Puheenvuoro



Sahi Timo, edustaja

Otsikko:
Istuntokauden päättäminen

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä marraskuuta 2007 klo 14.15

Teksti:
Herra arkkipiispa. "Uuden kirkolliskokouksen aloittaessa nelivuotista työkauttaan kohdistuu siihen monia odotuksia. Kokouksen jäsenillä itsellään on monia ajatuksia siitä, mitä asioita kirkossamme tulisi päätöstasolla viedä eteenpäin. Myös muualla odotetaan, millainen ääni Turusta kajahtaa, mihin suuntaan kirkko on menossa." Näillä sanoilla ja ajatuksilla, Te, arvoisa Arkkipiispa aloititte kirkolliskokouksen tämän nelivuotiskauden keväällä 2004. Mitä olemme saaneet aikaan? Varmasti me jokainen pohdimme sitä, Te pohditte sitä myöskin. Jokainen kirkolliskokousedustaja muistaa tämän kauden omalla tavallaan. Erään hyvän yhteenvedon kuulimme asiasta jo eilen, mihinkä viittasitte äsken. En käy asioita kertaamaan. Huolimatta monista lainsäädännöllisistä muutoksista, viittomakielisestä Luukkaan evankeliumista, apokryfikirjojen uuden käännöksen hyväksymisestä ja niin edelleen, luulen, että eräs merkittävä asia, josta tämä kausi muistetaan Turusta kajahtaneena äänenä, on äänioikeuden myöntäminen 16 vuotta täyttäneille seurakuntavaalissa. Tämä nimenomaan siksi, että kirkko on tässä asiassa suunnannäyttäjä ennen muuta lainsäädäntöä. Te, arvoisa Arkkipiispa olette ollut voimakkaasti tukemassa nuorten huomioon ottamista ja kannustamista osallistumiseen seurakunnalliseen toimintaan ja heidän kuulemistaan täysivaltaisina seurakunnan jäseninä. Jos meillä ei ole nuoria seurakunnassa, ei meillä ole kohta keski-ikäisiä eikä myöhemmin vanhojakaan. Linjasitte eilen kehityksemme suuntaa Mikael Agricolan toimintaan viitaten: "Rohkeasti uuteen pitäen parhaasta vanhasta kiinni". Ja saman asian toisella tavalla esititte eilen ja myöskin tänään: "On uskaliasta mennä eteenpäin, mutta on vaarallista jäädä paikalleen." Se uskallus meidän on kuitenkin pakko ottaa aikana, jona erityisesti kirkon sanoma yhä vaikeammin koskettaa yhä suurempaa osaa kansaa, erityisesti nuoria aikuisia, jotka lisääntyvästi jättävät kirkon jäsenyyden, vaikka toisaalta kirkko saakin huomattavaa tunnustusta hyvin leiviskänsä hoitavana instituutiona. "Kirkon arvovalta ei kuitenkaan koskaan voi olla instituution arvovaltaa, vaan aina sanoman arvovaltaa", totesi arkkipiispa Mikko Juva kirkolliskokouksen päätöspuheessaan marraskuussa 1979. Tähän on helppo yhtyä, tähän ajatukseen Tekin viittasitte juuri äskeisessä puheessanne.

Arvoisa arkkipiispa. Haluan kirkolliskokousedustajien puolesta kiittää Teitä koko tästä kirkolliskokouskaudesta. On ollut hyvin turvallista työskennellä täällä johdollanne. Kiitän Teitä taitavasta, viisaasta ja asiantuntevasta kirkolliskokouksen työskentelyn johtamisesta ja siitä visiosta, millä olette johtanut kirkkoamme ja kirkolliskokouksen työskentelyä. Toivotan Teille parasta vointia ja Jumalan runsasta siunausta ja hyvää kohta alkavaa adventin aikaa. Varmt tack och Guds välsignelse till Er.


Paluu