Puheenvuoro



Pihkala Juha, piispa

Otsikko:
Käsikirjavaliokunnan mietintö 1/2006 piispainkokouksen esityksestä 1/2006, joka koskee rukouspäiviä

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä toukokuuta 2006 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa ja hyvät kirkolliskokousedustajat. Rukouspäivät ovat viime vuosikymmenien aikana joutuneet sopeutumaan yhteiskunnan muutoksiin, viimeinen niistä on vuodelta 2004, jolloin rukouspäivistä päättäminen siirtyi kirkolle perustuslain uudistamisen seurauksena. Tasavallan presidentti ei enää virkatehtävänään määrää rukouspäivistä antamalla rukouspäiväjulistusta, mutta halutessaan hän voi kuitenkin allekirjoittaa sen. Silloin sen eduskunnan päätöksen jälkeen opetusministeriö pyysi Suomen ekumeenista neuvostoa ottamaan rukouspäiväjulistuksen valmistelun tehtäväkseen ja ekumeenisen neuvoston hallitus asetti rukouspäivätyöryhmän, johon se pyysi Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa nimeämään edustajansa. Tämä työryhmä valmisteli vuotta 2005 koskevan julistuksen, jonka tasavallan presidentti sitten allekirjoitti vuoden joulukuussa.

Tässä vaiheessa piispainkokouksessa käynnistettiin tilanteen vaatima uudelleenpohdinta ja piispainkokous asetti työryhmän selvittelemään millä tavalla toimitaan tästä eteenpäin. Tähän työskentelyyn liittyi sitten myöskin edustaja Eero Niemisen aloite, joka korosti sitä, että rukouspäivät tulisivat merkityksi kalentereihin.

Piispainkokous on käsitellyt tätä asiaa ja linjasi sen sillä tavalla, että olisi kaksi niin sanottua kalendaarista rukouspäivää, kristittyjen ykseyden rukouspäivä 18.1. ja rauhan ja ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä 24.10. Kalendaarisuus merkitsee sitä, että se on aina samana kuukauden päivänä riippumatta siitä, onko se arki tai sunnuntai. Joskus se osuu sunnuntaille, mutta enimmäkseen se osuu arjelle. Edelleen esitettiin, että kahden meillä jo käsikirjassa olevan erityispyhän rukouspäiväluonnetta vahvistettaisiin ja tällä tavalla pysyttäisiin edelleenkin neljän rukouspäivän rytmissä. Kaksi olisi kalendaarista ja kaksi liittyisi meidän normaaliin kirkkovuoden järjestykseen, kuitenkin sillä tavalla, että aina silloin kun vietetään luomakunnan sunnuntaita tai perheen sunnuntaita, se syrjäyttää jonkun kirkkovuoden pyhistä. Mutta vuodessa tulisi kuitenkin vain kaksi tällaista poikkeusta. Tähän piispainkokouksen työryhmä kuitenkin esitti, että kalendaarisuudessa olisi joustoa sillä tavalla, että kristittyjen ykseyden rukouspäivää voitaisiin viettää myöskin lähimpänä sunnuntaina ja samalla tavalla rauhan ja ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää voitaisiin viettää lähimpänä sunnuntaina.

Kun käsikirjavaliokunta on työskentelyä jatkanut, se yhtyy hyvin pitkälle, lähes kaikessa piispainkokouksen työryhmän mietintöön.

Käsikirjavaliokunta on kuitenkin sitä mieltä, että kalendaariset rukouspäivät ovat luonteeltaan ekumeenisia ja että niiden ekumeenisella luonteella voidaan perustella sitä, että tasavallan presidentti edelleen voi allekirjoittaa rukouspäiväjulistuksen. Siihen viittaa myöskin jo se aikaisempi valmistelu, jolloin asia meni ekumeeniselle neuvostolle. Silloin kun se on ekumeeninen, se koskee koko kansaa. Se on kansallinen rukouspäivä eikä vain luterilaista kirkkoa koskeva rukouspäivä. Tästä syystä käsikirjavaliokunta on sitä mieltä, että näissä kalendaarisissa rukouspäivissä ei saisi olla joustoa, siis sitä, että ne voitaisiin siirtää lähimmälle sunnuntaille, koska silloin tavallaan puututaan toisten kirkkojen jumalanpalveluselämään, katolisen ja ortodoksisen kirkon ja eräiden muiden yhteiseen jumalanpalveluselämään, ja todennäköisesti kävisi niin, että sitä ei näissä kirkoissa tai yhteisöissä pidettäisi sunnuntaina vaan kalendaarisena päivänä. Meillä taas seurakunnissa voisi käydä niin, että se pidettäisiin sunnuntaina, jolloin käytäntö hajoaisi, tämä ekumeeninen ulottuvuus, ja rukouspäivää ei pidettäisi enää samana päivänä.

Toisaalta tavallaan se epäkohdaksi koettu nykyinen käytäntö jatkuisi, että rukouspäivä hukkuisi kirkkovuoden kiertoon tai, että se tulisi liian huonosti näkösälle. Tästä syystä käsikirjavaliokunta tässä esityksessään fiksaisi, kiinnittäisi kaksi kalendaarista rukouspäivää niin, että ne todella voisivat olla ekumeenisia, jolloin myöskin voisi olla perusteltua, että tasavallan presidentti halutessaan allekirjoittaisi tämän julistuksen. Toisaalta taas nämä kaksi muuta sijoittuisivat meidän oman kirkkomme jumalanpalveluselämään sillä tavalla, että kuitenkin on laajennettu sekä luomakunnan sunnuntain että perheen sunnuntain osalta sitä aikaväliä, jossa nämä voidaan toteuttaa.

Ekumeenista ulottuvuutta valiokunta piti todella tärkeänä ja nimenomaan myöskin siinä mielessä, että se on ehkä ainoa perustelu, jolla voidaan alleviivata nykyisellään näiden koko yhteiskuntaa koskettavaa luonnetta.

Näillä perusteilla käsikirjavaliokunta esittää nämä kaksi pontta hyväksyttäväksi.


Paluu