Puheenvuoro



Perret Henrik, ombudet

Otsikko:
Parokiaalijärjestelmän kehittäminen (Edustaja-aloite 8/2008)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä toukokuuta 2008 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Kära vänner, rakkaat ystävät, te muut - kaikki kuuluvat siihen. Kun olen kuunnellut keskustelua, tuntuu minusta siltä, että aloite on mielletty sillä tavalla kuin puhuttaisiin parokiaalijärjestelmän korvaamisesta. Sen sijaan itse aloite puhuu kehittämisestä. Aloitan kertomalla teille huonon jutun. Se ei ole poliittista laatua, se ei ole edes vitsi. Levähtäkää vähän. Sillä on jokin pieni pointti, olkoonkin aika köyhä. Kun ei jaksa muistaa ihan kaikkia yksityiskohtia. Mutta kauan sitten, konstantinolaisen paradigman vielä vallitessa, kerrottiin että suuri Kiina ja eräs pikku valtio kävivät keskenään sotaa. Sodittiin tosi rajusti. Ensimmäisellä viikolla kaatui pienen valtion sotilaita noin 1000 ja kiinalaisia noin 100.000. Kahden viikon jälkeen oli 2000 pienen valtion sotilasta kaatunut ja noin miljoona kiinalaista. Kuukauden jälkeen oli pieni valtio menettänyt 10.000 sotilasta, suuri ja mahtava Kiina oli menettänyt jo 100 miljoonaa sotilasta. Silloin tuli Kiinan hallitukselta viesti: Joko antaudutte? Tämän asetelma, että suuri ja mahtava - tällä kertaa nyt Kiina - taistelee jonkun mitättömän pienen yksikön kanssa ja asetelma on ikään kuin selvä, että on varaa menettää vaikka kuinka paljon - sehän on sen anti, jos annista voidaan puhua.

Minusta tuntuu, että meidän seurakuntarakenteemme on tällä hetkellä liian jäykkä. Se on liian raskas. Se on liian byrokraattinen. Se on liian pappiskeskeinen. Enkä välttämättä väitä, että papit toivoisivat sen olevan. Ajattelisin, että aika lailla ennakkoluulottomasti pitäisi käydä keskustelua seurakuntarakenteen kehittämisestä. Millä tavalla kirkko voisi ottaa suojiinsa ne yhteisöt ja tahot, jotka haluavat viettää kristillistä elämää? Minusta tuntuu, että esimerkiksi monilla paikkakunnilla - varsinkin kaupungeissa - on lähes yhtä paljon ihmisiä erikoisjumalanpalveluksissa kuin seurakuntien jumalanpalveluksissa. Jos pääkaupunkiseudulla lasketaan Tuomasmessut, rypälemessut, F5-messut, Luther-säätiö jne. - tämä on minusta viesti, että ihmiset kaipaavat jotain. Luulen ymmärtäväni, että tässä ikään kuin villissä tilanteessa on paljon sellaisia, ikään kuin piispoja ja meitä muitakin ärsyttäviä trendejä. Mutta olen sitä mieltä, että elämme nyt sellaista aikaa, jolloin emme enää pysty käskemään, sanomaan ihmisille, että sinne saatte mennä ja muualle ette. He menevät kumminkin. Jos yritetään esim. kivellä estää vettä virtaamasta, se hakeutuu muualle. Se etsii uusia uomia. Toivon, että kirkkomme suhtautuisi nyt siihen ilman niin voimakasta defenssiä - että mitään ei voi muuttaa, mihinkään ei voi koskea. Luin juuri Rowan Williamsin George of England -lausunnon, jossa tehdään viiden vuoden kokeiluja. Kuten arkkipiispa William on todennut, parokiaalijärjestelmä ei yksin riitä vastaamaan kaikkiin tarpeisiin. Minusta tämä on trendi kautta maailman. Sen sijaan kyllä yhdyn niihin säveliin, jotka täällä ovat sanoneet, että parokiaalijärjestelmä on kaiken a ja o - tai sen runko. Myöskin niin, ettei seurakunnasta saa tulla sellainen, että seurakunnan jäsenet valitsevat seurakuntaan itsensä tai toisensa. En tietenkään myöskään puolla elitististä seurakuntaa. Se sotii seurakunnan luonnetta vastaan. Mutta voi olla muita, jopa tilapäisiä syitä ja tarpeita. Sen takia toivon, että otetaan vakavasti eikä tuijoteta vain yhteen tai kahteen kysymykseen tai säätiöön tai muuhun - itse en muuten ole Luther-säätiön jäsen, jos joku on niin luullut. En ole koskaan edes ollut Luther-säätiön tilaisuudessa. Sanoisin vain, että: Jeesuksen asenne. Hän otti heitä syliinsä. Pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä. Tällaista asennetta toivon kirkoltamme, koska luulen että se koituu meille kaikille siunaukseksi.


Paluu