Puheenvuoro



Kankkonen Stig, ombudet

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 3/2014)

Täysistunto:
Maanantaina 5 päivänä toukokuuta 2014 klo 13.00

Teksti:
Värderade ordföranden, arvoisa puheenjohtaja, värderade kyrkomötesombud, arvoisat kirkolliskokousedustajat. Kun piispa Häkkinen aikaisemmassa puheenvuorossa puhui tästä kritiikin armolahjasta niin tunsin piston sydämessäni, ajatellen tätä tulevaa puheenvuoroa. Siksi haluan aluksi sanoa, että olen aivan vakuuttunut, että ne henkilöt, jotka ovat tämän esityksen takana, ovat ajatelleet kirkon ja seurakunnan ja seurakuntayhtymien parasta. Sitä en aseta kyseenalaiseksi. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori oli toissa päivänä, muistaakseni, haastateltavana, kuultavana, kuulusteltavana, miten vain haluatte, televisiossa. Häneltä kysyttiin mm. mitä hän on oppinut ns. sote-sotkusta. Vapaavuori painotti laajan kuvan näkemisen ja muistamisen tärkeyttä. Minun lähtökohtani nyt on mitä kirkkohallituksen esityksessä sanotaan laajasta kuvasta eli tavoitteista. Sitten kommentoin suhteellisen lyhyesti pääajatuksia ja ehdotuksia, joilla ilmeisesti on tarkoitus päästä näihin tavoitteisiin.

Esityksen tavoitteena on, kuten kuulimme, seurakuntien läheisyyden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen, vastuullisen taloudenhoidon tukeminen, jäsenlähtöisyyden ja monipuolisen toiminnan mahdollisuuksien kehittäminen, joustavuuden lisääntyminen työvoiman käytössä sekä hallinnon tehokkuus ja johtamisvastuiden selkeyttäminen. Uskon tai tiedän, että olemme kaikki näiden tavoitteiden takana. Ja se on hyvä lähtökohta kehittämistyölle. Avainkysymykseksi tulee näin ollen, voimmeko nyt esitetyllä rakennemuutosmallilla saavuttaa näitä hyviä tavoitteita. Minun käsitykseni on, että valitettavasti emme voi. Ei ainakaan ilman perusteellista uusajattelua. Voi jopa olla niin, että entisen vääpelin toteamus erään alokkaan asennosta osoittautuu tässä osuvaksi: "Asento on niin huono, ettei sitä kannata lähteä korjaamaan, tehdään ihan uusi."

Yritän lyhyesti ja siksi väistämättä puutteellisesti perustella näkemyksiäni. Uuden rakenteen ytimessä löydämme hyvin vahvan keskeisen toimijan, seurakuntayhtymän. Ja seurakuntayhtymän ytimessä löydämme yhtymärovastin. Näistä ei kukaan nyt esitetyn perusteella tai esityksen mukaan, kukaan ei pääse pakoon. Näissä on pakko olla. Näillä kahdella toimijalla on mielestäni niin paljon valtaa, että tavoitteet jäsen- ja seurakuntalähtöisyyden vähintään hämärtyvät. Ei auta, että seurakuntayhtymän roolia verbaalisesti kuvataan sanalla palveluorganisaatio. Kun lainaus "Kaikki viranhaltijat ja työsopimussuhteiset työntekijät olisivat jatkossa seurakuntayhtymän palveluksessa, seurakuntayhtymä perustaa ja lakkauttaa virat." Tämän hyvin laajaa valtaa käyttävän ylimpänä johtajana toimisi suurin valtuuksin yhtymärovasti. Tätä taustaa vasten kuulostaa enemmän kauniilta retoriikalta kuin realismilta seuraava lainaus sivulta 15, "Seurakunnat toteuttavat alueellaan kirkon tehtävää kirkkoherran ja seurakuntaneuvoston johdolla." Pitäisi mielestämme muokata tämän lainauksen kohdan todellisuutta vastaavaksi muotoon näin, "Seurakunnat toteuttavat alueellaan kirkon tehtävää kirkkoherran ja seurakuntaneuvoston johdolla seurakuntayhtymältä ja yhtymärovastilta saatujen resurssien ja määräysten puitteissa." Tosiasiahan on, että kauniit tavoitteet seurakunta ja seurakuntalaiskeskeisyydestä toteutuvat ylhäältä jaettujen edellytysten puitteissa. Kun tarkastelimme esitystä Porvoon hiippakunnan kannalta, nousee yleisen huolen rinnalle huoli mm. siitä, että resursseja jakavat tahot yhtymä ja yhtymärovasti useimmissa tapauksissa kuuluisivat toiseen hiippakuntaan. Tämä voi kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta, kaikesta hyvästä kokemuksesta huolimatta, muodostua ongelmaksi. Varsinkin silloin, kun resursseista ja muista toimintaedellytyksistä vallitsee suurempi niukkuus kuin nyt. Ja siihen me olemme menossa.

Kunnallisella puolella olemme jo pitkään saaneet seurata rakenneuudistusprosesseja, jotka vielä ovat vaiheessa. Olemme saaneet seurata, miten perustelut eri mallien puolesta vaihtuvat, kun yllättäviä ongelmia ilmenee. Ja olemme jopa saaneet kokea, miten aikaisemmassa vaiheessa keskeisiksi väitetyt ainesosat on heitetty rakennusmaan roskalavalle. Näin on käynyt esim. metropolihallintokeskustelussa mutta siitä ei nyt sen enempää. Toivon, että voimme kirkossa oppia näistä kaikkea muuta kuin onnistuneista kunta- ja sote-prosesseista. Selväksi on käynyt, että kiirehtimällä ja vajavaisilla vaikutusten arvioinneilla ei hyvä seuraa. Voi osoittautua, että asetetut tavoitteet jäävät saavuttamatta. Seuraus voi olla jopa päinvastainen, syntyy uusia ja suurempia ongelmia. Tämä koskee alussa mainittuja tavoitteita kokonaisuudessaan.

Toivon, että jatkokäsittelyssä olisi viisautta ja rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka todella johtavat tässä esityksessä asetettuihin hyviin kannatettaviin tuloksiin. Jos se vaatii uuden asennon tekemisen, niin tehdään sitten uusi asento. Vaikka se veisi enemmän aikaa. Jos selvitään asentoa parantamalla, parannetaan asentoa. Tapahtumat valtiollisella ja kunnallisella puolella todistavat, että kiirehtimisellä ei luoda kuin sotkuja. Sama koskee pyrkimyksiä ajaa uudistuksia pakolla. Meillä on suhteellisen hyvin toimiva rakenne. Jatkakaamme sillä siihen asti, että parempi vaihtoehto löytyy. Nyt esitetty vaihtoehto ei sitä mielestäni ole.


Paluu