Puheenvuoro



Viitala Ritva, edustaja

Otsikko:
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2008-2011. Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011 (Kirkkohallituksen esitys 9/2012)

Täysistunto:
Perjantaina 9 päivänä marraskuuta 2012 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, piispat ja hyvät edustajatoverit. Kaiken kaikkiaan olen lukenut mielenkiinnolla tätä kirjaa Haastettu kirkko. Tietoisena siitä, että osin se antaa kirkosta ja sen toiminnasta tai toimintaan osallistumisesta synkän kuvan, toisaalta siksi, että se myös todella haastaa minua kirkon työntekijänä, kuten on aikaisemmin sanottu, muutokseen, uudistuksiin ja oman työn priorisointiin. Voiko näin löytää kirkon päätehtävän, joka on tuntunut hukkuneen moninaisten toimintojen alle. Evankeliumin, ilosanoman, viemisen Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta ihmisten keskelle. Voiko niin sanottu kirkon kokoava työ tukea seurakuntaelämän keskusta, jumalanpalveluselämää, jossa koko yhteisö on koolla ja osallisena Jumalan perheessä. Milloin viimeksi kutsuit seurakuntalaista messuun: "Nähdään kirkossa sunnuntaina". Diakoniatyön kentällä yhteiskunnan muutokset näkyvät sekä heti että viiveellä. Rinnakkain nykyisen ja yhä 20 vuotta sitten koetelleen laman jälkiseurauksia hoidetaan edelleen. Haasteensa tuovat myös nyt moninaisten ongelmien keskellä elävät ihmiset. Ihmisten moniongelmaisuus ja tipahtaminen yhteiskunnan tukiverkoista työllistävät diakoniatyöntekijöitä. Yhden asiakkaan asioiden hoitamiseen kuluu entistä enemmän aikaa. Tämä näkyy asiakaskontaktien määrissä laskuna. Entä, jos diakonityöntekijöitä olisi enemmän vastaamassa hädänalaisten huutoon. Tämä resurssipuute näkyy myös muussa toiminnassa ja aiheuttaa työn priorisointia. Diakoniatyön vahvuus on aina ollut nopea reagointi uusiin haasteisiin. Tämä näkyy sen monimuotoisuutena. Vaikeutena onkin luopua toiminnoista, vaikka joku muu taho ottaisi asian hoitaakseen. Nyt on tullut sen aika, ja kohdistaa työ diakonian perustehtäviin. Ilon aiheita koetaan juuri siinä, missä ihminen saa toimia lähimmäisenä ja välittää lähimmäisen rakkautta. Viedä ilosanomaa rakastavasta, välittävästä ja hyvästä Jumalasta. Vapaaehtoistyön kautta vapaaehtoiset vievät toivoa ja levittävät sitä yhteisöllisyyden kokemusta, joka syrjäyttää yksinäisyyttä. Toivon ylläpitäminen on siis kirkon tehtävä, erityisesti silloin, kun ihmisten keskuuteen leviää epävarmuus ja toivottomuus tulevaisuudesta. Älkäämme siis luopuko toivosta, vaan ottakaamme tähti ja nostakaamme se korkealle. Johtakoon se meidät jälleen kerran seimen lapsen luo ja lähdemme liikkeelle. Kiitos.


Paluu