Puheenvuoro Huokuna Pekka

Puheenvuoro

Huokuna Pekka, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2011 klo 15.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Minulla on kaksi kysymystä vastattavana. Edustaja Ojala kysyy, mitä kuuluu lapsivaikutusten arvioinnille ja nuorten osallisuuden vahvistamiselle kirkossamme? Näitä molempia hankkeita tai aloitteita on valmisteltu ja osittain yhdessä. Ensin muutama sana nuorten osallisuudesta. Tässä aloitteessahan oli kysymys oikeastaan kolmesta asiasta. Yhtäältä kirkkolainsäädäntöön sisällytettävästä velvoitteesta, nuorten kuulemisesta ja osallisuudesta. Toiseksi tulee kartoittaa nykyiset nuorten osallisuutta tukevat kirkon ja seurakuntien toimintatavat ja kolmanneksi laatia selvitys nuorten kirkolliskokouksen perustamisesta ja aloiteoikeudesta kirkolliskokoukselle. Tämä kartoitus, johon tässä viitattiin, on tehty. Yleistulos on se, että seurakunnissa nuoria ei juurikaan ole rakenteellisesti kuultu, nuorisotyön piirissä jonkin verran. Tällaisia kuulemisrakenteita ei käytännössä ollut juurikaan niissä seurakunnissa, joita oli 132, joista vastaukset tähän kyselyyn saatiin. Tuo kuuleminen oli lähinnä näkemystä omaavien työntekijöiden aktiivisuuden varassa, eli tätä on syytä kyllä vahvistaa ja rakenteitakin luoda. Toisaalta nuorten kirkolliskokousasiaa ja varsinkin aloiteoikeutta mietittäessä on törmätty juridisiin ongelmiin ja se vaatii vielä työstämistä. Kaiken kaikkiaan tämän työn yhteydessä on kuultu kuta kuinkin kaikkia niitä tutkijoita tai perehdytty niihin tutkimuksiin, joita on viime aikoina nuorten osallisuuteen liittyen tehty. Perusviesti on se, että osallisuutta on tarkoitus lähteä rakentamaan paikallistasolta siirtyen sieltä kohti valtakunnantasoa. Osallisuuden vahvistaminen kuulemisen osalta ei onnistu, jos vaikuttamistavat ovat näennäisvaikuttamista, juuri sen takia järkevät ja toimivat rakenteet ovat tärkeitä. Se takaa, että tämä ei jää vain nuorten keskinäiseksi jutusteluksi tai yksittäisten työntekijöitten varaan. Mielenkiintoinen näkökulma on myös se, että tällä hetkellä yhteiskunnassa on monia uusia tapoja, joilla voidaan vaikuttaa demokratiaan ja demokraattisesti. Tuskin kukaan poliitikko voi näinä aikoina ohittaa 30.000 nimen nettiadressia tai facebook-ryhmää, jossa polkaistaan mielenosoitus pystyyn jonnekin. Kirkon tulisi tässä toimintaympäristössä myös miettiä niitä tapoja, jotka voisivat olla tässä ajassa sillä tavalla kiinni, että nuoret aidosti voisivat kokea osallisuutta kirkossa ja lähteä vaikuttamaan. Verkko on tässä keskeisessä roolissa. Näiden kaikkien asioitten, seurakuntien elämän todellisuuden, lainsäädäntötarpeiden ja sitten myös näiden uusien ajatusten yhteen sovittaminen vaatii vielä työtä, mutta tätä työtä olemme siis edelleen tekemässä.

