Puheenvuoro



Perttula Marjaana, edustaja

Otsikko:
Parokiaalijärjestelmän kehittäminen, hallintovaliokunnan mietintö 2/2011 kirkkohallituksen esityksestä 1/2011

Täysistunto:
Perjantaina 6 päivänä toukokuuta 2011 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Käytän puheenvuoron hallintovaliokunnan varapuheenjohtajana. Me kaikki varmasti muistamme, että kyseessä olevasta asiasta käytettiin lähetekeskustelussa useita reippaita puheenvuoroja. Ilmassa oli kysymyksiä, ihmettelyä, tuskastumista ja jopa ärsyyntymistä siitä, että kirkkohallitus ei ole ottanut kirkolliskokouksen toimeksiantoa vakavasti. Jo lähetekeskustelussa vaadittiin asian palauttamista kirkkohallitukselle. Voi olla, että moni kirkolliskokousedustaja on äimistynyt ja ärsyyntynyt myös nyt, luettuaan hallintovaliokunnan loppupäätelmän: esityksen, että kirkolliskokous merkitsee asian tiedoksi. Miten tässä näin kävi? Miksi hyvä asia tällä tavalla vesitetään ja kirkollista demokratiaa poljetaan, saatetaan kysellä.

Heti alkuun haluan korostaa, että hallintovaliokunta pitää parokiaalisuuden kehittämistä erittäin tärkeänä asiana. Hallintovaliokunnassa ei mielestäni ole ilmennyt haluttomuutta tai kyvyttömyyttä ymmärtää toiveita parokiaalisuuden kehittämisestä, parokiaalisuudesta poikkeamisesta tai edes henkilöseurakunnista. Parokiaalisuuden kehittämiseen liittyvät asiat ovat kuitenkin ainakin jo osittain työn alla useassa työryhmässä kirkossa. Tämän vuoksi hallintovaliokunta ei tässä vaiheessa pidä tarkoituksenmukaisena uutta erillisselvitystä tai asian palauttamista kirkkohallitukseen. Palaan tähän tarkemmin vielä puheenvuoroni lopussa.

Käsitellessämme asiaa hallintovaliokunnassa, koimme aluksi, että kirkkohallitus oli ohittanut eräitä oleellisia kysymyksiä. Se ei ollut paneutunut itse parokiaalijärjestelmän kehittämiseen ja mahdollisuuteen poiketa kuntarajoista. Selvityksen rajaus aiheutui kuitenkin osittain kirkolliskokouksen omasta toimeksiannosta. Kuultuamme kirkkoneuvos Pirjo Pihlajaa saimme myös oleellista lisäinformaatiota, jota ei ollut suoraan luettavissa selvityksestä. Parokiaalijärjestelmään liittyvät läheisesti kirkon järjestysmuoto, kirkollisverojärjestelmä, kirkon vaalijärjestelmä, väestötietojärjestelmä ja hautaustoimi. Seurakuntien ja seurakuntayhtymien perustaminen kuntarajoista riippumatta on sinällään mahdollista, mutta se edellyttää mittavia lainsäädännön muutoksia, samoin eri viranomaisten ja kirkon ylläpitämien tietojärjestelmien muutoksia. Kirkon asema julkisyhteisönä ja kirkollisveron saajana edellyttää läheistä yhteistyötä väestörekisterikeskuksen, valtiovarainministeriön ja verohallituksen kanssa. Seurakuntarajojen muuttaminen kuntarajoista poikkeavaksi edellyttäisi osittain manuaalista kirjanpitoa, johon väestörekisterikeskus ei ole halukas. Seurakuntatietojen ylläpidon siirtyminen kirkolle puolestaan vaatisi merkittävää rahallista panostusta, jota tässä taloudellisessa tilanteessa ei voida pitää tarkoituksenmukaisena. Olennaista parokiaalisuusperiaatteen kehittämisessä on se, miten sen puitteissa tuetaan yhteisöllisiä toimintamuotoja, jotka ylittävät seurakuntarajat. Tällaisia ovat esimerkiksi Tuomas-yhteisöt, Agricola-yhteisö, verkkoyhteisöt ja nuorten aikuisten toimintaverkosto Uusi Verso.

Kuntarajoista poikkeavan parokiaalisuuden ohella oma erityiskysymyksensä on seurakuntalaisten mahdollisuus säilyttää entisen seurakuntansa jäsenyys muuttaessaan toiseen seurakuntaan seurakuntayhtymässä. Tässä omana erityiskysymyksenä on luottamushenkilön asema seurakuntayhtymässä muutettaessa. Hallintovaliokunta päätyi tässä asiassa korostamaan seurakunnan itsehallintoa, jonka perusperiaatteisiin kuuluu, että jos luottamushenkilö muuttaa pois seurakunnan alueelta, tilalle astuu toinen henkilö. Kirkon vaalijärjestelmässä on varauduttu jäsenen vaihtumiseen. Toimintaan toki voi osallistua seurakuntarajoista huolimatta.

Selvityksessä ei suoranaisesti käsitelty henkilöseurakuntia, mutta yleisesti voi todeta, että henkilöseurakunnatkaan eivät ole parokiaalisuudesta vapaita. Usein henkilöseurakunnista puhuttaessa monella on tuntunut olevan ehkä tiedostamatonkin oletus, että parokiaalinen seurakunta hoitaa taustalla esimerkiksi kiinteistö- ja henkilöstöhallinnon, samoin kuin muutakin hallinnon perusstruktuuria ja osallistuu taloutensa kautta kustannuksiin.

Kirkon sisällä parokiaalisuus liittyy osaltaan seurakuntien rakennemuutokseen. Seurakunnalliselle hallinnolle on esitetty nykyistä selvästi suurempia, rovastikunnan tai jopa hiippakunnan kokoisia kokonaisuuksia. Hallinnon rakenteiden uudistaminen ja parokiaalisuuden kehittäminen on kirkkohallituksessa esillä kirkon keskushallinnon uudistamistyöryhmässä, seurakuntien rakennemuutoksen ohjausryhmässä sekä Tulevaisuuden seurakunta 2020 -työryhmässä. Hallintovaliokunta pitääkin tärkeänä, että parokiaalisuutta ja mahdollisuutta poiketa kuntarajoista pohditaan niissä vakavasti. Lisäksi hallintovaliokunnan mielestä kirkkohallituksessa tulee selvittää tarve ja mahdollisuus perusteellisen selvityksen tekemiseksi kirkon järjestysmuodon perusteista, joita ovat muun muassa kirkko- ja seurakuntanäkemyksen teologiset perusteet sekä kirkollisen itsehallinnon sisältö ja merkitys hallinnon eri tasoilla. Näillä on välitön yhteys parokiaalikysymyksen.

Hallintovaliokunta ei nähnyt tarpeelliseksi palauttaa asiaa kirkkohallitukseen, vaan se antaa näin mietinnön muodossa evästyksensä niihin työryhmiin, joita parokiaalisuus laajasti ymmärrettynä koskee. Oleellinen on koottu viimeiseen kappaleeseen ennen hallintovaliokunnan esitystä tiedoksi merkitsemisestä. Kiitos.


Paluu