Puheenvuoro



Määttänen Annika, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Maanantaina 5 päivänä marraskuuta 2012 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kuulijat. Kirkkohallituksen täysistunto toimi viisaasti viime tammikuussa lähettäessään rakennemuutoksen ohjausryhmän loppuraportin laajalle palautekierrokselle. Seurakuntia ja hiippakuntia on nyt kuultu ja kuulluksi tulemisen kokemus on jatkossakin tärkeää, vaikka tuskinpa kaikkien toiveita täyttävää seurakuntarakennemallia tuskin saadaan kehitetyksi.

Uusi seurakuntayhtymä 2015 -mallissa esitetään, että aiemmin yhteen liittyneet kappeliseurakunnat ja kirkkopiirit voivat uudistuksen yhteydessä halutessaan palautua itsenäisiksi, seurakuntayhtymään kuuluviksi, kirkkoherrajohtoisiksi seurakunniksi. Kuntaliitoksesta johtuen Salossa 10 seurakuntaa liittyi yhteen vuonna 2009 muodostaen yhden seurakunnan, jossa on noin 46 000 jäsentä. Perniön rovastikunta muuttui Salon seurakunnaksi, joka on arkkihiippakunnan suurin seurakunta. Me Salolaiset emme halua ottaa askeleita taaksepäin, emmekä myöskään halua siirtyä johtamisjärjestelmään, jonka toimimattomuus on jo todettu. Meillä seurakunta-alue on seurakuntanimen puuttumisesta huolimatta edelleenkin tärkeä kuulumisyhteisö ja aluekappalainen kirkkoherraa luontevampi ja nykypäivään paremmin sopiva nimitys tätä yhteisöä johtavalle henkilölle. Yhden seurakunnan malli turvaa mielestämme parhaiten seurakuntatyön tulevaisuuden.

Salon seurakuntaa johtaa kirkkoherra ja ylin päättävä elin on kirkkovaltuusto, jonka puheenjohtajana toimii maallikko. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Luottamushenkilöt valitaan yhdellä suoralla vaalilla. Seurakunnassamme toteutetaan aluetyön ja työalajohtajuuden yhdistelmää. Alueneuvostot tekevät toiminta- ja budjettisuunnitelman, mutta rahanjaosta päättää kirkkovaltuusto. Rahat jaetaan pääasiassa työaloittain, mutta myös alueille budjetoidaan omaa toimintamäärärahaa. Kiinteistöt, hautausmaa ja muu omaisuus kuuluu Salon seurakunnalle, joka toimii henkilökunnan työnantajatahona. Henkilöstö on siis seurakunnan yhteistä ja työntekijöiden sijoittuminen alueelle tapahtuu seurakunnan kokonaissuunnitelman mukaisesti. Jokaisella työalalla (musiikki, lapsityö ja nuorisotyö, diakoniatyö, kiinteistö- ja hautaustoimi) on johtava työntekijä ja he toimivat oman työalansa esimiehinä kirkkoherran alaisuudessa. Kanttoreiden lähiesimiehenä toimii siis kanttori ja niin edelleen. Työalojen tukena ovat maallikoista koostuvat johtokunnat. Aluekappalaiset vastaavat oman kirkkonsa ja oman alueensa pappien toiminnasta. Aluekappalaiset hoitavat toimituksia ja jumalanpalveluksia oman alueensa lisäksi myös seurakunnan muillakin alueilla. Kirkkoherraa avustaa johtava aluekappalainen.

Vaikka olemmekin yksi suuri seurakunta, jumalanpalvelusyhteisöt alueilla eivät ole minnekään kadonneet, eikä vapaaehtoistoiminta näivettynyt. Päinvastoin usealla alueella jumalanpalveluselämä on merkittävästi virkistynyt ja jumalanpalveluksiin osallistuvien määrät kasvaneet. Kun aluekappalaisilla ei ole kirkkoherran hallinnollisia tehtäviä, heillä on aikaa ja voimavaroja paneutua alueensa hengellisen elämän johtamiseen ja kehittämiseen yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Voin vilpittömästi todeta, että seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja myös työntekijät ovat tyytyväisiä Salon seurakunnan hallintorakenteeseen. Työalajohtajuus on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Kirkko säilyy tulevaisuudessakin kiinnostavana työnantajana, kun lähiesimiestehtävien kautta johtajuus jakautuu kaikille työntekijäryhmille.

Me emme Salossa valinneet yhtymämallia, koska koimme yhtymän hallinnollisesti raskaaksi ja kankealiikkeiseksi. Toiseksi yhtymä olisi ollut huono ratkaisu pienien ja köyhien seurakuntien kannalta. Me laitoimme yhteen varat ja velat ja olemme olleet ratkaisuumme tyytyväisiä. Me emme halua palata entiseen. Kannatan ajatusta, että kokonaiskirkollisestikin seurakuntarakennetta kehitettäisiin yhden seurakunnan suuntaan, jolloin riittävän suurena, noin 40 000–50 000 jäsenen seurakuntana taloudellinen yhteisvastuullisuus toteutuu parhaiten, eikä seurakunnan hallinto muodostu liian raskaaksi. Ymmärrän toki, että niin erinomainen kuin Salon malli onkin, se ei sovellu kaikkialle. Siksi olisi tärkeää, että kirkolliskokous seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjoista päättäessään antaisi mahdollisuuden useamman mallin kehittelyyn ja olemassaoloon.

Lopuksi siteeraan Salon kirkkoherra Timo Hukkaa, joka viime viikon Kotimaa-lehdessä arvioi tätä uutta seurakuntayhtymämallia näin: "Toiminnan ja taloussuunnittelun tulee tapahtua käsi kädessä seurakunnan sisällä. Jotta seurakunta voisi tulevaisuudessa toimia itsenäisenä yksikkönä, sen on oltava riittävän suuri. Pienissä, vierekkäisissä, itsenäisissä seurakunnissa joudutaan jo kirkkolain takia suorittamaan päällekkäisiä toimintoja. Jos lainsäädäntö säilyttää seurakunnilla nykyisenkaltaisia tehtäviä, turhauttava byrokratia vain kasvaa uudessa mallissa". Lisäksi kirkkoherra Hukka kysyy: "Mitä itsenäisyyttä seurakunnille jää, jos yhtymä ottaa vastuulleen niin talouden kuin henkilöstöhallinnonkin?"


Paluu