Puheenvuoro



Huomo Matti, edustaja

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 - Ensimmäinen käsittely (jatkuu)

Täysistunto:
Torstaina 7 päivänä toukokuuta 2015 klo 9.00

Teksti:
Musiikin keinoin tapahtuva julistus on myös jumalanpalvelusta, siinä on mukana paitsi musiikki, siinä on mukana myös sanat, ajatukset, tunteet, kätten työt, koko ihmisen kokonaisvaltainen ilmaisu. Se on taidetta osaltaan, osaltaan elävää elämää, mutta pyrkimys on taiteen keinoin yleensä... siis, taiteen tarkoitus on täydellisyyden keinoin pyrkiä mahdollisimman täydelliseen ylistykseen - kristillisen taiteen - ja musiikki on yksi osa tätä. Seurakunnan sanallista ja sävelellistä ylistystä, siksi se on tärkeä turvata tarpeeksi korkeatasoisena.


Paluu