Puheenvuoro



Huokuna Pekka, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 4 päivänä marraskuuta 2009 klo 16.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Seuraava kysymys on edustaja Hans Tuomisen tekemä, koskee uskonnon opetuksen asemaa ja kuuluu seuraavasti: Tampereen kaupungin opetuspäällikkö Veli-Matti Kanerva esitti kuukausi sitten, että uskonnonopetus tulee siirtää kouluista kirkon vastuulle. Hänen mielestään kouluissa pitäisi opettaa kaikille yleiseettistä elämänkatsomustietoa. Mielipide herätti julkisen keskustelun tiedotusvälineissä. Internetissä asiaa kommentoitiin tuhansissa mielipidekirjoituksissa. Opetusministeriö asetti 3.4.2009 työryhmän valmistelemaan ehdotukset perusopetuksen yleiseksi valtakunnalliseksi tavoitteeksi ja tuntijaoksi. Tässä yhteydessä arvioidaan myös uskonnonopetusta. Kysymys on, mitä voimme tehdä, että nykyinen uskonnonopetuksen malli kouluissa turvataan?

Aivan ensin on sanottava, että edustaja Tuominen on puuttunut hyvin tärkeään ja ajankohtaiseen asiaan. Uskonnonopetus on merkittävä asia. Se kiinnostaa kirkkoa, mutta ensisijaisesti uskonnonopetuksessa ei ole kysymys niinkään kirkon intresseistä, vaan näen, että kysymys on ennen kaikkea lapsen edusta, lapsen oikeudesta saada oman uskontonsa opetusta. Se on nykyisessä yhä enemmän monikulttuuristuvassa maailmassa paljon tärkeämpää kuin ennen ja ehkä jopa tärkeämpää kuin noin äkkiä tulee ajateltuakaan. Eli kun puhutaan uskonnonopetuksesta ja sen merkityksestä, niin silloin ollaan suomalaisen yhteiskunnan kannalta varsin tärkeän asian äärellä. On hyvä, jos kirkko voi omalta osaltaan ja omalla toiminnallaan olla tukemassa sitä, että tämä tätä yhteiskuntaa varsin vahvasti rakentava ja myönteiseen suuntaan kehittävä toiminta voi jatkua kouluissa. Olennaista on nimittäin, että vain oman uskonnon tuntemisen kautta voidaan päästä kunnolliseen vuorovaikutukseen muiden kanssa. Koska asiaan liittyy monia näkökulmia, olen pyytänyt jakamaan sinne arvoisille edustajille pöydille iltapäivän mittaan tällaisen vihreän vihkosen, johon on koottu näkökulmia koulun uskonnonopetuksesta ev.lut.kirkon näkökulmasta. Olisi tietysti mukava ääneen lukea koko tämä vihkonen, mutta toivon, että voitte sitä silmäillä ja löytää sieltä niitä seikkoja, jotka teitä eniten tässä kiinnostaa. Haluaisin erään asian vain ottaa esimerkin omaisesti esille sivulta 1. Kun olen viime aikaista nettikirjoittelua seuraillut, näyttää siltä, että aika suureen osaan nostetaan se, kuinka hankalaa opetuksen järjestäminen on, kun on monia erilaisia opetusryhmiä. Asiallisesti ottaen tämä voi kuulostaa vaikealta, mutta kysymyksessä on kuitenkin vain pieni vähemmistö kouluista, joissa tämä todellisia ongelmia aiheuttaa. Nimittäin, kuten sivulla 1 todetaan, viimeisimmän tilaston mukaan vuodelta 07 peruskouluikäisistä osallistui evankelis-luterilaisen uskonnonopetukseen 94 %, ortodoksiseen noin 1 %, muiden uskontojen opetukseen 2%, josta islaminopetusta on noin 1 % ja elämänkatsomustiedon opetukseen 3 %. Se tarkoittaa siis sitä, että koululaisista yli 530 000 osallistui evankelis-luterilaiseen uskonnonopetukseen, elämänkatsomustiedon opetukseen osallistui 16 000 koululaista. Jos säästösyillä asiaa halutaan perustella, niin näin suuren opetussuunnitelmamuutoksen tekeminen ja opettajien uudelleen kouluttaminen yli puolen miljoonan oppilaan tarpeisiin on ylimitoitettua. Tässä vihreässä vihkosessa on monia muitakin näkökulmia, joihin en tässä nyt halua sen tarkemmin mennä. Sieltä niihin voi tutustua. Tämän vihkosen lopussa on lisäksi linkki internettiin, jossa on tarkemmin materiaalia saatavissa. Mutta tässä siis kysyttiin sitä, mitä me voisimme tehdä ja kyllä minä kuulen tässä myös kysymyksen siihen suuntaan, mitä kirkkohallitus aikoo tehdä. Keskusteluhan on alkanut oikeastaan jo aiemmin, siis jo keväällä tämän tuntijakotyöryhmän asettamisen jälkeen. Erilaisissa keskusteluissa on kyselty, mikä on oikea määrä uskonnonopetusta. Tämän keskustelun johdosta jo keväällä kirkkohallituksen kasvatuksen ja nuorisotyön toimikunnassa päätettiin kutsua tämän tuntijakotyöryhmän puheenjohtaja toimikunnan kuultavaksi. Puheenjohtaja ei kokoukseen päässyt, mutta tuntijakotyöryhmän sihteeri Irmeli Halinen oli läsnä kuulemassa näkökohtia, joita tähän liittyen on tuolla toimikunnalla esittää. Lisäksi erityisesti kouluasiain sihteeri Markku Holma kirkkohallituksesta on pitkin kesää ja syksyä osallistunut keskusteluun lehdistössä tuoden esille niitä näkökohtia, jotka ovat kirkon kannalta merkittäviä. Näitä artikkeleita on koottu sivulle, josta on linkki tuolla materiaalin lopussa.

