Puheenvuoro



Hallamaa Jaana, edustaja

Otsikko:
Henkilöseurakuntien mahdollistaminen uudessa seurakuntarakenteessa, hallintovaliokunnan mietintö 1/2014 edustaja-aloitteesta 4/2014

Täysistunto:
Keskiviikkona 5 päivänä marraskuuta 2014 klo 9.00

Teksti:
Kiitos valiokunnalle hyvästä mietinnöstä. Olen ensimmäisen kauden kirkolliskokousedustaja ja olen kiinnittänyt huomiota paitsi puheenvuorojen sisältöön niin myös niihin retorisiin tehokeinoihin, joita täällä viljellään. Aika usein käytössä näyttää olevan sellainen topos siis epäsuora puheen taustalla vaikuttava ajatusmalli, että joskus ennen on ollut asiat paremmin. Siellä on ollut kulta-aika, on eletty yhtenäisessä kirkossa ja nyt se on menetetty ja tulevaisuus on täynnä vaaroja.

Tämä ajattelutapa edustaa vaarallista näköharhaa. Yhtenäiskulttuuri ja yhtenäiskirkko, kansan kuuluminen kirkkoon, se ei ole perustunut siihen, että kaikki olisivat olleet samaa mieltä vaan se on perustunut autoritaariseen yhteiskunnan pakkoon. Ja siihen, että suurella osalla ihmisistä, kansalaisista ja kirkon jäsenistä ei ole ollut käytössä omaa ääntä. Nyt, kun autoritaarisuus on loppunut ja eletään monella tavalla monimuotoistuvassa yhteiskunnassa ja kirkossa niin nämä erot, jotka ovat aina olleet olemassa, ovat tulleet näkyviksi. Toinen topos tai puheen muoto, jota täällä viljellään usein, on tämä vaarapuhe. Ja vaarapuhe on usein luottamuspuheen vastakohta. Tässäkin aloitteessa olen ja keskustelussa, jota siitä on käyty, olen tunnistavinani tätä vaarapuhetta. Vaarapuhe syö luottamukselta tilaa.

Viime viikolla joku radiotoimittaja erosi näkyvästi kirkosta omassa radio-ohjelmassaan. Perusteena hän käytti sitä, että hän ei halua kuulua kirkkoon, koska siellä on niin "paskaa porukkaa". Tämä henkilöseurakunta-ajatus edustaa samanlaista ajattelutapaa. Että ei haluta kuulua tai olla samassa jumalanpalveluksessa ihmisten kanssa, jotka on tavalla tai toisella "paskaa porukkaa". Vaikka tietenkään kirkon jäsenet tai aloitteen takana olevat ihmiset eivät ilmaise asiaa tällä tavalla.

Aloitteen takana on myös kysymys, jota me hyssytellään. Kärjistäen voisi sanoa, että jos naiset olisivat pysyneet keittiössä ja homot kaapissa niin kirkossa näyttäisi olevan kaikki hyvin. Näin ei kuitenkaan ole. Meidän täytyy kärsiä toisiamme niin kuin Sanassa sanotaan. Ja tämä asia on fantastinen haaste kirkolle. Kun yhteiskunnassa ja maailmassa ihmiset voi yhä enemmän jakautua omiin samanmielisten kuppikuntiin niin se, että meillä ei ole henkilöseurakuntia, se että meillä on näkyviä ristiriitojen, eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja että me joudumme kipuilemaan asioiden ja toistemme kanssa niin tämä on evankeliumin mahdollisuus. Sen vuoksi kiitän valiokuntaa siitä, että ehdotuksesta jättää tämä asia raukeamaan.

Kirkossa siis ortodoksisessa liturgiassa ennen uskontunnustusta sanotaan, että "yksimielisesti tunnustaisimme". Mutta onko itseasiassa tämä yksimielisyys sellaisena, että meillä ei olisi ristiriitoja, onko se väärä ihanne? Konfliktihan on kaiken toiminnan ja tapahtumisen välttämätön edellytys.

Opiskelijoiden kanssa etsin Uudesta testamentista tekstejä, joiden pohjalta voitaisiin rakentaa yhteistoiminnan etiikkaa. Tässä yhteydessä luettiin Apostolien teoista Jerusalemin kokouksesta. Mitä tehdä pakanakristityille, pitääkö heidän noudattaa Mooseksen lain periaatteita vai ei? Jerusalemin kokouksen apostolit pääsivät tästä asiasta yksimielisyyteen, mutta heti sen jälkeen he joutuivat niin järkyttäviin riitoihin, että he eivät voineet lähteä yhteisille lähetysmatkoille, Paavali ja Barnabas. Siitä sukeutui niin kova riita, että heidän tiensä erosivat. Tällaisten, seurakunnassa, kirkossa aina olleiden konfliktien huomaaminen tai niistä lukeminen on hyödyllistä ja tärkeää.

Meidän täytyy kärsiä toisiamme. Ja ainakin täällä kirkolliskokouksessa on ollut ihan mahtavaa työskennellä teidän kanssa ja enkä sano, että se on ollut millään tavalla kärsimystä vaan todella mielenkiintoista ja fantastinen mahdollisuus tutustua paitsi eri puolilta Suomea tuleviin ihmisiin, eri herätysliikkeistä tuleviin ihmisiin, eri ammattia edustaviin ihmisiin ja myös erilaisia hengellisiä perinteitä edustaviin ihmisiin. Kiitän teitä siitä ja toivon hartaasti yhä edelleen voimme olla myös esimerkkeinä siitä, kuinka meidän ei tarvitse erota ja lähteä pois vaan ennemminkin kärsiä toisiamme. Kiitos.


Paluu