Puheenvuoro



Kaskinen Anna-Mari, edustaja

Otsikko:
Virsikirjan lisävihkon valmistelun aloittaminen (Edustaja-aloite 4/2010)

Täysistunto:
Tiistaina 4 päivänä toukokuuta 2010 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Oli aika jolloin maassamme oli käytössä yksi ja sama virsikirja lähes 190 vuoden ajan. Kysymyksessähän oli vuonna 1701 ilmestynyt kolmas suomenkielinen virsikirja, jota nykyisin kutsutaan Vanhaksi virsikirjaksi. Tosin ilmestyessään sen nimi oli Uusi suomenkielinen virsikirja. Tämä piispa Johannes Gezeliuksen johdolla valmisteltu ja Erik Cajanuksen toimittama virsikirja vaikutti suuresti suomalaisten maailmankuvaan. Monissa kodeissa se olikin talon ainoa kirja. Alun perin ei suinkaan ollut tarkoitus, että tämä Vanha virsikirja olisi näin pitkäikäinen. Jo vuonna 1817 ryhdyttiin valmistelemaan virsikirjauudistusta, mutta hanke keskeytyi kymmeniksi vuosiksi. Virsikirjauudistusta kaivattiin kovasti 1800-luvulla, sillä vanha virsikirja oli kielellisesti vanhentunut ja monin tavoin puutteellinen ja virheellinen. Sitä syytettiin myös raakuudesta ja brutaalisuudesta. Toisaalta siihen oli jo niin totuttu, että sitä oli alettu pitää jo lähes Jumalan sanana. Vasta kun Elias Lönnrot ryhtyi suomenkielisen virsikirjakomitean puheenjohtajaksi, hanke sai tulta alleen ja kirja valmistui vuonna 1886. Vaikka tämä Elias Lönnrotin johdolla syntynyt virsikirja oli kielellisesti erittäin korkeatasoinen, monet olivat siihenkin alusta alkaen tyytymättömiä. Ja jo vuonna 1918 asetettiin komitea laatimaan ehdotusta virsikirjan lisävihkoksi. Virsikirjaan toivottiin erityisesti lisää lasten ja nuorten virsiä, herätysliikkeiden virsiperinteestä nousevia virsiä, jumalanpalvelusvirsiä ja lähetysaiheista materiaalia. Kirkolliskokous ei kuitenkaan hyväksynyt valmisteltua lisävihkoa. Sen sijaan se ryhtyi valmistelemaan kokonaan uutta virsikirjaa, joka ilmestyi vuonna 1938 ja otettiin käyttöön juuri talvisodan kynnyksellä. Sota oli suuri murrosvaihe ja sotien jälkeen myös seurakunnissa oli tultu uuteen tilanteeseen. Jälleen huomattiin, että monista tärkeistä aihepiireistä puuttui virsiä. Asetettiin komitea valmistelemaan lisävihkoa, joka ilmestyi vuonna 1963. Se sisälsi uusia lasten ja nuorten virsiä, sekä lähetys- ja palveluvirsiä. Vähitellen alkoi taas nousta toive koko virsikirjan uudistamiseksi. Koettiin, että tuo vuoden 1938 virsikirjan kieliasu oli vanhentunut, tarvittiin uusia ajankohtaisia virsiä. Näin kirkolliskokous asetti virsikirjakomitean vuonna 1973, jolloin edellisen virsikirjan käyttöönotosta oli tullut kuluneeksi 34 vuotta. Virsikirjakomitea työskenteli, kuten jotkut teistä varmaan hyvin muistavat, 10 vuotta. Ja ennen kuin nykyinen virsikirjamme ilmestyi vuonna 1986, ehdotus oli lähetetty laajalle lausuntokierrokselle. Kokonaan uudet virret saivat myönteisen vastaanoton. Vanhojen virsien muokkaamista sen sijaan arvosteltiin ankarastikin. Nykyinen virsikirjamme sisältää edellistä huomattavasti enemmän kansainvälistä ja ekumeenistä aineistoa, sekä kokonaan uusia kotimaisia virsiä.

