Puheenvuoro



Heinilä Pentti, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Seurakunnan työntekijältä kuulin eräällä julistusmatkalla tarinan, jonka todenperäisyyttä en voi varmasti taata. Vanhainkodissa mies ja nainen tapasivat yllättäen toisensa. He olivat nuorena rakastuneet, mutta elämä oli kuljettanut heitä eri suuntiin. Kumpikin oli avioitunut tahollaan ja molemmat olivat sitten jääneet myös leskeksi. Nyt siellä vanhainkodissa rakkaus syttyi uudelleen liekkiin ja he halusivat elämänsä ehtoossa vielä avioitua. Pappi kutsuttiin paikalle ja vihkipuheessa hän totesi innostuneena, on se kohtalon ivaa, kun te kaksi näin vanhoilla päivillä vielä löysitte toisenne, todella kohtalon ivaa. Vihkitoimituksen päätyttyä tuore aviomies kysyi vaimoltaan, mitä se pappi puhui, kun minä en oikein kuullut kaikkea. Pappi sanoi, että kohta on kivaa.

Näin voi käydä, "kohtalon iva" muuttuukin "kohta on kivaksi". Tässä vaikeassa asiassa, mikä meillä on nyt esillä kyselen, olemmeko kirkossa kuulleet oikein ne hätähuudot, mitkä kirkon suuntaan on homoseksuaalien taholta esitetty. Sananpalvelijasta, sielunhoitajasta on sanottu, että hänellä pitäisi olla isot korvat ja pieni suu. Onko se kohdallamme näin? Täällä edustaja Lemettinen jo mainitsi myös tästä kuulemisen tärkeydestä.

Itse olen - voin sen tässä sanoa - välillä tuntikausia pakkastuulessa kävellyt kaupungin katuja ristiin rastiin ja keskustellut homoseksuaalin ystävän kanssa ja käynyt sielunhoitokeskusteluja. Minulla ei mielestäni ole minkään näköistä homofobiaa, vaan hyvin mielelläni keskustelen ja rukoilen heidänkin kansaan silloin, kun joku siihen tarvetta kokee ja haluaa avautua ja jos kokee minuun luottamusta.

Perustevaliokunnan mietinnössä sivulla 7 todetaan ihmisarvo ja lähimmäisen rakkaus. Siinä mielestäni tulee kauniilla tavalla juuri nämä tärkeät perusasiat esille. "Jokaiselle ihmisellä on arvo ja häntä on kohdeltava inhimillisesti, koska hän on Jumalan luoma." Sitten jatketaan vielä: Yhtäläisesti kirkko pitää kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina ja Kristuksen lunastustyötä tarvitsevina ja kutsuu kaikkia hengelliseen yhteyteensä. Homoseksuaalien tarkoituksellinen loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisen rakkauden periaatetta." Tämä täällä on jo toistettukin. "Kaikkia ihmisiä on kohdeltava kunnioittavasti ja heihin tulee suhtautua avoimesti ilman leimaamista tai eristämistä". Tässä on todellakin tärkeitä periaatteita, jotka meidän tulee vakavasti ottaa huomioon.

Teologi, psykologian opettaja Ari Puonti on kahdessa homoseksuaalisuutta käsittelevässä kirjassa, jotka minulla ovat täällä edessä, ottanut esille monia tärkeitä asioita. Näissä kirjoissa on mielestäni juuri tämä sama henki, mikä on tuossa perustevaliokunnan ihmisarvoa ja lähimmäisen rakkautta käsittelevässä osuudessa. On julkaistu myös norjalaisen luterilaisen lähetysjohtajan Espen Ottosenin kirja Minun homoseksuaalit ystäväni - kymmenen tapaa suhtautua homoseksuaalisiin tunteisiin. Hän käy hyvin koskettavalla tavalla tässä kirjassa läpi 10 homoseksuaalisen ihmisen elämän tarinaa eri maista; todella arvokasta aineistoa tämäkin tähän keskusteluun.

