Puheenvuoro



Orsila Markku, edustaja

Otsikko:
Parisuhteisiin ja perhe-elämään liittyvän opastuksen lisääminen ja monipuolistaminen rippikoulutyössä (Edustaja-aloite 5/2008)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2008 klo 14.35

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat. Aloite koskee rippikoulua ja edustaja Tuomisen tavoin olen jonkun verran ollut mukana tässä 2001 jälkeen käynnistyneessä prosessissa ja mukana omassa seurakunnassa ja Lapuan hiippakunnan muissakin seurakunnissa näitä asioita pohtimassa, tämän otsikon Usko, toivo, rakkaus alla. Se Usko, toivo, rakkaus -ajatus on aika hyvä. Se koko suunnitelma antaa tämmöistä avaruutta ja väljyyttä tämän rippikoulun toteuttamiseen. Siinä ei enää paaluteta, että nyt pitää antaa tämä opastus tai pitää pitää tällainen tunti. Tätä huolta kun pohdin, niin omaan mieleeni nousi näiden rippikoulumuistojen myötä se, että olen aika monta kertaa epäonnistunut raskaasti näissä aiheissa rippikoulussa. Olen viettänyt leirihäitä, joiden piti virittää jotenkin keskustelua, jotka on mennyt teatteriksi. Olen liian usein liittänyt nämä kysymykset jotenkin niin hassusti yhteen, että niistä on tullut pelkästään tämmöistä seksuaalietiikan pohdintaa. En tiedä vieläkään ihan tarkasti kuinka nämä asiat oikein kuuluisi rippikoulussa hoitaa. On ollut joitakin onnistumisia ja ilon hetkiä myös mukana. Jos poimii näitä sanoja aloitteesta: "opastusta" ja "lisätä" ja "monipuolistaa". Tämän jo olemassa olevan hyvän rippikouluidean sisällä, tämä on väärä sana tämä opastus, sen pitää olla "kyselyä" ja "ihmettelyä". Se lähtee siitä, että yritettäisiin löytää ne kysymykset, jotka niillä nuorilla on. Heillä on monilla monta kysymystä ja monta näkökulmaa. Varsinkin eron kokeneet nuoret, heillä on monta ajatusta valmiina mietittynä ja nyt pitäisi löytää varmaan aina vain uusia keinoja etsiä näitä kysymyksiä ja päästä niitä yhdessä pohtimaan. Hans puhui jo vanhemmista. Tämä uusi suunnitelma ottaa vanhemmat ja perheet tosissaan mukaan. En tiedä mikä aina se paikallinen malli on, onko se perheasiain neuvottelukeskuksien väki tai joku muu. Jos haluttaisiin vaikuttaa, niin ajattelisin, että kahteen suuntaan, työntekijöitä, meitä työntekijöitä, meidän kanssa keskustelemalla, pohtimalla ja sitten ehkä näiden vanhempien kanssa yhdessä pohtimalla voisi edetä. Joskus tulee myös se tunne, että nuoria pitää varjella ja suojella myös näissä asioissa. Koko ovea ei voi kerralla avata, vaikka joskus tuntuu, että paras opetus olisi sitä, että kaikki vaan mitä me tiedämme jaettaisiin ja opastettaisiin. Tässä on niin isoja tunteita ja sydämen kysymyksiä mukana, että jotenkin pienet askeleet rippikouluaikana tuntuvat ihan riittäviltä, ei kaikkea kerralla.


Paluu