Puheenvuoro
Salo Kalervo
,
edustaja
Otsikko:
Kirkkolain kirkollista rakennussuojelua koskevien säädösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 4/2012)
Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Tämä esitys kirkollisten rakennusten suojelua koskevien säännösten muuttamisesta sisältää nähdäkseni aika paljon hyviä elementtejä. Kuulimme eilen esimerkiksi ministeri Räsäsen puheenvuorossa kirkollisen hallinnon erityiskummallisuudesta, kaksinkertaisesta alistusmenettelystä. Esitys tältä osin yksinkertaistaisi kirkon hallintoa ja myöskin valtiovallan hallintoa. Tavoite on hyvä, siis arvokkaiden kirkollisten rakennusten suojelu. Mielihyvin liityn tässä myöskin piispa Häkkisen esiin ottamiin näkökohtiin näistä teologisista asioista ja aspekteista, jotka liittyvät tähän problematiikkaan.
Esityksessä on nähdäkseni myös tiettyjä ongelmakohtia. Esityksessä ei ole mitenkään arvioitu sitä, minkälaisia kustannusvaikutuksia kokonaiskirkon tai yksittäisen seurakuntatalouden kannalta tällaisessa ratkaisussa on. Alistusmenettely kirkkohallitukselle tuo edelleen seurakunnalle myös hankaluuksia ja ehkä myös taloudellisia seurauksia työvoimakustannusten ja päätösten pitkittymisen muodossa. Asioiden viivästyminen merkitsee ainakin pääkaupunkiseudulla helposti myös kustannustason nousua. Lisäksi tuo edustaja Sipolankin mainitsema 50 vuoden raja on aika lyhyt kirkon historiassa. Ei kestä kovinkaan kauaa ennen kuin käytännöllisesti katsoen kaikki nykyiset kirkkorakennukset kuuluvat suojelun piiriin, mikäli tämä ehdotus toteutuu. Esityksessä ei siis ole pohdittu sitä, onko kirkolla tulevaisuudessa varaa tällaiseen mahdollisesti varsin kalliiseen ratkaisuun. Pelkään, että jossain yhteydessä jossain seurakunnassa tai seurakuntataloudessa rakennusten suojelu ja varsinainen hengellinen toiminta kilpailevat samoista niukkenevista resursseista. Tuo alistusmenettely merkitsee myös kysymystä siitä, luotammeko me tosiasiallisesti seurakuntatalouden päätöksentekomekanismin tarkoituksenmukaisuuteen. Luotammeko paikallistuntemukseen ja paikallisten olosuhteiden ymmärtämiseen. Ehdotettu toimntatapa, riippuen toki vähän näkökulmasta, voidaan tulkita myös heijastavan tiettyä epäluottamusta tätä paikallista päätöksentekoa kohtaan. Onko siis olemassa erityisiä perusteluja sille, että tässä yhteydessä tarvitaan kirkkohallituksen hallinnollista ohjausvaikutusta. Alistusmenettelyn säilyttäminen merkitsee väistämättä päätöksenteon viivästymistä ja tämä tosiasiallista kustannusten nousua ainakin pääkaupunkiseudulla peruskorjauskustannusten yhteydessä. Huolta herättää myös tämä esitys Museoviraston valitusoikeudesta. Pahimmillaan tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa seurakunnan kannalta tarkoituksenmukainen hengellinen toiminta ja hyvä korjaustyö eivät kohtaa toisiaan.
Esityksen tarkoituksena on turvata kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilyminen arvokkaassa ja asianmukaisessa kunnossa jälkipolville. Tämä päämäärä on hyvä ja kannatettava. Silti olennainen kysymys tämän esityksen kohdalla on se, ollaanko nyt rakentamassa automaattista järjestelmää, joka tulee kalliiksi, ja johon kirkolla tosiasiallisesti ei tulevaisuudessa ole varaa. Vallankäytön ja vastuun tulisi kulkea käsi kädessä. Se, jolla on kokonaisvastuu seurakuntataloudesta, sen tulisi voida kokonaisvastuullisesti myös päättää korjauksista ja sen aiheuttamista kustannuksista. Esitystä joustavampi ja tarkoituksenmukaisempi toimintamalli voisi syntyä ratkaisusta, jossa seurakuntatalous normaalin päätöksentekoprosessin kautta voisi harkita sille itselleen tarkoituksenmukaisen ratkaisun kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen kunnostamiseen ottaen huomioon myös toiminnan näkökulmat. Lainsäätelyä voisi kaivata tässä yhteydessä ainoastaan säännös siitä, että ennen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen kunnostusta seurakuntatalouden tulisi pyytää suunnitelmasta Museoviraston lausunto. Lisäksi seurakuntataloudella olisi suunnitteluvaiheessa käytettävänään se asiantuntemus, jota kirkkohallituksen virastosta löytyy, ja tätä asiantuntemusta voisi käyttää joko lausunnon muodossa tai sitten epävirallisemmin neuvottelujen muodossa.
Paluu