Puheenvuoro



Huokuna Pekka, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 4 päivänä marraskuuta 2009 klo 16.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Edustaja Pauliina Kainulainen on esittänyt seuraavan kysymyksen: Miten kirkkohallitus aikoo tämän syksyn toiminnassaan ottaa huomioon Kööpenhaminan ilmastokokouksen joulukuussa ja erityisesti sunnuntain 13. joulukuuta, jolloin kirkot eri puolilla maailmaa osallistuvat monin tavoin ilmastokampanjoihin? Miten kirkkohallituksen eri osastot aikovat tulevien vuosien suunnittelussa pitää esillä ilmastomuutoksen haasteita, onko esimerkiksi käytännöllisiä suunnitelmia lentämisen vähentämiseksi?

Ensinnäkin haluaisin sanoa tästä joulukuun 13. päivän tapahtumista, joka siis on tuo Kööpenhaminan ilmastokokouksen ajankohta. Valmisteilla on yleiskirje, joka on tarkoitus lähettää seurakuntiin. Seurakuntia kutsutaan osallistumaan tähän kirkkojen yhteiseen kampanjaan. "Ilmastohälytys Toivo ja Toiminta" on tuon päivän teema. Kirkonkelloja on tarkoitus soittaa klo 15 aikaan pidettävän hartauden yhteydessä. Yleiskirjeessä otetaan esille seuraavia asioita. Kellojensoittokampanja liittyy ihmisten ja muun luomakunnan kannalta merkittäviin YK:n ilmastoneuvotteluihin Kööpenhaminassa. Ilmastoneuvottelujen yhteydessä järjestettävä ekumeeninen jumalanpalvelus päättyy Kööpenhaminassa tuona päivänä klo 15. Kirkkojen Maailmanneuvosto ja Tanskan kirkot kutsuvat kristittyjä kaikkialla maailmassa samalla kellonlyömällä osoittamaan huolensa ilmastomuutoksesta, mutta myös sitoutumisensa sen hillitsemiseen. Kirkkohallituksella on tarkoitus suosittaa seurakuntien osallistumista tähän ekumeeniseen kampanjaan. Seurakunnat voivat osallistua siihen esimerkiksi järjestämällä hartaushetken "Ilmastohälytys Toivo ja Toiminta" -teemalla vaikkapa silloin klo 15 aikaan. Kirkonkelloja voidaan soittaa samaan aikaan. Kampanjaan liittyvää hartausmateriaalia on valmisteltu toiminnallisen osaston Jumalanpalvelus- ja musiikkitoiminnan yksikössä ja sitä on saatavissa internetistä ennen tätä ajankohtaa. Varsinaisella kellokampanjalla on jo oma sivustonsa ja niin kuin sanottu, tähän liittyy ajatus kirkonkellojen soittamisesta. Tämä siis tästä joulukuisesta tapahtumasta, mutta itse kysymys oli siis laajempi. Mitä kirkkohallitus aikoo ylipäänsä tehdä ilmastomuutoksen haasteiden edessä?

