Puheenvuoro



Paarma Jukka, arkkipiispa

Otsikko:
Kirkkohallituksen ja piispainkokouksen kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 8 päivänä marraskuuta 2006 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Näitä on parikin kysymystä, toinen kaksiosainen. Se koskee nimenomaan tätä selontekoa, joka on teille tuttu. Se on Mauno Joupin ja Tuomas Lankisen kysymys. Ensimmäinen osa: "Kappaleessa 'kirkon ykseyden vaaliminen' todetaan, että kirkko kunnioittaa naispappeuden torjujien vakaumusta ja arvostaa heidän sitoutumistaan kirkon perinteeseen. Tämän jälkeen todetaan, että heiltä odotetaan sitä, että he tunnustavat kirkon naispappeuspäätöksen merkityksen ja sitovuuden kirkon elämässä. Mitä tämä tunnustaminen käytännössä tarkoittaa?"

Minä haluaisin ensiksi sanoa, mikä tämä selonteko oikein on luonteeltaan, koska siitäkin on vallinnut erilaisia näkemyksiä. Sitähän ei ole annettu sitä varten, että selostettaisiin, miten naispappeuden kanssa pitäisi menetellä. Asia lähti täällä kirkolliskokouksessa aikanaan liikkeelle kirkolliskokouksen tehtäväksiannosta piispainkokoukselle, jossa pyydettiin, että piispainkokous selvittelisi virkakysymyksestä johtuvia työyhteisöjen ongelmia, työn johtamista, työyhteisöjen kehittämistä sekä työturvallisuutta. Oli tiedossa, että työyhteisöissä on tämän asian johdosta syntynyt vaikeuksia. Piispainkokous asetti työryhmän selvittämään, onko näitä työyhteisöjen ongelmia, ja jos on, niin minkälaisia. Ja sitten jatkotyönä: miten niistä ongelmista voitaisiin päästä eroon niin, että työyhteisöt toimisivat hyvin. Selonteko on nimenomaan tähän kysymykseen selitys ja suositus. Siis suositus siihen, miten ongelmaseurakunnissa pitäisi menetellä. Tässä selvityksessä tai tutkimuksessa, joka tehtiin Kirkon tutkimuskeskuksen toimesta maamme seurakunnista, kävi ilmi, että ongelmaseurakuntia on suhteellisen vähän. Niitä, joissa on vakavia ongelmia, oli noin 2 % seurakunnista. Sitten lievempiä ongelmia oli muutama prosentti, jonkin verran enemmän. No - on tietysti vähän makuasia, missä on lievän ja vaikean ongelman ero, mutta yleensä ongelmat johtuivat siitä, että virkakysymyksessä eri tavalla ajattelevat eivät kaikissa suhteissa tulleet toimeen keskenään. Esiintyi naispuolisen papin syrjintää, työpaikkakiusaamista tämän johdosta ja kieltäytymistä virkatehtävistä sillä perusteella, että joku toinen viranhaltija samoissa tehtävissä on naispappi. Näitä kysymyksiä ratkaisemaan tämä paperi on tarkoitettu, selonteoksi ja avuksi seurakunnille. Piispainkokouksen kanta on ollut se, että näitä kysymyksiä ei voi millään kertakaikkisella ohjeistuksella, direktiivillä, ratkaista, vaan että nämä ongelmatapaukset, pitää ratkaista tapaus tapaukselta, keskustellen ja neuvotellen. Sitä tarkoittaa piispainkokouksen voimakas korostus, että nämä kysymykset on ratkaistava pastoraalisilla keskusteluilla. Siis ensiksi seurakunnassa itsessään, seurakunnan työyhteisössä, seurakunnan kirkkoherran johdolla. Jos sitten tarvitaan apua muualta päin, piispat ovat valmiina tulemaan apuun omalta osaltaan. Jos ei mikään auta, on ryhdyttävä vielä järeämpiin toimenpiteisiin, missä se nähdään välttämättömäksi. Tämä on siis tämän paperin luonne.

Sitten itse tähän kysymykseen, mitä tämä tunnustaminen tarkoittaa. Siis se että heiltä, naispappeuden torjujilta, odotetaan, että he tunnustavat naispappeuspäätöksen merkityksen ja sitovuuden kirkon elämässä. Oikeastaan koko paperi on vastausta tähän kysymykseen. Minusta se merkitsee - näin itse ajattelen - sen tunnustamista, myöntämistä, ja sen mukaan elämistä, että tämä kirkko ja kirkolliskokous on järjestyksensä mukaisesti päättänyt, että tässä kirkossa voi olla täysivaltaisesti pappeina sekä miehiä että naisia. Tästä johtuu ja seuraa se, että kenelläkään ei voi olla yleistä oikeutta kieltäytyä virkaan kuuluvista tehtävistä sillä perusteella, että työyhteisössä ja samoissa tehtävissä toimii naispuolinen pappi. Eikä myöskään naispuolinen pappi voi kieltäytyä sillä perusteella, että siellä sattuu olemaan joku miespappi samoissa tehtävissä. Tietysti sitten yhteistyön ohella minkäänlainen syrjintä ja kiusaaminen tämän virkanäkemyksen varjolla ei ole hyväksyttävää.

