Puheenvuoro



Linnoinen Päivi, edustaja

Otsikko:
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2008-2011. Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011 (Kirkkohallituksen esitys 9/2012)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä marraskuuta 2012 klo 13.20

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, rakkaat kristityt. Kirkon tulevaisuus on valoisa. Niin sanoi Saalem-seurakunnan johtaja Helsingistä muutama viikko sitten oman liikkeensä tulevaisuudesta. Minä kaipaan nyt sitä lohdutusta. Niin totta kuin tämä Miinuskirjapuhe onkin, niin se eilinen keskustelu alkoi väsyttää.

Mieleni päällä on nyt kaksi asiaa. Kirkon tulevaisuus ja viestin sisältö. Aloitan tulevaisuudesta. Kirkon nelivuotiskertomuksessa, niin upea kuin se onkin, siinä katsotaan taaksepäin. Me toki tarvitsemme tutkimustietoa, mutta tarvitaanko sitä näin massiivinen määrä? Millaisia asioita kannattaa tilastoida, ja mitä jää kokonaan tilastoimatta? Voisiko esimerkiksi jatkossa tuottaa tämän aineiston nettiin kevyemmässä muodossa ja siitä tarvittaessa tehdä vähän suppeampi paperiversio? Nettiversio, sellainen vuorovaikutuksellinen, toisi mahdollisuuden kommentoida, saada viestejä heiltä, joita me koko ajan etsimme. Myös tämän nykyisen kirjan jakelu on aika raskas, tosin se on hyvin kohteliasta, minullekin se tuli omaan postilaatikkoon kaksi kertaa. Ajattelen, että sen seuraavan raportin näkökulma voisi olla Miinuksesta plussaksi. Urheilijathan muistuttavat aina siitä, että mitään peliä ei voiteta puolustamalla vaan hyökkäämällä.

Sitten kirjan sisällöstä, josta onneksi moni on puhunut, ja itse asiassa meidän sanomamme sisällöstä. Tämän kirjan minusta tärkeä viesti on se, että ihmiset kuuluvat kirkkoon silloin kun sillä on heille jotain henkilökohtaista erityistä merkitystä. Siitä muistutetaan kirjan johtopäätöksissä sivulla 412. Tästä sisällöstä olen samaa mieltä kuin kollegani perustevaliokunnasta, muun muassa Kujalan Erkki ja Erkki Koskenniemi ja Sammeli Juntunen. Eilen muistutitte siitä, että nyt on mentävä sisältöihin, perusasioihin. Siinä me olemme epäonnistuneet, siinä viestinnässä, että mikä kirkon asia on. Eilen edustaja Pekka Heikkilän kanssa kävimme hyvän keskustelun siitä, mitä me erilaisen uskonkäsityksen omaavat kirkon työntekijät ja kirkolliskokouksen edustajat, mitä me voisimme tehdä yhdessä ja mikä meitä yhdistää. Ajattelimme, että pienin yhteinen nimittäjä on rukous, hiljaisuus, laulaminen ja Raamatun sanan kuuleminen. Jatketaan yhdessä toinen toistemme kannustamista. Jatketaan armon sanoman jakamista niillä lahjoilla, joita meillä itse kullakin on. Kirkon tulevaisuus on valoisa.


Paluu