydy enää voimavaroja? Millaisilla edellytyksillä seurakunta voi luopua kirkkorakennuksesta? Mitkä ovat silloin menettelytavat, kun ottaa huomioon, että kirkkorakennuksella on erityinen asema seurakuntien rakennusten joukossa sekä seurakuntalaisten mielessä ja uskontajussa? Usein kysymyksenasetteluun kytkeytyy myös koko kirkkomiljöö muine rakennuksineen ja hautausmaineen, kuten kirkkohallituksen esityksessä tätä tilannetta hyvin kuvataan. Mikä on seurakunnan vastuu kulttuuriperinnön vaalimisesta? Ja entä kun rahat loppuvat ja ne tarvitaan muuhun seurakuntaelämään kuin rakennusten ylläpitämiseen? Seurakunnan perustehtävä kun ei ole ylläpitää rakennuksia, ei edes kirkkorakennusta.
Edellä olen esittänyt monia kysymyksiä siitä problematiikasta, jonka kanssa useat seurakunnat kamppailevat. Ne osoittavat sitä maastoa, johon kirkollisten rakennusten suojelua koskevat säännökset liittyvät. Kuten puheenvuoroni alussa totesin, mielestäni kirkkohallituksen esitys on perusteltu ja kannatan sitä. Mutta kysymykset kirkollisten rakennusten tulevaisuudesta me löydämme edestämme muutenkin kuin rakennussuojeluasiana. Tätäkin asiaa olisi syytä pohtia kokonaiskirkon tasolla, jotta seurakunnat saisivat tarvitsemaansa tukea, eivätkä joutuisi yksin tekemään suuria ratkaisuja kirkollisten rakennusten tulevaisuudesta.
Paluu