Puheenvuoro
Vikström Björn
,
biskop
Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2015 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015-2017 (Kirkkohallituksen esitys 6/2014)
Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä marraskuuta 2014 klo 13.00
Teksti:
Bästa ordförande, bästa delegater. Haluan puuttua Kirkon palvelukeskukseen liittyvään erääseen rakenteelliseen ongelmaan, joka ei niinkään liity yksinomaan tähän tulo- ja menoarvioon vaan enemmänkin kirkolliskokouksen ja ehkä ennen kaikkea talousvaliokunnan jatkuvaan tehtävään valvoa kirkon hallintoa. Otan konkreettisen esimerkin. Jyväskylän seurakunta haki vajaa vuosi sitten korvausta Kipan johtokunnalta, koska seurakunnan mielestä Kipan palvelut eivät ole vastanneet odotuksia, eikä se ole tuottanut luvattuja säästöjä henkilöstökustannuksissa. Kipan johtokunta toteaa omassa päätöksessään, että kritiikkiin on osittain ollut aihetta mutta että ongelmat eivät koske vain Jyväskylää ja että niihin haetaan jatkuvasti ratkaisua yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Mutta koska Kipan hinnoittelu perustuu kirkolliskokouksen hyväksymiin perusteisiin, Kipan johtokunta ei voi antaa korvausta asiakkaille, vaikka palvelut eivät vastaisikaan odotuksia ja toiveita. Eli häntä ei voi heilauttaa koiraa niin kuin hyvä ystäväni kansliapäällikkö Jukka Keskitalo sanoi keväällä. Toivottavasti se meni oikein päin tällä kertaa. Johtokunnan kielteisen päätöksen jälkeen Jyväskylän seurakunta lähetti oikaisuvaatimuksen kirkkohallituksen täysistunnolle. Kirkkohallituksen täysistunnossa, jossa itse olen jäsenenä, totesimme, ettei täysistunnollakaan ole oikeutta käsitellä asiaa, koska palvelumaksut perustuvat kirkolliskokouksen päätökseen. Häntähän ei voi heilauttaa koiraa. Mutta lopputuloksena on eräänlainen kafkamainen byrokratia, jossa kenelläkään ei ole oikeutta eikä mahdollisuutta tehdä päätöksiä, ei silloinkaan, kun ne pidetään periaatteessa oikeutettuina. Ja vastuu siirretään aina vain eteenpäin.
Tämä vastuu on siis meillä eli kirkolliskokouksella. Me olemme ymmärtääkseni koiran ruumis, jolla on oikeus ja mahdollisuus heilauttaa häntää. Eli tässä tapauksessa Kipaa. Kaikille valittelijoille ei tietenkään tule myöntää alennuksia palvelumaksuista mutta kysymykseni on, eikö tälle pitäisi luoda edes periaatteellinen mahdollisuus? Ainoa tapa, millä seurakunnat ja ehkä varsinkin isot yhtymät toistaiseksi ovat voineet protestoida Kipan palveluiden puutteita vastaan, on ollut lykätä liittymistä Kipaan. Muutamat isot yhtymät ovat tämän tehneetkin ja samalla he ovat pakottaneet Kipaa tulemaan vastaan ja kehittämään toimintojaan yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tästähän kirkkoneuvos Rantanenkin puhui. Tällaisesta kehittämistyöstä Kipan muut asiakkaatkin hyötyvät. Mutta tämä painostuskeino häviää, kun kaikki seurakuntataloudet ovat liittyneet Kipaan. Kirkolliskokouksen ja ennen kaikkea talousvaliokunnan tehtävä on valvoa ja ohjeistaa kirkon taloudenpitoa mukaan lukien Kipaa.
Toivon, että talousvaliokunta tässä yhteydessä myös pohtisi, onko nykyinen suljettu systeemi, jossa seurakuntatalouksilla eli Kipan asiakkailla ei ole mitään keinoa saada korvausta puutteellisesta palveluista tai täyttämättömistä lupauksista, on järkevä ja paras mahdollinen kokonaisuuden kannalta. Eli onko kirkon talouden hallinnon näkökulmasta järkevää, että Kirkon palvelukeskuksella on laissa suojattu monopoliasema ja myös eräänlainen koskemattomuus. Seurakuntatalouksien on pakko olla asiakkaita silloinkin, kun palvelut eivät toimi toivotulla tavalla ja seurakunnilla ei ole mahdollista painostaa Kipaa kehittämään palvelujaan, koska Kipan ei tarvitse pelätä palvelumaksujen osittaistakaan takaisin maksua, elleivät palvelut toimi. En ole mikään markkinatalouden tai rajattoman kilpailun kannattaja mutta Kipan kohdalla kirkkomme on mennyt toiseen äärimmäisyyteen. Olemme luoneet totalitaarisen suljetun systeemin, jossa terve jatkuva kehittämistyö ei välttämättä toteudu, koska siihen ei ole rakennettu mitään taloudellista insitamenttia. Toivon, että talousvaliokunta pohtisi näitä näkökohtia jatkuvassa valvonta- ja ohjeistustyössään.
Paluu