Tällä lyhyellä johdannolla virsikirjamme historiaan viimeisen kolmen vuosisadan ajalta halusin nostaa esille sen tosiasian, että virsiuudistus maassamme on aina noussut todellisesta tarpeesta. Se ei siis ole ollut uudistusta uudistuksen vuoksi. Lisävihkon valmistelu on ollut yksi tapa viedä uudistusta eteenpäin. Käsillä olevassa aloitteessa esitetään virsikirjan lisävihkon valmistamisen aloittamista. On syytä kysyä, onko nyt sellainen aika, että lisävihkolle olisi olemassa todellinen tarve. Millainen yleensä on virsikirjan tulevaisuus tai tulevaisuuden virsikirja? Tätä on hyvä kysyä, kun nykyinen virsikirjamme täyttää ensi vuonna 25 vuotta. Erilaisten virallisten ja vähemmän virallisten tutkimusten ja kyselyjen tuloksena on todettu, että edelleen tarvitaan virsikasvatusta nykyisen virsikirjan ja sen liiteosan omaksumiseen. Mutta on myös selkeää toivetta uusille virsille. Nämä kaksi toivetta eivät mielestään sulje toisiaan pois, vaan täydentävät toisiaan. Seurakunnissa kaivataan erityisesti kirkkovuoden juhla-aikoja, joulua ja pääsiäistä, monipuolisemmin sanoittavia virsiä. Niin ikään olisi käyttöä virsille, joissa puhutaan - tänäänkin esillä olleesta - erilaisuuden kohtaamisesta ja monikulttuurisuudesta. Eilisessä puheessaan arkkipiispa Paarma viittasi tekeillä olevaan koulujen opetussuunnitelman uudistukseen. On olemassa vaara, että koulujen uskontotunnit vähentyvät entisestään. Arvomaailman myllerryksessä nuoret tarvitsevat lujaa arvopohjaa, jotain sellaista, joka auttaa arvioimaan oikean ja väärän sekä sen, millaisten arvojen varassa ihminen kestää yhteiskunnan kovenevassa kilpailussa saadut kolhut. Virsillä ja hengellisillä lauluilla on valtava merkitys lapsen uskonnollisen kasvatuksen tukemisessa. Monille meistä - kuulun itse heihin - juuri lapsena opitut laulut ja virret ovat muokanneet käsitystä uskosta ja Jumalasta hyvin syvällä tavalla. Tarvitsisimme edelleen virsiä, jotka tukevat perheitä, jotka ottavat huomioon erilaisissa elämäntilanteissa elävät lapsiperheet. Uusille nuorten ja varhaisnuorten virsille, kummin virsille ja vanhempien ja lasten suhdetta käsitteleville virsille olisi niin ikään tilaus, myös isien virsille. Tarvittaisiin virsiä myös heille, joille kristillinen perinne ja ilmaisut eivät ole enää tuttuja. On nimittäin kasvanut sukupolvi, joille yhteys viime vuosisadan virsien maailmaan on katkennut. Millaiset virret voisivat tavoittaa juuri heidät? Oma kysymyksensä on uskonnollinen kieli. Suomen kielellekin käännetyssä Ruotsin kirkon virsikirjassa on useita esimerkkejä virsistä, joiden kieli ei noudata perinteistä kirkollista kuvastoa, mutta jotka ovat sanoillaan ja sävelmillään tavoittaneet jotain olennaista nykyihmisen hengellisestä etsinnästä. Kaivataan virsiä, jotka sanoittaisivat kristinuskoa uudella tavalla ja kulkisivat myös kielellisesti maastoon tiettömään toisenlaista kuvastoa etsien ja käyttäen. Annan esimerkin Ruotsin kirkon virsikirjasta, Etsijän virren, jonka on kirjoittanut Britt G. Hallqvist: "Tulin kirkkoon jotain etsimään. Tulin, koska jonkun tarvitsen, joka hyvyydessään ymmärtää. Petyin kaikkiin muihin auttajiin". Vertailun vuoksi mainittakoon vielä, että Ruotsin kirkon virsikirja ilmestyi samana vuonna kuin meidänkin nykyinen virsikirjamme, vuonna 1986 ja Ruotsissa on jo tehty kaksi lisävihkoa. Norjassa on parhaillaan meneillään virsikirjauudistus. Heidän virsikirjansa ilmestyi kaksi vuotta ennen meidän virsikirjaamme, sen jälkeen sielläkin on jo julkaistu lisävihko. Uskon, että virsikirjan lisävihkon valmistelu voisi rikastuttaa kirkkomme jumalanpalveluselämää ja hengellistä elämää monin tavoin. Viime vuonna minulla oli tilaisuus kuunnella kymmeniä uusia hengellisiä lauluja, jotka olivat osallistuneet lauluntekokilpailuun. Havaitsin, että vaikka laulumateriaali oli monipuolista, vain harvoissa lauluissa oli ainesta yhteislauluiksi. Virsikirjan lisävihkon valmistelu voisi virittää mielenkiintoa uusien hengellisten yhteislaulujen ja virsien sanoittamiseen ja säveltämiseen. Tärkeintä on, että virsilauluperinne jatkuu ja että virsien sanoin ja sävelin voidaan kertoa tälle sukupolvelle ja myös tuleville Jumalan suurista teoista. Esitän siis kunnioittaen, että Kirkkohallitus asettaisi työryhmän, joka ryhtyy valmistelemaan virsikirjan lisävihkon sisällöllistä ja käytännöllistä toteutusta. Tavoitteena olisi luoda kokoelma sellaisia virsiä, jotka ilmaisunsa ja aihepiirinsä kautta toisivat jotain uutta seurakuntamme toimintaan ja jumalanpalveluselämään. Esitän myös, että mikäli lisävihko hyväksytään kirkolliskokouksessa, se hyväksytään kokonaisuutena, samalla tavalla kuin liitteenä olevat jumalanpalveluslaulut hyväksyttiin. Kokoelma ei siis olisi uusi virsikirja, mutta se olisi enemmän kuin yksittäinen laulukirja, joten se olisi statukseltaan korkea ja näin ollen voisi olettaa, että se tulisi myös laajaan käyttöön kirkkomme seurakunnissa ja toivon mukaan myös yksityisessä hartauden harjoittamisessa. Tämä hanke ei siis sellaisenaan vielä merkitsisi lähtölaukausta koko virsikirjan uudistustyölle.


Paluu