Lapsivaikutusten arvioinnista ja siitä laadittavasta säädöksestä seuraavaksi. Voisi sanoa, että tässä asiassa on edetty koko ajan kahdella rintamalla. Yhtäältä on kirkollisten nuorisotyöjärjestöjen kanssa yhteistyössä toteutettu Näyn ja kuulun -hanke, jota PTK ry koordinoi ja hallinnoi. Toisaalta näitä aloitteita on valmisteltu myös kirkkohallituksen omassa työryhmässä, jossa myös on näiden järjestöjen edustusta ollut mukana. Tuosta järjestöjen ja kirkkohallituksen yhteishankkeesta voisi todeta, että siellä on saatu aika paljon aikaan. Ehkä tämä kokonaisuus aukeaa parhaiten internet-sivuilta, joille on koottu osallisuutta ja lapsivaikutusten arviointia seurakunnissa tukevaa aineistoa, www.lapsivaikutukset.fi, siellä sopii käydä katsomassa. Samalla on valmisteltu toimintaan liittyvään päätöksentekoon malleja ja aineistoa. Espoossa ja Turussa on toteutettu seurakunnissa pilotointihankkeita, joiden tuloksia on koitettu tässä tuoda esille. Seurakuntien hallinnolliseen päätöksen tekoon löytyy nyt jo ohjetta ja osviittaa, löytyy pari erilaista mallia. Lisäksi on käsikirja aiheesta, joka liittyy lapsen etuun ja osallisuuteen. Lapsiystävällisen toimijan kriteeristö ja siihen liittyvä torvi-tunnus on luotu, näiden avulla seurakunnat voivat profiloitua lapsen etua ja osallisuutta edistäväksi toimijaksi. Sitten, että tämä ei jäisi vain nettimateriaaliksi ja kauniiksi periaatteeksi, on seurakunnissa aloitettu lapsiasiahenkilöverkoston luominen. Tällä hetkellä 55 seurakuntaa on nimennyt erityisen lapsiasiahenkilön tai -henkilöt, joko luottamushenkilö tai työntekijä tai molemmat yhdessä. Heille on järjestetty hiljattain ensimmäinen koulutus ja infokirjekin on lähtenyt matkaan. Samoin seurakuntia on informoitu näistä hankkeista erilaisissa kirkon tapahtumissa ja koulutuksissa. Paikallistasollakin on koulutuksia jo pidetty ja niitä on edelleen suunnitteilla yhdessä hiippakuntien ja suurten seurakuntayhtymien kanssa. Voisi sanoa, että järjestöpuolella ja käytännön työssä on tehty aika paljon. Tuo säädösmuutospuoli ei ole ollut aivan yksinkertainen. Lakimuutosta ja siihen liittyvää ohjeistusta on lähdetty valmistelemaan yhtäaikaa. Alun perin tavoitteena oli, että tämä asia olisi saatu käsittelyyn jo tänne kirkolliskokoukseen aiemmin, mutta kun tätä työtä on lähdetty tekemään, niin aika pian kävi ilmeiseksi, että ennen kuin voidaan laatia säädöksiä, on arvioinnin käytännön ratkaisut luotava ja ei vain luotava kokeiluversiona, vaan myös pilotoitava seurakunnissa. Kirkkohallituksen täysistunto on käsitellyt asiaa viime keväänä. Asian valmistelu jatkuu. Samalla kun yhtäältä tehdään pohjatyötä lainsäädännön muutosta varten, niin on myös laadittu ohjeistusta seurakunnille. Toki tuo työryhmän työ on vahvasti perustunut tähän tähän Näyn ja kuulun -hankkeesssa saatuihin kokemuksiin ja myös siihen palautteeseen, jota tuosta valmistelusta on tähän mennessä saatu. Tällä hetkellä tilanne on se, että työryhmä on työnsä päättänyt, eli aineisto on nyt koottu ja tarveaineet on suurin piirtein kasassa, josta voidaan lähteä rakentamaan. Tässä vaiheessa huomattiin, että jos tässä aiotaan saada kunnollisia säädöksiä ja hyvää ohjeistusta aikaan, niin vielä enemmän täytyy seurakuntien kanssa tehdä pilotointia ja selvittää, että saadaan sellaiset ohjeet, jotka toimivat myös käytännössä. Asia on kuitenkin seurakunnille aika uusi, siitä ei ole ennestään kokemusta. Asia on tärkeä, sen takia se ansaitsee tulla kunnolla valmistetuksi.

Kaiken kaikkiaan voidaan siis todeta, että nämä molemmat hankkeet etenevät. Niissä on ollut ehkä enemmän työtä kuin mitä ainakaan minä olisin osannut arvioida valmistelun alkaessa. Toisaalta juuri tämän prosessin kestäessä olemme tehneet monia hyviä löytöjä. Asia on niin tärkeä, että molemmat asiat vaativat vielä valmistelua ja käytännön kokemuksia.

Paluu