Puheenvuoro



Kotila Heikki, edustaja

Otsikko:
Käsikirjavaliokunnan mietintö 2/2007 12.11.1999 asetetun apokryfikirjojen käännöskomitean tekemästä Vanhan testamentin apokryfikirjojen käännöksestä

Täysistunto:
Tiistaina 6 päivänä marraskuuta 2007 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet. Haluaisin kiinnittää huomiota tässä puheenvuorossani hyväksyttävien apokryfikirjojen määrään. Sivulla 3 valiokunnan mietinnössä kerrotaan Raamatunkäännöskomitean osamietinnöstä vuodelta 1986. Siinä puhutaan 14 kirjasta, jotka tuolloin ajateltiin ottaa käännettäviksi. Sivuilla 4 ja 5 valiokunnan omassa tekstissä mainitaan 15 apokryfikirjaa, jotka apokryfikirjojen käännöskomitea on kääntänyt. Tarkkaan ottaen tässäkin on kyseessä 16 kirjaa, sillä Sirakin kirja on käännetty sekä kreikkalaisesta että heprealaisesta tekstistä. Viimein sitten sivulla 10 valiokunta esittää hyväksyttäväksi 16 kirjan käännöksen, joista 11 voidaan sijoittaa Kirkkoraamattuun, ja sivulla 11 todetaan, että 5 yli jäänyttä kirjaa voidaan sijoittaa erillisjulkaisuun. Ajattelen, että tämä käsikirjavaliokunnan esittämä menettely loisi meidän kirkkoomme kaksi apokryfikirjojen luokkaa. Nimittäin toisaalta hyväksytyt ja Kirkkoraamattuun sijoitetut apokryfikirjat ja toisaalta hyväksytyt mutta Kirkkoraamatun ulkopuolelle jätettävät apokryfikirjat. Pidän tätä menettelyä epäloogisena, koska se loisi kaksi apokryfikirjojen luokkaa. Tilanteessa, jossa apokryfikirjojen luonne on muutenkin epäselvä, pidän tämän menettelyn epäloogisuutta haitallisena ja hämmentävänä, ja lisäksi oikeastaan myöskin kirkkolain 7 §:n vastaisena, sillä tuossa pykälässä todetaan, että kirkolliskokouksen asiana on ensimmäisenä hyväksyä ja määrätä käyttöönotettavaksi raamatunkäännös, kristinoppi, virsikirja, kirkkokäsikirja ja messusävelmistö, eli niin sanotut kirkolliset kirjat. Tästä kirkkolain pykälästä ei mielestäni seuraa se, että kirkolliskokouksen asiana olisi päättää siitä, millaisia julkaisuja kustantajat voivat kirkkohallituksen luvalla tuottaa. Näiden viiden viimeisen apokryfikirjan kohdalla on kysymys selvästikin raamatunkäännöksen ulkopuolelle jätetyistä teksteistä. Ylipäätään tätä prosessia tarkasteltaessa voi huomata, että apokryfikirjojen käännöstyön edetessä kirjojen kokoelma on laajentunut, ja tämä osaltaan kertoo tämän kokoelman rajojen tietynlaisesta epämääräisyydestä. Se, että kirjojen määrä on prosessin myötä kasvanut, ei tarkoita sitä, että kirkolliskokouksen tulisi hyväksyä kaikkea komitean tuottamaa käännösaineistoa. Ylipäätäänhän kirkollisessa päätöksenteossa näyttää olevan tapana, että asiat kasvavat huomattavasti kun niitä lähdetään valmistelemaan.

Katson, että kirkolliskokouksen tulisi hyväksyä vain ne apokryfikirjat, jotka se on valmis liittämään Kirkkoraamatun liitteeseen. Tästä syystä ponsiesityksen tulisi kuulua seuraavasti. Ensinnäkin kirkolliskokous hyväksyy apokryfikirjojen uuden käännöksen seuraavien kirjojen osalta: Tobitin kirja, Juditin kirja, Kreikkalainen Esterin kirja, Ensimmäinen makkabilaiskirja, Toinen makkabilaiskirja, Viisauden kirja, Sirakin kirja kreikkalaisen tekstin mukaan, Barukin kirja, Jeremian kirje, Danielin kirjan lisäykset, Manassen rukous. Siis kohdassa 2 mainitut tekstit. Toiseksi kirkolliskokous päättää, että ne voidaan sijoittaa Kirkkoraamattuun. Ja sitten kohdassa 4 mielestäni tekstin tulisi kuulua: Erillisjulkaisuun voidaan liittää myöskin seuraavat apokryfikirjojen käännöskomitean suomentamat tekstit: Kolmas makkabilaiskirja, Neljäs makkabilaiskirja, Sirakin kirja heprealaisen tekstin mukaan, Psalmi 151 ja Kreikkalainen Esran kirja. Ajatus, että näitä ikään kuin yli jääviä kirjoja ei hyväksyttäisi vaan annettaisiin kirkkohallituksen tehtäväksi sopia niiden kustantamisesta ja julkaisemisesta kustantajien kanssa heidän katsomallaan tavalla ja laajuudessa, vastaa lähinnä perustevaliokunnan mietintöä, joka on käsikirjavaliokunnan mietinnön liitteenä, sen viimeisellä sivulla 5.


Paluu