Puheenvuoro



Väliniemi Tuulikki, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2012 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Meinasin sanoa kirkkovaltuusto, kun täällä en ole ennen puhunut. Ensimmäiseksi haluan kannattaa näitä monia puheenvuoroja, joita täällä olen tämän monipuolisen ja hyvän keskustelun aikana kuullut, mutta varsinkin nämä kaksi viimeistä puheenvuoroa, Pirjon ja Eivorin, sisälsivät paljon sitä, mitä hyvin lämpimästi kannatan. Viisaita naisia. Tämä hallintokeskustelu on ollut erittäin mielenkiintoinen. Ihmettelen kuitenkin sitä, että me puhumme täällä vain seurakunnan hallinnosta emmekä koko kirkon hallinnosta, niin kuin mielestäni pitäisi. Tiedämme kaikki, että varmasti valmistelua koko kirkon hallintoa koskien on olemassa, ja sitä pohditaan, mutta tästä kokonaisuudesta mielestäni pitäisi puhua, ja siinä on todellakin paljon sellaisia uudistamistarpeita, joita meidän pitäisi täällä kirkolliskokouksessa vakavasti pohtia. Tietysti, kun tässä keskustelemme ehdotuksesta, joka koskee seurakuntahallintoa, silloin tietysti pitää keskittyä siihen, mutta sitä todella ihmettelen, että ei ole lähdetty liikkeelle kokonaisuudesta. Minua huolestuttaa tässä seurakuntaa koskevassa keskustelussa nimenomaan se, että kun me hämmennämme sitä osaa, joka on lähinnä seurakuntalaista, hämmennämmekö sitä sillä tavalla, että me lisäämme kirkosta eroamispainetta, jos ja kun tiedän, että aika harva seurakuntalainen miettii hallintoa, vaan nimenomaan sitä, mikä on kirkon toiminta hänen omassa seurakunnassaan, ja mitä se hänelle itselleen ja hänen perheelleen ja läheisilleen antaa. Mehän emme varmastikaan halua lisätä hämmennystä vaan nimenomaan vähentää sitä, mutta tällä nykyhetken keskustelulla mielestäni lisäämme hiukan vaaraa siihen. Meidän pitäisi pohtia nimenomaan kokonaisuutta ja ylärakenteita, jotka eivät ole lähellä seurakuntalaista.

Kotimaa-lehdessä oli aiheen yhteydessä mielestäni erinomainen otsikko: Seurakunta ihmisille. Jukka Keskitalo siinä viikon henkilönä, Jukka, joka on meidän jyväskyläläisten läheinen henkilö, joka oli meillä pitkään töissä liitosaikanamme, kirkkoherranamme, oli siinä pohtimassa tätä rakenneuudistusesitystä. Kun itse sain olla mukana Jyväskylän seurakunnan syntyneuvotteluissa, on ilo kertoa teille, että ne etenivät erittäin hyvässä hengessä ja päätyivät kaikkia meitä tyydyttävään loppuratkaisuun. Täällä on aiemminkin jo kommentoitu Jyväskylän mallia, ja olen hyvin vakavasti sitä mieltä, että meidän saavuttamamme tulos on niin arvokas ja se toimii, että toivon, että tällä uudella rakennemalliratkaisulla ei pakoteta ketään, ei meitä eikä muita, sellaiseen tulokseen, joka vahingoittaisi sitä tilannetta, mikä seurakunnassa itsessään on synnytetty. Olen ollut myöskin kuntapäättäjänä kymmeniä vuosia, joten olin seuraamassa myös kunnan puolen liitosta. Siitä täytyy sanoa, että seurakunnan puolella liitos tapahtui paljon sivistyneemmin kuin kunnan puolella. Siitä voimme varmasti olla ylpeitä. Ei ollut riitoja, oli rakentavaa, hyvää keskustelua, ja se tuotti hyvän loppuratkaisun. Me olemme Suomen suurin seurakunta, mammuttiseurakunta, niin kuin täällä on nimitetty, mutta kun me rakensimme tämän Suomen suurimman seurakunnan, meitä on siis melkein 100 000, me jaoimme sen 9:ään varsin itsenäiseen alueseurakuntaan aivan hyvin tuloksin, kuten jo korostin ja kuten täällä on aiemminkin puhuneiden toimesta todettu. Mammuttiseurakunta ei ole ongelma, suuruus ei ole ongelma, jos yhteistyö toimii, ja meillä se toimii. En väitä, että olisimme ongelmaton seurakunta. Tuskin sellaista on. Mutta me olemme saaneet aikaan tavan tehdä työtä yhdessä, jolla päästään siihen tulokseen ja niihin tavoitteisiin, joita olemme yhdessä etsimässä. Jyväskylän seurakunta on edelleen inhimillisen kokoinen. Yhtymämallin silloin hylkäsimme yksituumaisesti, enkä näe siihen nytkään mitään tarvetta, koska meillä on todellakin sellainen rakenne, joka nyt jo vastaa tätä esitettyä yhtymämallia hyvin pitkälle. Silloin aikoinaan jouduimme liitosneuvotteluihin, koska kunnat, Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahti yhdistyivät. Silloin, ja niin kuin edelleen, laki edellyttää kuntien liitosta, vaikka täällä aiemmin toisin väitettiin. Se ei ollut tietenkään siinä mielessä huono asia, että me saimme yhteisymmärryksen ja yhteistuloksen hyvin aikaiseksi. Täällä on monessa puheenvuorossa korostettu erilaisten vaihtoehtojen tarvetta, ja se on mielestäni ainut tie edetä, jos halutaan välttyä muun muassa jäsenkadolta.

