Puheenvuoro



Perret Henrik, ombudet

Otsikko:
Lakivaliokunnan mietintö 4/2007 kirkkohallituksen esityksestä 2/2006, joka koskee kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamista

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2007 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, kära vänner. Kuuntelin suurella mielenkiinnolla edellistä puheenvuoroa, joka mielestäni oli hyvä ja selkeä, olkoonkin että joissakin asioissa nähdään asioita eri tavalla. Mutta esimerkiksi kirkon jäsenyyttä, siis sitä että kaikilta työntekijöiltä edellytettäisiin kirkon jäsenyyttä, siinä asiassa olemme täysin samaa mieltä. Minusta tämä oli tavallaan kuitenkin myös signaali siihen suuntaan, että tämä paketti ei todellakaan ole valmis. Kun se täältä lähtee, se lähtee ikään kuin 'ota tai jätä' -muodossa eduskunnalle, ja en ole varma, että onko yleensä niitä kovin monta tässä salissa, jotka ovat ehdottomasti sitä mieltä että tämä on harkittua tekstiä, tämä on valmis paketti, ja näin se tulee olla. Elämme nyt hyvin vaikeassa tilanteessa myöskin mitä yhteiskuntaan tulee, ja yhä selvemmin minusta on tarvetta siihen suuntaan, että kirkko profiloituu kristillisenä yhteisönä ja että sen arvopohja on muu ja toinen kuin yhteiskunnalla. En tarkoita sitä, että olisi syytä hakea ristiriitoja. Mutta eräänä hyvänä esimerkkinä haluan mainita ja samalla kiittää, minusta tuon iranilaisnaisen kohtalo ja kirkon esiintyminen, sekä arkkipiispan että Porvoon piispan että arkkihiippakunnan erään seurakunnan toimet, minusta siinä todella esiinnyttiin edukseen. Ja panin merkille myöskin, että arkkipiispa ainakin näytti siltä, että hän huolehti suhteistaan sitten valtioon päin yhteisesiintymisellä sitten valtion viranomaisten kanssa. Minusta tänä on hyvä esimerkki, että tavallaan laki on, ainakin sen tulkinta on aika ehdoton, mutta kristillinen kirkko rupeaa miettimään omia juuriaan ja sitä, mitä Herramme sanoo pienestä ihmisestä ja hänen mahdollisuuksistaan. Puhumattakaan, että juuri ehkä kirkosta löytyy myöskin tietoa paljon, miten tällainen kunnia-ajattelu, mihin se johtaa toisessa kulttuurissa, ehkä enemmänkin asiantuntemusta kuin noin yhteiskunnassa yleensä, vaikka mekin olemme osa yhteiskuntaa. Haluan kuitenkin mainita, se oli minusta hieno asia. Toivon, ettei tätä väärinkäytetä meidän puoleltamme, mutta tässä tilanteessa se oli minusta täysin paikallaan ja se ansaitsee julkisen tunnustuksen. Minäkin yhdyn mielelläni siihen.

