Puheenvuoro



Huotari Voitto, piispa

Otsikko:
Hallintovaliokunnan mietintö 2/2006 edustaja-aloitteesta 7/2006, joka koskee seurakuntavaalien äänioikeusikärajan laskemista 16 ikävuoteen

Täysistunto:
Keskiviikkona 8 päivänä marraskuuta 2006 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Siinä edustaja-aloitteessa, johonka tämä hallintovaliokunnan mietintö liittyy, esitetään, että kirkolliskokous ryhtyisi toimenpiteisiin seurakuntavaalien äänestysikärajan laskemiseksi 16 vuoteen. Aloite ei sisällä ehdotusta siitä, että äänioikeusikärajan lisäksi myös vaalikelpoisuusikäraja laskettaisiin, siis siihen ei tuossa aloitteessa esitetä muutoksia eikä niitä muutoksia myöskään hallintovaliokunta pidä perusteltuna. Tätä äänioikeusikärajan laskemista 16 vuoteen on selvitetty varsin perusteellisesti kunnallisvaalien osalta, joiden osalta on siis olemassa myöskin vastaavantapaista valmistelua kuin mihin tämä edustaja-aloite liittyy. Hallintovaliokunta omissa kannanotoissaan pitää tärkeänä sellaisten keinojen etsimistä, joilla nuoret voidaan sitouttaa entistä vahvemmin paikallisseurakuntaan ja kirkkoon, ja näkee tämän yhtenä mahdollisuutena. Rippikoulua on perinteisesti pidetty kirkollisen täysi-ikäisyyden lähtökohtana. Rippikoulun käy Suomessa käytännössä koko 15-vuotias ikäluokka, ja heidät myös konfirmoidaan. Jos ikärajan laskeminen haluttaisiin kytkeä siihen tilanteeseen, jossa nuoret muutenkin ovat aktiivisemmin yhteydessä paikallisseurakunnan toimintaan, kuudentoista vuoden äänioikeusikäraja olisi perusteltua. Hallintovaliokunta pitää ikärajan laskemista perusteltuna niin kirkollisen osallistumisen vahvistamisen kuin äänestysaktiivisuuden lisäämisenkin näkökulmasta. Lisäksi hallintovaliokunnan näkemyksiin on vaikuttanut varsin merkittävällä tavalla se, että on mitä ilmeisintä, että kunnallisvaaleissa joka tapauksessa äänioikeusikäraja lasketaan kuuteentoista vuoteen. Tässä asiassa kirkko voisi olla edellä kävijä eikä vasta seurailla perässä. Sen takia hallintovaliokunta esittää, että kirkolliskokous päättäisi antaa kirkkohallituksen tehtäväksi valmistella säännösesityksen äänioikeusikärajan laskemiseksi kuuteentoista ikävuoteen seurakuntavaaleissa ja myöskin kirkkoherran vaalissa. Nämä kaksi vaaliahan kulkevat käsi kädessä.


Paluu