Koko ajan on oltu kiinteässä yhteydessä Opetushallitukseen, Uskonnon opettajien liittoon, Teologiseen tiedekuntaan, lähinnä Helsingin ja Joensuun opettajakoulutuksiin sekä Suomen ekumeenisen neuvoston kasvatusjaostoon. Kirkon kasvatus- ja nuorisotyön yksikkö on ollut mukana järjestämässä yhdessä Kirkon tiedotuskeskuksen ja Suomen ekumeenisen neuvoston kanssa muutama viikko sitten toteutettua media-aamiaista, jossa suurimpien uskonnollisten yhdyskuntien johtajat yhdessä kertoivat olevansa nykyisen uskonnonopetuksen systeemin kannalla ja että uskonnonopetuksen tuntimääriä ei pidä alentaa. Ylipäänsä on oltu yhteydessä niihin, jotka ovat kantaa ottaneet tämän asian tiimoilta ja pyritty antamaan asiallista ja tosiasioihin perustuvaa tietoa siitä, mistä uskonnonopetuksessa on kysymys. Jatkossa seurataan edelleen aktiivisesti tämän tuntijakotyöryhmän työskentelyä. Joulukuun alussa tiettävästi tuo tuntijakotyöryhmä linjaa katsomusopetuksen yleisiä puitteita.

Tästä voisi tietysti kertoa enemmänkin, mutta olennainen kysymys tietenkin oli se edustaja Tuomisen kysymys, mitä me voisimme tehdä. Itse ajattelen niin, että varsin merkittävää on pitää esillä näitä näkökulmia, joita mielestäni aika kootusti on kerätty tähän vihreään materiaaliin. Niistä voisi olla yhteydessä kansanedustajiin ja muihin, jotka omilla valinnoillaan vaikuttavat niihin ratkaisuihin, joita valtiovalta tekee. Haluan tässäkin asiassa korostaa sitä, josta aloitin, kysymys on nimenomaan lapsen edusta ja oikeudesta ja silloin jos kirkolla on mahdollisuus tätä jollakin tavalla tukea, niin silloin meidän kannattaa siinä olla aktiivisia.


Paluu