Puheenvuoro
Pitkänen Eivor
,
edustaja
Otsikko:
Maksu kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamisesta (Hiippakuntavaltuustoesitys 1/2012) - Lähetekeskustelu jatkuu
Täysistunto:
Torstaina 10 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Eiliset puheenvuorot käsittelivät esillä olevaa asiaa hyvin monipuolisesti ja siksi nostan tästä teemasta vain yhden näkökulman: Mikä on kuoleman kohdatessa kirkon rooli omaisen näkökulmasta? Ajattelen, että kirkko auttaa ihmistä selviämään elämänsä vaikeimmasta tilanteesta. Kirkolla on tässä asiassa valtavasti osaamista. Tämä pätee, oli vainaja tai omainen kirkon jäsen tai ei, tämä pätee, oli omaisen kuolema järkytys tai helpotus. Kuolemaan liittyvät niin sanotut järjestelyasiat omainen yleensä pystyy hoitamaan hyvin. Hän menee kirkkoherranvirastoon tai hän menee hautaustoimistoon. Yhä enemmän on tapana se, että omainen vain soittaa hautaustoimistoon ja hautaustoimisto sitten ystävällisesti hoitaa kaikki järjestelyasiat omaisen puolesta. Mutta papin kohtaaminen tekee kuoleman todelliseksi. Siinä ei ole enää mitään puuhaamista turvana. Siksi papin ja omaisen keskustelu on hautausprosessin ehkä kaikkein vaativimpia vaiheita. Tässä keskustelussa on läsnä näkyvästi tai peitetysti kaikki tunteet, kaikki ennakkoluulot ja pelot. Usein juuri, kun kyseessä on kirkkoon kuulumaton vainaja, tai jos omaiset eivät kuulu kirkkoon, tämä keskustelu on kaikkein vaativin ja luottamuksen herättäminen on tässä tilanteessa kaikkein vaikeinta. Tämän vaikean asian, tämän kuoleman, lisäksi tässä keskustelussa on läsnä myös se tosiasia, että tämä omainen jollakin tavalla intuitiivisesti tuntee, että hänen täytyy perustella, miksi papin pitää tulla siunaamaan hänen omaisensa. On jonkinlainen tunne siitä, että ehkä tämä asia ei nyt ihan meille kuulu, mutta toivoisin, että pappi tulisi, ja näin ollen omainen pyrkii monta kertaa perustelemaan miksi papin pitäisi tulla. Se aiheuttaa omaisille paljon paineita. Näissä papin ja omaisten välisissä keskusteluissa myös ilmenee hyvin selvästi, että kirkosta eroamisen syy ei aina ole raha. On monia syitä, hyvin erilaisia syitä, miksi ihmiset eroavat kirkosta. Ne voivat johtua myös siitä, että tämä vainaja tai omaiset ovat pahasti pettyneet kirkkoon. Tai sitten jokin hengellinen painostus, vaikka se olisi tapahtunut jossain erityisessä ryhmässä tai muussa liikkeessä, sen koetaan joka tapauksessa olevan kirkon vika. Vasta kun tämä aikaa viepä ja aitoa kuuntelua edellyttävä keskustelu on käyty, vasta sen jälkeen voidaan rauhallisin tai ainakin rauhallisemmin mennä itse hautaan siunaamiseen. Ihmiset ovat tänä päivänä valmiita maksamaan keskusteluavusta. Kun seurakunnan työntekijä ja yleensä pappi kohtaa surevat ihmiset aidosti, ovatpa he kirkon jäseniä tai ei, on vainaja sitten kirkon jäsen tai ei, nämä omaiset kokevat, että heidät kohdataan hyvin. Silloin he ovat myös valmiita maksamaan pienen kulukorvauksen kaikesta siitä vaivasta, minkä kirkon työntekijä näkee. Koska he kyllä ymmärtävät, että pieni kulukorvaus kuuluu asiaan, jos vainaja ei ole maksanut jäsenmaksua. Ajattelen näin, että hyvin hoidettu keskustelu omaisten kanssa on sitä kaikkein tärkeintä missiota tai evankeliumin levittämistä, se että myös nämä ihmiset ja heidän kysymyksensä kohdataan aidosti ja heille annetaan aikaa. Hautaan siunaamisen jumalanpalvelus on jumalanpalvelus, eikä siitä pidä ottaa maksua. Mutta ihmiset kyllä ymmärtävät sen, että hyvin hoidettu esivalmistelu on vaativaa ja siitä mielellään maksetaan pientä kulukorvausta.
Paluu