Ensimmäisenä haluaisin mainita tämän jo edustajille tutun kirkon ilmasto-ohjelman Kiitollisuus, Kunnioitus, Kohtuus. On todettava, että tätä ei ole jätetty vain kirjahyllyihin, vaan levitetty laajasti seurakunnille ja yhteistyötahoille. On myös huomionarvoista, että tämä kirjanen on käännetty myös ruotsiksi ja englanniksi ja siitä on otettu jo kolme painosta. Merkittävää on, että tässä ei jäädä yleisesti puhumaan ilmastomuutoksesta. Ne, jotka ovat tämän lukeneet, tietävät, että täällä on myös suosituksia konkreettisista käsin kosketeltavista toimista kirkon jäsenille, kirkon hallinnolle, palvelu- ja lähetysjärjestöille sekä myös haasteita suomalaiselle yhteiskunnalle. Kun kysytään, miten kirkkohallitus aikoo ottaa ilmastomuutoksen huomioon niin mieleni tekisi viitata ensinnäkin näihin suosituksiin, joita tässä hyväksytyssä suunnitelmassa on. Ne suositukset ovat tässä apuna. Niiden soveltaminen on aloitettu, paljon on toki myös tekemättä. Esimerkkinä ja itse asiassa liittyen tähän kysymykseenkin yksilöity asia on lentämisen vähentäminen. Haluan todeta, että juuri tällä viikolla käsittelyssä oleva talousarvio vuodelle 2010 käsittää erillisen määrärahan videoneuvottelujärjestelmän käyttöön ottoon ensi vuonna. Jos teillä on tallessanne vielä kirkkoneuvos Rantasen esittelemä ja jakama power point -esitys, niin sieltä löytyy sivulta 20 erillinen maininta tästä järjestelmästä, jonka tarkoituksena on nimenomaan turhan matkustamisen vähentäminen. Asia on talousarviokirjassa sivulla 66 sisältyen siellä oleviin kalustomäärärahoihin. Toinen seikka ilmastomuutoksen yhteydessä on se, että kirkon ympäristödiplomin käsikirjaa ollaan parhaillaan uudistamassa. Keskeinen kohde on jatkossa ottaa huomioon ilmastokysymykset ja nimenomaan tietenkin ilmasto-ohjelma. Kirkkohallituksesta työalasihteeri Ilkka Sipiläinen sekä Kirkon Ulkomaanavun edustajina Antti Pentikäinen ja Katri Suomi osallistuvat YK:n joulukuiseen ilmastokokoukseen Kööpenhaminassa. Ilkka Sipiläinen on Kirkkojen maailmanneuvoston delegaation jäsenenä siellä mukana. Hän on myös KMN:n ilmastomuutostyöryhmän jäsen ja kuuluu sellaiseen työryhmään, joka tuon kokouksen jälkeen valmistelee asiakirjaa, mitä johtopäätöksiä on tehtävä ja kuinka tästä edetään. Haluan erikseen mainita vielä sen, että tuo työryhmä on varsin kansainvälinen, muut edustajat tulevat Hollannista, Kanadasta, Sri Lankasta, Fidzistä ja Intiasta.

Ilmastomuutoksen torjuntaan liittyy myös kolmen seminaarin sarja, josta ensimmäinen on jo pidetty. Nämä ovat yhteistyöseminaareja, jotka on pidetty yhdessä ammattiyhdistysliikkeen työttömien tuen ja työttömien yhteistoimintajärjestön kanssa. Tuon keväisen seminaarin aiheena on ollut erityisesti teollisuuden rakennemuutos ja ilmastomuutoksen kohtaaminen. Syksyllä on pidetty eettisen foorumin kokoontuminen kirkkohallituksessa, tuolloin teemana on ollut ilmastomuutos ja uusi työ. Myös Kainuun opistolla on pidetty ekumeeninen ilmastomuutosseminaari, jonka järjestäjänä on ollut Suomen ekumeeninen neuvosto, mutta kirkkohallituksen edustus on ollut seminaarin työryhmässä mukana. Näihin asioihin haluaisin viitata kun kysytään mitä ilmastomuutoksen tiimoilta on kirkkohallituksessa tehty ja ajateltu. Kuitenkin kysymys on niin suuresta haasteesta ja merkittävästä asiasta, että haluaisin korostaa sitä, että tämän kokonaisuuden kannalta olennaisempaa kuin yksittäisen viraston toimenpiteet, on se, että yksittäiset seurakuntalaiset voivat arkisessa elämässään vaikuttaa ilmaston tilaan ja tulevaisuuteen. Se tarkoittaa suurta haastetta seurakunnille ja niiden toiminnalle. Tuon haasteen vastaanottamiseen nähdäkseni Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmasto-ohjelma antaa varsin hyvät työkalut.


Paluu