Puheenvuoro



Simola Pertti, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat, hallintovaliokunnan mietintö 1/2013 kirkkohallituksen esityksestä 11/2012

Täysistunto:
Keskiviikkona 15 päivänä toukokuuta 2013 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Minua on tässä uudistusehdotuksessa kiusannut kaksi asiaa, jotka ovat mielestäni perustavanlaatuisia asioita. Niistä ei saisi olla harhakäsitystä seurakunnissa, kuten ei meilläkään. Ensimmäinen iso harhakäsitys on se, että rakenneuudistus jollain lailla irrottaisi seurakunnat kuntahallinnosta verrattuna nykyiseen seurakuntayhtymähallintoon. Näin siinä ei minun mielestäni tapahdu. Joka tapauksessa saman kunnan alueella olevien seurakuntatien pitää olla samassa seurakuntayhtymässä. Nytkin pystytään rakentamaan yli kuntarajojen seurakuntayhtymiä. Tässä suhteessa ei tapahdu mitään muutosta. Seurakuntayhtymässä voidaan seurakunnat säilyttää itsenäisinä tai tehdä niistä alueseurakuntia nykylainsäädännön mukaan. Eli pienetkin seurakunnat voivat säilyttää nykyisessä seurakuntayhtymämallissa itsenäisen seurakunnan aseman, kuten tässä uudistuksessa. Tähän se ei kaadu, mutta minusta on tärkeää nähdä, että tämä ei millään tavalla vastaa siihen, että kuntakentällä tapahtuu jotain muutoksia. Toinen asia, mikä tässä hiukan kiusaa on se, että tässä perusajatuksena on, että seurakunta rakentuu yhden kirkon ympärillä olevaan paikallisyhteisöön, jota kirkkoherra johtaa. Tämä on teologisesti hieno asia, mutta käytännössä se toteutuu vain osittain, varsinkin silloin kun mennään isoille paikkakunnille, missä ihmiset muuttavat edestakaisin. Osa alueen asukkaista todella sitoutuu paikallisseurakuntaansa ja kokee sen omakseen, osa sitoutuu siihen edelliseen seurakuntaan ja osa löytää jonkun muun yhteisön kaupungin keskustasta, Helsingissä vaikkapa Tuomasmessun, jonkin herätysliikkeen omat tapahtumat tai Agricolan kirkolle rakennetun Agricola-yhteisön. Ei saisi olla harhakuvia tällaisen ison esityksen ja asian pohjalla.

Tässä on mielestäni kaksi oleellista muutosta: Pyritään rakentamaan niin isoja ja vahvoja yhteisöjä, että ne tulisivat taloudellisesti ja toiminnallisesti itsenäiseksi. Jossain määrin näin varmaan tapahtuu, kun rakennetaan isompia yhteisöjä. Niillä on toiminnallisia ja taloudellisia resursseja enemmän, mikäli ei käy, kuten edustaja Puhalainen tuossa puheenvuorossaan sanoi, että pannaan monta köyhää yhteen. Tuleeko siitä sitten rikas? Tosin yhteisiä hallinnollisia kustannuksia voidaan todennäköisesti paljon vähentää. Minusta jatkoselvityksessä pitäisi ainakin olla laskelmia kirkolliskokouksen nähtävänä, millä perusteella uudesta rakenteesta saadaan taloudellista hyötyä. Toinen iso muutos on se, että henkilöä pystyttäisiin ison yhtymän sisällä liikuttamaan entistä paremmin. Tämä on tärkeää varsinkin silloin, kun seurakuntien resurssit vähenevät ja joudutaan tekemään erilaisia henkilöstösupistuksia. Silloin voidaan työntekijöitä sijoittaa paremmin eri seurakuntayhtymän alueille. Muilta osin tämä vaikuttaa hallinnon yksityiskohtien uudistukselta näin keskustelunkin pohjalta.

