Puheenvuoro



Salo Kalervo, edustaja

Otsikko:
Kirkolliskokousta koskevan määräenemmistösäännöksen muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 7/2012)

Täysistunto:
Tiistaina 6 päivänä marraskuuta 2012 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Tämä esitys määräenemmistösäännöksen muuttamisesta sisältää mielestäni oikein hyviä elementtejä. Sen toteutumien merkitsee nykytilanteeseen verrattuna selkeää parannusta. Määräenemmistöllä tehtävien päätösten määrän voi ennakoida ehdotusten toteutuessa supistuvan merkittävästi, ja tämä tekee hallintokäytännöstä entistä sujuvampaa. Mutta kuitenkin haluan kiinnittää vielä huomiota muutamaan yksityiskohtaan, jotka ehkä valiokuntatyöskentelyssä on hyvä ottaa huomioon. Ensimmäinen niistä on määräenemmistösäännöksin tehtävien päätösten rajaus. Ehdotuksen mukaan määräenemmistöpäätöksiä sovelletaan kirkon uskoa ja oppia koskevaan tai niihin pohjautuvaan periaatteelliseen kannanottoon sekä ryhtymiseen toimenpiteisiin sen johdosta tai sitten kirkkolain säätämistä, muuttamista tai kumoamista koskevaan ehdotukseen tai kirkkojärjestyksen hyväksymiseen, jos säännös koskee kirkon uskoa, tunnustusta tai oppia tai pohjautuu niihin. Kysymys siis tässä oikeastaan kuuluu, että mikä oikein on kirkon uskoa ja oppia koskeva periaatteellinen kannanotto. Mitä tällä oikein tarkkaan ottaen tarkoitetaan?

Kirkon oppiin pohjautuvaksi säännöksiksi katsotaan yksityiskohtaisissa perusteluissa esimerkiksi seurakunnan tehtäviä, rippikoulun järjestämistä tai kirkolliskokouksen kokoonpanoa koskevat säännökset. Näin määriteltynä kyllä ennakoin sitä, että meidän jälkeemme kirkolliskokouksessa istuvat sukupolvet tulevat vielä kipuilemaan sen äärellä, mikä päätös on tehtävä määräenemmistöllä. Jos halutaan oikein argumentoida, voidaan toki sanoa, että kaikki kirkossa tehtävät päätökset pohjautuvat kirkon uskoon, tunnustukseen ja oppiin. Lainsäätäjän intentiona tuskin on sanoa, että vaikkapa budjetista tehtävä päätös tulisi tehdä määräenemmistöpäätöksenä, mutta siltikin; budjettipäätös pohjautuu kirkon uskoon, oppiin ja tunnustukseen. Tarkoitukseni on siis tässä yhteydessä sanoa, että olisi hyvä, jos valiokuntatyöskentelyssä pyrittäisiin vielä täsmällisemmin ilmaisemaan lainsäätäjän intentio. Mikä oikein on sellainen päätös, joka jatkossa on tehtävä määräenemmistöllä?