Sitten muutama sana tästä, minusta tämä on eräässä mielessä pieni ehdotus. Että jos laskee näitä pykäliä, tai sanoja, verrattuna niihin muutoksiin, mitä aikaisemmin on tehty, ja kun kuulimme että aika paljon lakimuutoksia tehdään vuoden aikana, niin totta kai lait muuttuvat koko ajan, ja varmasti on syytä miettiä, mitä kaikkea tulee säätää lailla ja mitä kaikkea voidaan siirtää kirkkojärjestykseen tai sitten toisen tason säädökseen ja niin edelleen. Mutta mielestäni se on toisessa mielessä suurimpia muutoksia sitten Schaumannin kirkkolain. Ja se koskee esimerkiksi ja nimenomaan sitä, mitä pappi, kuka pappi on. Pappi on kyllä virkamies ollut tähänkin asti. Mutta kirkko-oikeudellinen käsittäminen saattaa kyllä kaventua sikäli, ettei oteta huomioon aikaisemmalla tavalla papin viran kiinnittyminen pappeuteen, joka on teologinen käsite. Pappeudesta johtuvat ajankohtaiset teologiset ongelmat on pyritty ratkaisemaan käsittääkseni lähinnä virkamiesoikeudellisin perustein, ikään kuin papin virka ei olisi kirkko-oikeudellisesti kiinnittynyt pappeuteen. Kirkko-oikeus tietenkin sinänsä on laajempi asia kuin vain pappeus, sen ohenemista on nähtävissä muutenkin, ja virkapaketti omalta osaltaan ruokkii tätä kehitystä, ainakin se on käsitykseni. Kun esimerkiksi sivulla 60 keskustellaan hyvin arasta asiasta, se on meille papeille hyvin ajankohtainen asia, se on teille arvoisille piispoille myöskin hyvin ajankohtainen, ja joskus intressit eivät ole yhteneväiset tässä suhteessa, niin sanoisin että minun omatuntoni sanoo, että pappisvirasta pidättäminen, puhumattakaan erottaminen pappisvirasta on ehdottomasti toisen luokan, siis aivan toisen luokan asia kuin papin virasta erottaminen. Jos pappisvirasta erottaa, täytyy olla melko varma, minun mielestäni, että Jumala on samalla kannalla. Jos Jumala on kutsunut elämäntehtäväkseen, niin ennen kuin ihminen lähtee purkamaan, kyllä hänen täytyy olla melko vakuuttunut siitä, että hän toimii oikein. Haluan tähän lisätä, että ymmärrän ja hyväksyn täysin, sekä koskien itseäni että muita pappeja, että papista on voitava päästä eroon. Katson, että tämä on ennen kaikkea seurakunnan oikeus. Ja minusta ehkä pahimmissa tapauksissa ensisijaisesti pitäisi ajatella papin virasta, papin virasta siis erottaminen tai pidättäminen, sitten jos on tarpeen. Mutta jos tilanne on se, että seurakunta on tyytyväinen pappiinsa ja piispa on tyytymätön, ja tuomiokapituli on tyytymätön, kyllä antaisin hyvin paljon arvoa myös, ja toivon mukaan arvoisat piispat eivät koe tätä loukkauksena, kyllä pitäisin sitä aika hyvänä asiana myös piispan näkökulmasta, että seurakunta on tyytyväinen pappiinsa. Haluan samalla ilmoittaa, että minusta on täysin selvää ja hyväksyn sen, että on piispallista kaitsentaa, ja se koskee minuakin. Haluan olla lojaali, haluan olla hiippakunnan pappi, kirkon pappi, haluan elää, etten herätä pahennusta enkä loukkaa enkä haasta ketään, en myöskään esimiehiäni tai esimiestäni. Mutta mielestäni tämä on vakava kysymys ihan periaatteellisella tasolla, että kuka on pappi. Onko pappeus pelkästään tällainen virkaehtosopimuspohjainen asia? Minusta, kun sivulla 60 ovat nämä pykälät vierekkäin, se jotenkin jo vilkaisemalla kertoo jotakin, ja minusta tässä, vaikka osittain tätä on kurinpitolainsäädännössä ollut, onko se 23 luku, joka toimii vastoin pappisviran velvollisuuksia ja niin pois päin, minusta tämä on aika avara asia. Totta kai ymmärrän sen, että tilanteet voivat olla hyvin vaikeita ja ovatkin hyvin vaikeita, mutta kysyn, että eikö tämä myöskin avaa mielivallalle aika paljon väyliä? Henkilökemiat, median painostus, kaikki nämä asiat. Ymmärrän ja tiedostan ja yritän tiedostaa, ehkä en ymmärrä kaikkea, en varmaan, että tuomiokapitulilla ja piispalla on vaikea paikka näissä kysymyksissä. Tämä on mielestäni erittäin suuri ikään kuin ongelmaryhmä tässä, että meidän pitää kysyä ja miettiä, mitä pappeus tarkoittaa. Ja nimenomaan pappisvirasta ei pidä kevyin perustein erottaa ketään.