Toinen tähän liittyvä jatkokysymys on, "miten selonteko on muuttanut käytäntöjä eri seurakunnissa". Tähän on nyt vaikeampi vastata. Selonteko annettiin syyskuussa vajaat kaksi kuukautta sitten, ja mitään kokonaisnäkemystä sen seurauksista ei varmaan ole kenelläkään. Minun hiippakunnassani sillä alueella, josta minä vastaan, ei ole yhtään seurakuntaa, jossa olisi näitä ongelmia. Tämäkin muuten kuvaa tilannetta: meillä on suuria alueita, joilla ei ole yhtään ongelmia. Tämä selonteko ei ole toistaiseksi merkinnyt muuta kuin ehkä ajattelun selkiyttämistä. Muualla päin on siellä täällä ongelmaseurakuntia, myöskin meidän hiippakunnassamme. Mitä käytännön seurauksia tästä on, siitä en osaa sanoa muuta kuin että seurakunnissa on lähdetty keskustelemaan yhteistyön kysymyksistä, ja tiedän, että jossakin on kutsuttu myös asianomainen piispa mukaan näihin neuvotteluihin. Mitä käytännön seurauksia sitten pidemmässä juoksussa tulee olemaan, sen näyttää aika. Tässä vaiheessa varmasti on liian aikaista sitä sanoa. Piispainkokous on tarkkaan lukenut sitä tässä salissa aikanaan naispappeuden päätöksen yhteydessä hyväksyttyä pontta, jossa pyrittiin takaamaan se, että naispappeuspäätös ei aiheuttaisi ongelmia saati repeämiä meidän kirkossamme. Sehän oli ponnen tarkoitus. Tässä selonteossa vedotaan kaikkiin osapuoliin ponnen mukaisesti näin: Kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen. Tässä on vetoomus kaikkiin osapuoliin ja kaikkien hyvään tahtoon: siis kirkolliskokous on toivonut, että vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön, ei keskinäisestä yhteistyöstä kieltäytymisen avulla. Yhteistyö ei ole sitä, että puhutaan kyllä yhteistyöstä, mutta yhteistyö on mahdollista vain minun omilla ehdoillani. Minä en osaa muuta kuin vedota kaikkiin osapuoliin niin seurakunnissa kuin virkakunnassakin, että tätä kirkolliskokouksen toivetta ja tahtoa, joka ponnessa on sanottu, voitaisiin noudattaa.

Toinen kysymys, joka ei liity muuta kuin välillisesti tähän selontekoon, Erkki Kujalan lähettämä kysymys, joka kuuluu näin: "Koska piispainkokouksen selontekoon virkakysymyksestä liittyen on odotettavissa, että erillisiä jumalanpalvelusyhteisöjä perustetaan yhä lisää, aikooko piispainkokous antaa ohjeita kirkkohallitukselle ja edelleen seurakunnille näiden rahoittamisesta? Jos yhteisön jäsenet haluavat pysyä edelleen kirkon jäseninä, eikö olisi kohtuullista, että raamattukäsityksensä johdosta seurakuntayhteydestä eroamaan pakotetut saisivat osuutensa verotuloista toimintansa järjestämistä varten?" Kun tässä kysytään, että aikooko piispainkokous, niin tähän on helppo vastata, että ei aio. Tämä ei ole ollut siis missään vaiheessa esillä eikä tällaista aikomusta ole tullut esille missään yhteydessä. Mitä itse asiaan tulee, niin en kyllä omasta puolestani kyllä oikein ymmärrä tätä ajatuksen kulkua ja käsitystä kohtuullisuudesta; jos jossain seurakunnassa on joukko ihmisiä, jotka eivät hyväksy seurakunnan toimintaa ja perustavat oman kilpailevan ryhmänsä ja toimintansa, niin he edellyttäisivät, että seurakunta, joka on kerännyt jäsenmaksuja omaa toimintaansa varten, rahoittaisi tätä erillistä ryhmää. Minä en ymmärrä sitä, että se olisi kohtuullista. Mutta tosiaan, tämä asia ei ole ollut missään esillä pohdittavana, eli tämä on vain minun omaa pohdintaani, mitä nyt sanoin.


Paluu