Ehdotuksen mukaan määräenemmistöpäätöstä edellytetään asiassa, joka koskee raamatunkäännöstä, kristinoppia, virsikirjaa, kirkkokäsikirjaa tai messusävelmistöä. Toinen kysymykseni liittyy juuri tähän: Onko jatkossa kaikkien näiden päätösten oltava määräenemmistöpäätöksiä? Kirkon olemuksesta johtuen on varsin selvää, että tarvitaan melko suuri yksimielisyys tehtäessä päätöksiä, jotka kuuluvat kirkon opin ytimeen. Silti voi kysyä, onko tuossa luettelossa esimerkiksi messusävelmistö luonteeltaan juuri sellainen kirkon opin ytimeen kuuluva aineisto, joka tulee päättää määräenemmistöllä. Melodiakulku voi olla tunteita herättävä ja kaunis, mutta tuskin riittävästi opin ytimeen kuuluva, jotta sitä tarvitsi määräenemmistöpäätöksellä tehdä. Vastaavaa oikeastaan voi kysyä myös raamatunkäännöksestä. Raamattu on meidän tärkeä kirjamme, siitä olemme varmastikin yksimielisiä, mutta pohjimmiltaan, modernisti ymmärrettynä, käännöstyö merkitsee tekstin alkuperäisen merkityssisällön mahdollisimman tarkkaa siirtämistä kohdekielelle. Tässä prosessissa ei niinkään ole kysymys opin tulkinnasta vaan pikemminkin mahdollisimman hyvästä ja asiantuntevasta käännöstyöstä. Tässäkin voi kysyä, tarvitaanko käännöksen hyväksymisessä nimenomaan määräenemmistöpäätöstä. Virsikirja tai kirkkokäsikirja on luonteeltaan hartauden harjoittamiseen tarkoitettua materiaalia ja niihin toki liittyy uskoon ja oppiin sisältyviä näkökohtia, vaikkapa kirkkokäsikirjan ehtoollisrukouksissa. Pääsääntöisesti ne kuitenkin ovat rukoustekstejä, joita ei ole tarkoitettu kirkon tunnustusta määritteleviksi teksteiksi, vaan pikemminkin kyseessä on puhetta Jumalalle ja Jumalan sanan vaikutusta ihmiseen. Näiden kirjojen uudistamisessa ei niinkään ole kyse opin muuttamisesta vaan pikemminkin uuden ja tuoreen ilmaisun löytämisestä, joka puhuttelee oman aikansa ihmistä. Tuossa lainsäädännössä määritellyistä kohdista varmaankin tuo kristinoppi eniten liittyy opin kysymyksiin. Siinä on kysymyksessä kirkon opin tiivis esitys.

Mainitut kohdat liittyvät myöskin erikseen kirkolliskokouskäsittelyyn tulevaan kirkon keskushallinnon uudistamiseen. Sen yhteydessä voi pohtia myöskin sitä, olisiko luontevinta, että sellaiset asiat kuten raamatunkäännös, kristinoppi ja virsikirja, kirkkokäsikirja ja messusävelmistö tai muut kirkon oppiin pohjautuvat, määräenemmistöä edellyttävät lainsäädännön muutokset tulisivat kirkolliskokouksen käsittelyyn nimenomaan piispainkokouksen esityksinä. Tällöin kirkolliskokous voisi olla suhteellisen luottavainen sen suhteen, että esitykset seisovat tukevasti luterilaisen opin perustalla. Kysymykseni siis jatkotyöskentelylle on se, onko tarpeen edelleen edellyttää nykyisen suurta määräenemmistöpäätöstä raamatunkäännöksestä, virsikirjasta, kirkkokäsikirjasta tai messusävelmistöstä.

Kolmas kysymys on itse tämä määräenemmistön määrä. Nykyinen ja ehdotettu määräenemmistön määrä on 3/4 annetuista äänistä. Kirkkohallituksen esityksessä on tehty ansiokas vertailu Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa lähellä olevien kirkkojen päätöksentekojärjestelmiin. Näille järjestelmille on yhteistä säädellä tietty pysyvyys opin kysymyksissä. Päätöksenteon muodot toki ovat kovin kirjavia. Näyttää kuitenkin siltä, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon määräenemmistösäännös on tiukimmasta päästä, ellei peräti kaikkien tiukin. Käytetympi, yleisempi, näyttää olevan 2/3:n määräenemmistövaatimus. Joissain järjestelmissä edellytetään kahden peräkkäisen kirkolliskokouksen käsittelyä. Kirkon tunnustuspohjasta löytyy periaate opin pysyvyydestä, mutta niissä ei ole määritelty päätöksentekojärjestelmässä edellytettävää määräenemmistöä. Tämä on harkinnanvarainen asia. Meillä määräenemmistön suuruus on määritelty silloin, kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko sai ensimmäisen, ns. Schaumanin kirkkolakinsa vuonna 1869. Voidaankin perustellusti kysyä, onko tilanne Schaumanin ajasta siinä mielessä muuttunut, että nykyistä pienempi määräenemmistövaatimus olisi tarkoituksenmukaisempi hallintomalli. Siis kysymykseni jatkotyöskentelylle onkin määräenemmistön suuruus. Voidaanko ajatella, että opin pysyvyyden takeeksi riittäisi nykyistä pienempi määräenemmistö. Kuten jo alussa totesin, pidän tämän uudistuksen periaatteita hyvänä ja esitys jo nykyisessä muodossaan on nykytilannetta parempi. Siksi olen tällä linjalla valmis myöskin etenemään.


Paluu