Kannatan lämpimästi myös täällä moneen, moneen kertaan esille tuotua luottamushenkilöpuheenjohtajuutta koko kirkon hallinnossa. Se on kieltämättä erittäin erikoinen tilanne, että meillä on edelleen tällainen rakenne, että valmistelusta vastaavat ovat myöskin asioitten päätöksentekijöitä ja toteuttajia. En tiedä sitä olevan missään muualla, se on varmasti asia, josta meidän pitää etsiä hyvä loppuratkaisu. Hallinnon tulee olla lähellä ja tuttua, koska seurakuntalaisten yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys ja vapaaehtoistyöhön halukkuus toimivat silloin mielestäni parhaiten. Oleellista on seurakunta, kirkon perusyksikkö. Mekään Jyväskylässä emme halua mennä taaksepäin, vaikka kehitystä emme toki vastusta, päinvastoin, haluamme olla siinä hyvin tiiviisti mukana, mutta tuntuisi mahdottomalta, että me joutuisimme purkamaan kolme vuotta sitten tehdyn hyvin toimivan mallin. Minusta ainakin luottamushenkilönä tuntuisi mahdottomalta selvittää seurakuntalaisille, miksi tekisimme niin. Miksi keskittäisimme jälleen kerran energiaa vahvasti siihen, mikä on hallintomalli, kun seurakuntalaiset varmasti odottavat meiltä keskittymistä nimenomaan kirkon perustehtävään ja niihin asioihin, joita seurakunta lähellä ihmistä tekee ja joita sen tulee tehdä. Ehdotuksen tavoitehan on hyvä. Mutta tie tavoitteeseen on esityksessä liian yksioikoinen. Tavoitteet: läheisyys, yhteisöllisyys, tehokas ja vastuullinen taloudenhoito, jäsenlähtöisen ja monipuolisen toiminnan turvaaminen, työvoimaresurssien joustava käyttö, hallinnon tehokkuus ja selkeä johtaminen - hyvä lista. Mutta vain yhtä keinoa päästä siihen ei taida olla olemassa. Toiminta ja talous on varsin kiinteä, kiinnostava ja toimiva paketti. Seurakuntien keskinäisen yhteistyön kehittäminen, koko kirkkoa koskevat yhteistyöhankkeet ovat vasta tekeillä, emme tunne niiden tuloksia. Kannattaisiko ensin katsoa, ettei tarvitse katua?

Hallintoa ei pidä kasvattaa vaan vähentää. Tämä ehdotus poistaisi rovastikunnat tarpeettomina, muttei kerro esimerkiksi piispojen ja ehdottamiensa lääninrovastien suhteesta toisiinsa. Molemmat ovat hengellisiä johtajia niin kuin kirkkoherratkin ovat seurakunnissaan - kuka johtaa ja ketä? Mikä rooli on hiippakuntavaltuustolla nyt ja mahdollisen muutoksen jälkeen? Vai onko sitä roolia oikeasti enää nytkään olemassa? Miksi kirkkohallitus lisää henkilökuntaansa ja seurakunnat joutuvat taloussyistä vähentämään? Toteutuuko kirkon toiminnassa läheisyysperiaate? Onko kirkkohallituksen ja hiippakuntien työnjako kunnossa? Voisiko tuomiokapituli olla jatkossa vaaleilla valittu hiippakunnan hallitus? Tällä hetkellä seurakuntien demokraattisissa vaaleissa valittujen luottamushenkilöiden päätöksiä alistetaan tuomiokapitulille, joka koostuu lähes yksinomaan viranhaltijoista. Miksi? Seurakuntien itsemääräämisoikeus nopeuttaisi päätöksiä ja lisäisi seurakuntalaisten kiinnostusta omaa seurakuntaansa kohtaan. Miksei kirkkohallitus päätä työmarkkina-asioista vaan kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunta? Onko hallinto jo nyt liian moniportaista? Nyt tehty ehdotus mielestäni lisäisi sitä. Tällaisia kysymyksiä uutena kirkolliskokousedustajana mielestäni piti tänään esittää, ja niitä olisi paljon enemmänkin. Toivon samalla kun näitä kysymyksiä esitän kuitenkin, etten loukkaa ketään, koska se ei ole tarkoitukseni, vaan tarkoituksena oli nimenomaan se, että me voimme täällä avoimesti pohtia kaikkea mahdollista, joka tähän työkenttäämme kuuluu.

Haastettu kirkko -kirja, joka on erinomainen teos, olisi minunkin mielestäni ollut, aivan kuten Heikki Hiilamo täällä aiemmin on todennut, olisi ollut erinomaista, jos me olisimme käsitelleet kirjan ensin ja sitten vasta käyneet keskustelun hallinnosta, koska siinä on niin paljon tähän liittyvää tietoa. Varmasti keskustelu käydään nyt tavallaan kahteen kertaan, kun tehdään näin päin. Tuen myös sitä esitystä ja näkemystä, että me etenisimme asiassa tällä viikolla niin, että vain yhden valiokunnan kautta tämä ehdotus menisi, mutta tiedän, että nyt jo kolmessa valiokunnassa on tehty töitä lausuntojen antamiseksi ja että niissä ollaan jo pitkällä, joten uskon, että tämä moniportainenkin käsittely tässä kirkolliskokouksessa tuottaa meille tuloksen, että pääsemme ennen perjantain poislähtöä asiassa eteenpäin. Koska valmistelun kannalta varmasti on hyvä, että koko kirkolliskokouksen näkemyksiä on olemassa, että jatkotyö menee siihen suuntaan, mitä täällä on puheenvuoroissa esitetty. Kiitoksia.


Paluu