Puheenvuoro



Linnoinen Päivi, edustaja

Otsikko:
Maksu kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamisesta (Hiippakuntavaltuustoesitys 1/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. "Meidänpä isä hautaa teidät kaikki", niin sanoa kajautti noin kolmekymmentä vuotta sitten arvostamani nuorisopapin poika semmoisessa tilaisuudessa, jossa oli paljon koolla vanhoja ihmisiä ja he olivat aika syvästi vavistuneita tuosta pienen pojan lausumisesta. Nyt minusta näyttää siltä, että tämän pienen pojan usko kyseenalaistetaan. Sen tähden haluan palauttaa teille ja meille, myös itselleni mieleen kirkkojärjestyksen 2. luvun § 23. Kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin, ja jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita. Tähän kirkkojärjestyksen kohtaan haluan vielä lisätä sen, mitä piispainkokous syksyllä 2009 lausui tästä asiasta. Se on väkevästi sanottu. "Hautaan siunaamisessa kirkkoon kuulumaton vainaja jätetään Jumalan haltuun. Myös kastamaton voidaan siunata. Tilaisuudessa kirkko julistaa evankeliumia Kristuksesta." Itse katson tätä hautaan siunaamisen asiaa nimenomaan evankeliumin näkökulmasta. Minusta tämä tarjoaa loistavan mahdollisuuden, niin kuin piispa Häkkinen äskeisessä puheenvuorossaan sanoi, tarkastella kirkon jäsenyyden merkitystä. Se on paljon enemmän kuin olla jäsenmaksuilleen vastinetta pyytävä asiakas. Kirkon jäsenyydessä kristitylle on kysymys elämästä ja kuolemasta. Vain Kristuksen ruumiin jäseninä me olemme kirkko. Mutta tässä tulee se ongelma, sitä me kristityt emme ole osanneet viestiä ainakaan tässä ajassa ja sen tähden nyt on loistava mahdollisuus keskustella tämän ajan kielellä, tämän ajan tavalla siitä, mitä kirkon jäsenyys on. Ehkä sen erityisen näkökulman tähän keskusteluun tarjoaa se, että kuolemassa ja hautaan siunaamisessa me kaikki olemme samalla viivalla. Kun läheinen ihminen kuolee, sen tapahtuman ja siihen liittyvät asiat muistaa kuin eilisen päivän vuosikymmenten ajan. Sen tähden täällä näissä puheenvuoroissa on peräänkuulutettu herkkyyttä ja sitä asiaa me tarvitsemme. Ja ajattelen, että meidän on myös kirkkona suostuttava tässä asiassa pilkattavaksi. Se vanha sanonta Kristuksen pilkasta tulee minusta todeksi. Kyllä meille nauretaan siitä, että me palvelemme kirkkoon kuulumattomia ja kirkkoon kuuluvia tässä hautaan siunaamisen asiassa samalla tavalla ja yhtä arvokkaasti. Toivon ja uskon, että tulevien pappien, miesten ja naisten lapset voivat yhtä iloisesti kajauttaa paikoissa, jossa he ovat koolla: "Meidänpä äiti tai isä siunaa teidät kaikki."


Paluu