Ari Puonti on yksi niistä asiantuntijoista, joita kuultiin tämän valmisteluprosessin aikana. Hän on myöskin toiminut asiantuntijaluennoitsijana homoseksuaalisuutta käsittelevissä seminaareissa, joita kirkon eri tahot ovat järjestäneet eri puolilla Suomea. Hän on ollut myös mediassa esillä tämän asian kanssa. Olen hänen kanssaan puhunut siitä, että tulen näistä täällä puhumaan, eli minulla on lupa tähän. Puonti on vain yksi monista tämän alan asiantuntijoista, mutta hänen kohdallaan tilanteen tekee varsin mielenkiintoiseksi se, että hän on julkisuudessa avoimesti kertonut olevansa itse homoseksuaali taustaltaan. Hän kertoo myös kokeneensa muutosta seksuaalisuudessaan terapian ja sielunhoidon, rukoustuen avulla, jota hän on saanut kristityiltä. Siis sama asia, mihin edustaja Simojoki täällä äsken viittasi. Tämä eheytyminenkin on mahdollista ja siitä täällä ei ole juurikaan vielä puhuttu.

Puonti toteaa (jos saan vielä hetken jatkaa) mielestäni erittäin mielenkiintoisen näkökohdan: "Katselin televisiosta eduskuntatalon portailla kokoontunutta mielenosoittajien joukkoa. En halunnut olla heidän joukossaan. Heidän kylttinsä mukaan homot kuuluvat helvettiin. Oma julisteeni olisi ollut kunnioittavampi. Olisin voinut kantaa kylttiä, jossa pyydetään anteeksi sitä, että kristityt ovat toisinaan kohdelleet homoja pahoin. Mutta samalla sanoisin, että en voi luovuttaa pois Raamatun arvoja tässä kysymyksessä." Mielestäni tässä on yksi tämän keskustelun ydinkysymys, Raamatun arvot ja se, minkälainen Raamattu meillä on. Itse olen tavattoman kiitollinen siitä, että olen saanut 50 vuotta tehdä Jumalan valtakunnan työtä tässä Suomen kirkossa ja myös eri maissa ulkomailla ehjän Raamatun kanssa. Jos minulla olisi rikkirevitty Raamattu, johon ei voi luottaa, ei olisi mitään järkeä kulkea hengellisessä työssä. Olisin aika päiviä siirtynyt sairaalamaailmaan työhön, jossa olisi ollut paljon helpompaa, mikäli pitäisi olla epävarma siitä sanomasta, jota julistaa. (Tämä oli välihuomautus.)

Arilta kysyttiin vielä, mitä tarkoitat sillä, että olisi pyydettävä anteeksi, jos kerran näkemyksesi homoudesta itsestään on konservatiivinen? Puonti vastaa: "Kristilliset seurakunnat ovat tehneet väärin siinä, että ovat heijastaneet jokaisessa ihmisessä asuvan pahuuden johonkin "erityisen syntiseen" ryhmään. Homot ovat olleet projektiolle yleinen kohde. Toinen heteroseksuaalien vika, joka tällä kertaa ei rajoitu kristittyihin, on Puonnin mukaan ylemmyydentunto, olen hetero, siis parempi ihminen. Ylenkatseeseen ei pitäisi olla kenelläkään varaa, sillä kaikki ovat syntisiä ja tarvitsevat Jumalan armoa."

