Puheenvuoro
Aula Maria Kaisa
,
edustaja
Otsikko:
Kasteopetuksen laajentaminen ja rippikoulun varhentaminen (Edustaja-aloite 3/2012)
Täysistunto:
Torstaina 10 päivänä toukokuuta 2012 klo 15.30
Teksti:
Puheenjohtaja. Eilen keskustelimme kyselytunnilla lasten ja nuorten osallisuudesta kirkossa sekä päätösten lapsivaikutusten ennakoinnista. Tässä aloitteessa on nyt hyvin konkreettisia rippikoulua koskevia muutosehdotuksia. Aloitehan lähtee valiokunnan käsittelyyn. Suosittelen, että kun valiokunta käsittelee aloitetta, valiokunta myös ottaisi selvää lasten ja nuorten omista mielipiteistä tässä aloitteessa ehdotettuihin asioihin. Tulevaisuusvaliokunta on ehdottanut puhemiesneuvostolle, että joko ensi syksyn tai seuraavan kevään kirkolliskokouksen yhteydessä voitaisiin toteuttaa myös lasten ja nuorten oma kuulemistilaisuus esimerkiksi kirkolliskokouksen oheisohjelmana. Tuo tilaisuushan myös antaisi hyvän mahdollisuuden selvittää ja kysellä kirkossa aktiivisesti toimivien nuorten omia näkemyksiä juuri tässäkin aloitteessa mainituista kehittämisasioista.
Paluu