Vielä haluaisin kiinnittää kolmeen asiaan huomiota. Yksi on yhtymähallinto, jossa ehdotetaan luovuttavaksi yhteisestä kirkkoneuvostosta. En pidä sitä hyvänä ratkaisuna. Helsingissä yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee vuodessa noin 300-400 asiaa. Sen lisäksi yhteiseen kirkkoneuvostoon tulee tiedoksi saman verran viranhaltijapäätöksiä. Valtuustossamme on 91 jäsentä. Se on tällä hetkellä turhan iso, mutta sen pitäisi olla vähintään 40-50 hengen valtuusto, jotta eri kokoisilla seurakunnilla olisi edes hiukan kohtuullisesti jäsenmäärään suhteutettu edustus valtuustossa. Tällaisen asiamäärän siirtäminen 50 hengen valtuustolle ei tunnu tarkoituksenmukaiselta. Tietysti, jos delegoidaan asioita viranhaltijapäätöksiksi, vähentää se valtuuston asioita. Näkisin, että valtuuston tehtävänä on hoitaa strategiaa, siihen liittyvät päätökset ja yhteisen kirkkoneuvoston tehtävänä olisi hoitaa käytännön asioita, toimeenpanoa ja valmistelua. Pitäisin tärkeänä, että yhteinen kirkkoneuvosto säilytetään. Mielestäni se on auttamatta myös demokraattisempi vaihtoehto kuin johtoryhmävaihtoehto.

Vielä joku ajatus tästä yhtymärovastista. Yhtymärovastin virka täyttää sen, että seurakuntayhtymän päätöksenteossa on mukana pappi, joka voi arvioida päätöksentekoa teologisin ja toiminnallisin perustein. Siinä mielessä yhtymärovasti on hyvä ratkaisu. Yksi ongelma siihen mielestäni sisältyy. Seurakuntayhtymä on altis sille, että syntyy seurakuntayhtymän ja seurakuntien välinen jännite. Tällaisista yhtymistä meillä on aika paljon kokemusta. Jos siellä on päätoiminen yhtymärovasti, on hän yhtymän mies ja nainen, ei hän ole seurakuntien mies ja nainen. Tästä syystä olisi tärkeää, että se pappi joka on mukana yhtymän päätöksenteon valmistelussa, on joku seurakuntien kirkkoherroista. En voi sille mitään, että selkein ratkaisu olisi nykymallinen ratkaisu, jossa joku kirkkoneuvostoista toimii yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Tämä on myöskin taloudellisesti paljon halvempi ratkaisu kuin yhtymärovasti. Isoissa seurakuntayhtymissä rovastin vuosikustannukset ovat yli 100 000 euroa, yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan saa 300-400 eurolla kuukaudessa. Jos tällainen uusi virka joudutaan perustamaan, se on lisäkustannus. Minusta tässä ei myöskään tule vastaan sitä ongelmaa, että puheenjohtajana toimiva kirkkoherra sekä valmistelisi, että päättäisi. Valmistelu pitää jättää yhtymäviranhaltijoille ja yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja toimii pelkästään päättäjänä. Olen Helsingin yhtymän neuvostossa joutunut tekemään päätöksiä sekä valmistelemaan asioita. Tuolla takarivissä istuu yhtymämme johtaja. Hänen vuosilomastaan joudun tekemään esityksen ja päätöksen.

Jotta ei jäisi sellainen kuva, että puhun tästä yhteisestä kirkkoneuvoston puheenjohtajasta pelkästään käytännön näkökulmasta, niin on minun aika helppo toisaalta yhtyä tähän Pirjo Ala-Kapee-Hakulisen tekemään eriävään mielipiteeseen ja edustaja Nivalan näkemykseen siitä, että paikallisseurakunnan seurakuntaneuvostossa kirkkoherran ei tarvitse olla puheenjohtajana. Paikallisseurakunnassa kirkkoherralle jää aivan riittävät edellytykset hoitaa sekä hengellistä johtamista, että toiminnan johtamista sen lisäksi, että hän valmistelee seurakuntaneuvostolle menevät asiat.

Olen ajatellut tekeväni muutosesityksen, on kyllä kamalan vaikea miettiä, miten se tehdään, koska hallintovaliokunta on tässä päätöksessä 3.8. laittanut kohdat 1 ja 2 hankalaan järjestykseen. Ensin päätetään yhtymärovastista ja sen jälkeen hallintomallista. Pyrin jossain välissä miettimään, miten teen esityksen siitä, että yhteinen kirkkoneuvosto säilytetään siten, että sen puheenjohtajana on joku kirkkoherroista.


Paluu