Sen verran jos saan vielä mainita, niin Puonti on antanut kriittistä palautetta myös median suuntaan. Hän toteaa: "Yhteiskunta ja media antavat varsin yksipuolisen kuvan tästä aiheesta. Se on yhden tietyn tahon värittämää. Tiedekeskustelu on ollut monipuolisempaa. Meille on syötetty tässä homokysymyksessä yhtä ainoaa oikeaa näkemystä ja jos ajattelet toisin, olet suvaitsematon fasisti. Raamattuun pitäytyviä kristittyjä voi haukkua ja pitää vähä-älyisinä, eikä sitä pidetä vihan lietsomisena ihmisryhmää kohtaan." Ja vielä kirkon suuntaankin hänellä on lyhykäisyydessään viesti, joka on monen muunkin näkemys: "Liberaalimmat kirkot maailmalla ovat halunneet mukautua vallitsevan kulttuurin arvoihin niin paljon, että monissa maissa ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita kirkosta ja sen toiminnasta. Diskoistakin saa parempia elämyksiä, eikä humanistiseen ajatteluun tarvita seurakuntaa", Puonti ynnää. Jätän nyt Puonnin mielipiteet tähän, ja vielä lyhyt ajatus tästä perustevaliokunnan mietinnöstä.

Täällä sivulla 11 puhutaan rukouksesta, joka voi toteutua myös yhteisöllisesti. Eli sitä ei tarvitse ehdottomasti rajata vain yksityisen ripin ja sielunhoidon piiriin. Kun pastoraalinen kohtaaminen ymmärretään laajemmin tällä tavalla, niin se voidaan siis toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti. Pastoraalisessa kohtaamisessa voi olla läsnä sielunhoitotilannetta laajempi joukko. Rukous voidaan toteuttaa kirkkotilassa ja perustevaliokunta pitää mahdollisena, että rukoukseen voidaan liittää Isä meidän ja Herran siunaus.

Itse ajattelen, että kun nämä ynnää yhteen, niin tässä oikeastaan minun mielestäni on jo olemassa eväitä tällaiseen siunaustoimitukseen, jos siellä on isompi joukko, siellä on omaiset jne. Siinä on jo ainakin alku tällaiselle siunaustoimitukselle, kirkon pyhälle toimitukselle.

Täällä puheenvuoroissa otettiin esimerkkejä eri maista, joilla valaistiin sanottavaa, joten saanen minäkin vielä tässä muistella hetken Neuvostoliiton aikaa, jossa itse elämäntyötäni paljon olen suorittanut. Neuvostoliitossa ne kirkot, mitkä eivät yhteiskunnallisen painostuksen alla tehneet kompromisseja omantuntonsa, Raamatun ja ateistisen hallituksen kanssa, ne kirkot kasvoivat ja voimistuivat, ja kokivat suuria herätyksiä. Ne jotka sitten lähtivät kompromissin tielle Jumalan sanan ohjeet hyljäten, ne kirkot näivettyivät.

Itsekin kyselen mielessäni, kuten täällä on jo kaksi puhujaa äskettäin maininnutkin, että mitä sen oven takana on, jonka olemme nyt avaamassa. Minulla lukee myös täällä muistiinpanoissani, että moni kyselee mielessään, mitä on sen oven takana meitä odottamassa, mitä nyt mahdollisesti ollaan avaamassa. Mikä onkaan seuraava paketti, joka ovella odottaa vuoroaan? Itse ajattelen, että tähän siunaamiseen tai rukoukseen liittyen, että kyllä kirkko on aina siunannut jäsenensä ja rukoillut heidän puolestaan. Joka sunnuntai meille luetaan Herran siunaus erotuksetta, niin kuin täällä on sanottu, kaikille messuvieraille. Tämän seurakunnan papin välittämän siunauksen voi jokainen jäsen erottelematta omistaa itselleen, myös homoseksuaalit seurakuntalaiset.

Kannatan, että kirkossamme jatkuisi entinen käytäntö, jossa sielunhoidollisessa kahdenkeskeisessä keskusteluissa edelleenkin kohdataan Kristuksen rakkaudella, lain ja evankeliumin sanalla myös homoseksuaalit ihmiset ja rukoillaan heidän kanssaan heitä askarruttavista asioista. Tällainen rukous ei tarvitse mielestäni erillistä kirkolliskokouksen päätöstä. Tulen antamaan kannatukseni edustaja Lahdenperän ponsiesitykselle. Kiitos.


Paluu