Puheenvuoro



Luoma Tapio, edustaja

Otsikko:
Parokiaalijärjestelmän kehittäminen (Edustaja-aloite 8/2008)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä toukokuuta 2008 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Käsillä oleva aloite parokiaalijärjestelmän kehittämisestä nostaa mieleen kolme asiaa, jotka tässä tahtoisin ottaa esille. Ensimmäinen asia on se, että pidän tätä aloitetta tavattoman tarpeellisena ja itsessään hyvänä. Jo pelkästään sen tähden, että näitä asioita, joihin aloitteessa tartutaan puidaan ja niistä keskustellaan olettaakseni ympäri Suomen, myös meillä Etelä-Pohjanmaalla. Kysymys siitä, mitä on seurakunta kuntaliitosten yhteydessä, mikä on seurakuntarakenneuudistuksen vaikutus siihen mitä ymmärrämme seurakunnan identiteetillä, kaikki tämä tulee vastaan tässä aloitteessa. Kuten olemme jo kuulleet tästä keskustelusta, meillä on paljon selvitettävää, koska kyseessä ei ole, kuten olemme kuulleet, pelkästään tekniikkakysymys liittyen verotukseen tai jäsenrekisteriin, vaan kyse on hyvin periaatteellisesta ja suuresta asiasta.

Toinen asia, jonka otan esille on se, että minusta aloitteen argumentoinnissa on hienoisia tarpeettoman pessimistisiä arvioita seurakuntaliitosten vaikutuksista paikalliselle seurakuntaidentiteetille. Minusta näin ei tarvitse olla. Siis välttämättä seurakuntaliitokset eivät merkitse sitä, että paikallisseurakunnan identiteetti murentuisi tai katoaisi. Anna-Mari Kaskinen eilen omassa puheenvuorossaan viittasi eteläpohjalaiseen Peräseinäjoen nykyiseen kappeliseurakuntaan, jonka nykyinen vastaava kappalainen entinen kirkkoherra hyvä työtoverini Markku Ylinen totesi ja on monessa muussakin yhteydessä todennut juuri tämän, minkä Anna-Mari toi esille, eli peleko on pahee kuin paukahrus. Peräseinäjoella muun muassa on pystytty miettimään sitä, mitä tarkoittaa uuden kappeliseurakunnan identiteetti nykyaikana. On pohdittu sitä, mitä merkitsee se, että nyt se peili, jota vasten omaa identiteettiä peilataan onkin tullut näin lähelle. Erilaisten tutkimusten mukaan, joita on pari kappaletta valmistunut kuntaliitoksen ja seurakuntaliitoksen jälkeen, on todettu, että paikallinen identiteetti on suoraan sanoen vahvistunut. Aloitteessa tuodaan esille se huoli, että miten läheisyys voisi säilyä näissä yhteyksissä. Minä luulen, että meidän kaikkien intressi ja kaikkien osapuolten intressi vaikkapa seurakuntaliitosyhteyksissä on juuri se, että läheisyys säilyisi. Aloitekin haluaa antaa tähän oman vastauksensa. Seurakunnan läheisyyden ytimessä minusta ei kuitenkaan ole se missä hallintoelin istuu ja missä kokoonpanossa se istuu, vaan seurakunnan läheisyyden ytimessä on aina alttari. Alttari myöskin on se paikka, jonka ympärille seurakunta kokoontuu ja tulee yhteen. Näin ollen paikallisseurakunnassakin alttari on ikään kuin läheisyyden tae siinä mielessä, että sitä tulee sellaisena myöskin arvostaa ja sen merkitystä korostaa.

Kolmas näkökohtani on sitten hieman periaatteellisempi liittyen ennen muuta tähän kysymykseen henkilöseurakunnista. Me elämme sellaisessa ajassa, joka on varsin pitkälti niin sanotun liberistisen aatesuuntauksen läpitunkema, mitä sitten liberalismilla kulloinkin tarkoitetaan. Kysehän on hyvin laajasta näkökulmasta todellisuuteen, mutta sen keskeinen teema ja ajatus on se, että ihminen voi hyvin kun hänen elämäänsä säädellään mahdollisimman löyhästi. Mitä vähemmän pidikkeitä, mitä vähemmän säädöksiä, sitä vapaammin ja sitä onnellisemmin ihminen voi elää. Liberalismi esiintyy talouselämässä, politiikassa, arvoliberalismista puhutaan, puhutaan uskontojen liberalismista, ideologioiden liberalismista, jossa ajatellaan, että näillä markkinoilla jokainen mukana oleva toimija etsii oman paikkansa suhteessa toinen toisiinsa ja se mikä määrää niiden paikan, on kysyntä. Mahdollisimman vähän siis kaivataan ohjausta, luotetaan siihen, että markkinoilla pärjää ja menestyy se, jonka ihmiset valitsevat. Se mikä on valinnan kohteena menestyy, muut ovat vaarassa joutua hukkaan. Tässä tilanteessa, kuten täällä aikaisemmissa puheenvuoroissa on tullut esille, jotkut menestyvät ja jotkut näivettyvät ihmisten valintojen seurauksena. Mielestäni juuri tätä taustaa vasten voi tarkastella myös aloitteen näkemystä henkilöseurakunnista, jossa voimakkaasti tulee esille ajatus siitä, että tulee olla vapaus valita oma seurakunta hyvin pitkälle sen mukaan, minkälaisen alttarin äärellä haluaa kokoontua. Kirkossa on otettava vakavasti minusta liberalismin esityslista, sitä ei pidä väheksyä, koska se väistämättä määrittää kirkon toimintaympäristön halusimmepa sitä tai emme. Erityisesti varmasti suurissa kaupungeissa tämä asia on se, mitä joudutaan pohtimaan ja peilaamaa omaa toimintatapaa siihen. Tällä vapaudella valita, on kuitenkin kauaskantoiset seurauksen kirkon elämälle, kuten olemme täällä jo kuulleet. Kyse ei siis ole pelkästään seurakuntaan kuulumisen rakenteista eikä mekaniikasta, vaan viime kädessä käsityksestä siitä, mitä me ymmärrämme seurakunnalla, sillä yhteisöllä, joka kokoontuu alttarin ympärille. Henkilöseurakunnan tiimoilta käydyn keskustelun argumentoinnissa tulee mieleen kysymys siitä, että halutaanko nyt vastata liberalismin haasteeseen liberalismin omilla aseilla. Toisin sanoen ongelma mielestäni kärjistyy tähän kysymykseen, minä haluan valita sellaisen alttarin, jonka äärellä Jumalaa palvelen, sellaisen alttarin, joka on minulle mieluisin. Minusta tämä ajatus on toisaalta hyvin viehättävä, mutta toisaalta en voi välttyä ajattelemasta, että se omalla tavallaan myös hyvin pelottava ajatus. Pelkästään tämän takia tämä aloite tarvitsee perusteellisen pohdinnan ja valmistelun.


Paluu