Sitten minusta täällä on puhuttu, ja samoin perustevaliokunnan mietinnössä puhutaan, esimerkiksi kilpaileva toiminta -termin ongelmallisuudesta. Minusta se on kyllä teologisesti täysin kestämätön. Niin kauan kuin on ihmisiä, jotka eivät usko, niin kauan kuin on kasvava määrä niitä, jotka elävät kaukana kirkon ympyröistä ikään kuin, ja niin kauan kuin se onneton tilanne vallitsee, että me menetämme ihmisiä kirkosta, emme pelkästään niitä, joita emme ole tavoittaneet koskaan, vaan juuri niitä, jotka ovat käyneet rippikoulun, jotka ovat olleet isoisina. 70 kirkosta eroavista ihmisistä on nuoria ja keski-ikäisiä ihmisiä eli juuri niitä, jotka aiheuttavat komeita lukuja sitten meidän rippikoulutilastoihimme. Kun minulla oli tilaisuus tutustua kirkkoneuvos Seppo Häkkisen ajatuksiin, kuulin erään hyvin mielenkiintoisen asian, jossa hän, jos käsitin ja muistan oikein, rappeutuminen voi alkaa aivoissani varmaan, mutta hän puhui siitä, että mahdollisesti kodin siunaamisesta saataisiin uusi tuote, oliko se "kämpästä kodiksi", tai joku tällainen, ja minusta se on erinomainen ajatus, että kun ihmiset muuttavat, ja seurakunta saisi sitten yhteyttä ihmisiin, niin jokin tällainen, joka antaisi aiheen tutustua ihmisiin ja ottaa yhteyksiä, se on minusta hieno asia. Olen itse kirkkoherrana ollessani siunannut koteja tietenkin, mutta myös muistan rippikoulunuoren, joka oli elänyt kaverinsa kanssa ja en tiedä mitä oli tapahtunut siinä sitten, mutta hän, kun kaveri sitten, kun erottiin siinä, se oli hänelle aika traumaattinen näköjään, koska hän halusi, että hänen kotinsa siunattaisiin uudestaan. Minusta tästä voi tulla väylä oikeaan suuntaan. Mutta kilpaileva toiminta on minusta, ei sillä voida tarkoittaa, ei varmaankaan perinteisiä herätysliikkeitä, ei tuomasmessua ilmeisesti myöskään. Mutta mitä sen on? Kyllä luulen, että kaikki tiedämme, mitä se voisi olla. Mutta minusta, jos sanotaan ja säädetään liian löysästi jotain, niin se avaa kaiken maailman tulkinnoille, peloille asioita.

Sitten vielä tämä syrjintäpykälä. Minusta koko mietinnössä on se vaara, josta Hannu Kippo jo huomautti, että tavallaan säädetään ensin lait ja sitten leikataan vastaava kakunpala pois dogmatiikasta, etiikasta, käytännöllisestä teologiasta tai muusta. Kuulin hiljattain, se koski Tampereen hiippakuntaa muuten, seurakunnasta, joka oli aikonut perustaa lehtorinviran. Ja olen keskustellut useiden kanssa, ei niin monen, mutta muutaman kanssa, jotka ovat halunneet lehtorin viran, ei pelkästään teologisesta syystä, vaan lähinnä pragmaattisesta syystä. Koska työaika sopii perheelliselle paremmin, jos se on maanantai-perjantai, kuin mikäli se on viikonlopputyötä hyvin voimakkaasti ja myös etupainotteisesti. Ja myös toinen intressi on ollut eräällä seurakunnalla, kuulin sekä yksityishenkilöstä, joka toivoo lehtorinvihkimystä, mutta sen lisäksi seurakunnasta joka on suunnittelemassa evankelioimisen työn lehtorin virkaa ja he pelkäsivät sitä, että jos perustetaan pappisvirka, pappi uppoaa sitten toimituksiin ja muuhun toimintaan, ja he haluaisivat ikään kuin varata tämän viran nimenomaan sille työlle, mitä varten se perustetaan. Myönnetään, että lehtorivirka on tällä hetkellä suuri kysymysmerkki ja tavallaan kriisissä. Mutta katson, että se voisi olla, ja joka tapauksessa se siis on keskustelun arvoinen asia, se voisi olla ihan hyvä asia, kun tarkemmin miettii. Lopuksi sanon, että ymmärrän että lakivaliokunta on tehnyt hirvittävän raskaan ja pitkän työn ja toivon, ettei tätä sinänsä ymmärretä sen aliarvioimisena, vaan että ymmärretään että tämä asiakokonaisuus on mielestäni ongelmallista, joten kannatan tehtyä esitystä, että tämä hylättäisiin ja lähdettäisiin uudestaan liikkeelle, ehkä vähän toiselta suunnalta. Ymmärrän kyllä myöskin, että tässä lakiehdotuksessa on sellaisia asioita, jotka ovat välttämättömiä, mutta minusta ne ovat kovin vaarallisessa paketissa. Kiitoksia.


Paluu