Puheenvuoro



Huokuna Pekka, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä marraskuuta 2013 klo 15.30

Teksti:
Edustaja Tynjälä on kysynyt seuraavaa:
Evankelis-luterilaisessa perinteessä on vankka sija rippikouluilla, jonka käyminen on edellytys myös kirkollisille toimituksille. Kaikista meidän nuorista rippiksen käy lähes 90 prosenttia, eikä lähellekään tähän lukuun ylletä missään muussa maassa. Suomessa rippikoululle on vahva perinne; tehdään kuten vanhemmat haluavat ja kaveritkin tekevät. Siis myös itse halutaan rippikouluun.

Rippikoulu perustuu Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn. Rippikoulussa tutustutaan siihen, mitä kirkkomme opettaa esimerkiksi Jumalasta, kuolemasta ja rukoilemisesta sekä mietitään yhdessä monia tärkeitä kysymyksiä. Rippikouluun liittyy kuitenkin myös paljon muuta.

Suomalaisten ja ruotsalaisten nuorten uskonnollisuudessa tapahtuu rippiksen aikana enemmän myönteisiä muutoksia kuin muiden maiden nuorten keskuudessa. Tutkija Kati Niemelä kirjoittaa Kristillinen kasvatus -lehdessä, että näissä maissa nuoret oppivat rippikoulun aikana enemmän paitsi uskonnollisista asioista tiedollisesta näkökulmasta, myös heidän uskonsa vahvistuu ja uskonnollinen aktiivisuus lisääntyy enemmän kuin muissa maissa. He ovat myös tyytyväisempiä rippikseensä ja haluavat muita useammin jatkaa seurakunnassa toimimista myös rippikoulun jälkeen. Keskeisenä selittävänä tekijänä tässä pidetään onnistunutta ja pitkää leirijaksoa.

Onko Kirkkohallituksessa ollut esillä, että suomalaisen rippikoulun tieto/taito olisi ”vienti-tavaraa” Venäjälle Inkerin kirkkoon, Baltiaan ja niihin EU-maihin, joissa rippikoulua ei vielä ole? Suomalaiset seurakunnat voisivat myös ensi vaiheessa järjestää nuorilleen rippileirejä Inkerin ja Viron kirkkojen koulutuskeskuksissa ja kirkoissa. Virossa Talun leiri-keskus on juuri valmistunut ja siellä voidaan kerralla pitää 40–70 rippisläisen koulua.

Vastaan tähän kysymykseen nostamalla esiin kaksi näkökulmaa. Ensiksikin haluan todeta, että suomalaisen rippikoulun tieto-taitoa on pidetty esillä kansainvälisesti. Itse asiassa kansainvälinen rippikoulututkimus on vahvistunut viime vuosina voimakkaasti. Ensimmäinen tutkimusprojekti valmistui vuonna 2009. Sen mukaan suomalaisen rippikoulun vahvuuksia ovat, kuten kysyjäkin toteaa, leirijakso, asiantuntevat opettajat sekä rippikoulusuunnitelma, joka vastaa nuorten tarpeisiin. Myös isosten panos rippikoulun toteutukseen on kansainvälisesti ainutlaatuista. Toinen tutkimuskierros toteutetaan tänä ja seuraavana vuonna. Tutkimukseen osallistuu sekä luterilaisia että reformoituja kirkkoja. Kohteena ovat tänä vuonna konfirmoituvat nuoret ja heidän rippikoulujensa opettajat ja vapaaehtoiset. Mukana ovat seuraavat maat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Itävalta, Sveitsi, Unkari ja Puola. Yhteistyöverkostoon kuuluu sekä tutkijoita että seurakuntien ja kirkkojen työntekijöitä. Vaikka vientituotteesta ei tässä yhteydessä voidakaan puhua, niin monissa näissä maissa on rippikouluja haluttu kehittää Suomen mallin suuntaan. Asiasta järjestetään seuraava tutkimusseminaari Suomessa ensi kesäkuussa. Lisätietoa hankkeesta löytyy tarvittaessa internetistä.

Toinen näkökulma liittyy Inkerin kirkon ja Baltian tilanteeseen. Useat suomalaiset seurakunnat pitävät leirejään Viron kirkon tai seurakuntien leirikeskuksissa. Pilistveressä on ehkä eniten pidetty suomalaisia rippikouluja. Kysymyksessä mainitussa Talussa tiettävästä ei vielä ole pidetty. Usein leirit liittyvät ystävyysseurakuntasuhteisiin ja niiden osalta yhteistyötä on ollut paikallisen nuorisotyön kanssa vaihtelevasti. Tämä pitää paikkansa itse asiassa myös monen muun maan ystävyysseurakuntasuhteiden osalta. Rippikoulu tämän muotoisena vientituotteena on vähän hankala, kun puhutaan lähinaapureista. Vaikka rippikoulukonsepti Suomessa toimii erinomaisesti, ovat olosuhteet etenkin lähialueella niin toisenlaiset, että samanlaisen toteutuksen vieminen sinne ei sellaisenaan onnistu.

Muutama perustieto tässä vaiheessa pohjautuen lähinnä Viron tilanteeseen mutta sopii todennäköisesti myös Inkerin suuntaan ja muuhun Baltiaan. Koko Virossa kävi rippikoulun viime vuonna 1467 henkilöä. Ikähaitari oli 14 - 80 vuotta. Rippikoululaisten keski-ikä oli 20-30 vuoden kieppeillä. Virossa nuorten leirimuotoista rippikoulua järjestää kolmesta viiteen seurakuntaa. On monia seurakuntia, joissa ei järjestetä rippikoulua missään muodossa, kun ei ole tulijoita. Leirien ja yleensäkin rippikoulujen pitäjiä on vähän, koska usein ainut palkattu työntekijä on pappi. Hänkin tekee usein kahta työtä, koska seurakunnan palkalla ei elä. Tällaisessa tilanteessa leirijakson toteuttaminen ja sille osallistuminen, tarkoittaa niin työntekijöiden, vapaaehtoisten kuin aikuisten rippikoululaisten osalta melkoisia järjestelyjä ja satsausta muun elämän ohessa. Viron kirkon rippikoulumateriaalituotannossa on tietämäni mukaan luettu tarkkaan Suomen aineistoja. Vuosien varrella on ollut yhteistyötä ja lukuisia tapaamisia, joissa materiaalia on välitetty. Sen lisäksi on tehty vuosien ajan koulutuksellista yhteistyötä yhdessä suomalaisten kirkollisten järjestöjen kanssa. Suomalaista rippikoulujärjestelmää ei sellaisenaan voi eikä kannata siirtää toiseen kulttuuriin. Toden näköisesti sisällöllinen yhteistyö on hedelmällisin tapa tukea naapureita löytämään omat mallinsa toteuttaa rippikoulua hyvin omassa toimintaympäristössään.


Paluu