Puheenvuoro



Kujala Erkki, edustaja

Otsikko:
Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkkohallituksen ohjesäännön muuttaminen kirkon henkilöstö- ja taloushallinnon kehittämiseksi (Kirkkohallituksen esitys 2/2010)

Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä toukokuuta 2010 klo 12.45

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät edustajat. HeTa-hankkeen valmistelussa on tehty erinomaista työtä. Kiitos kaikille työssä mukana olleille, meillehän tätä näkyvimmin ovat esitelleet Leena Rantanen, Anne Saloniemi ja Pirjo Pihlaja taustajoukkoineen. Kunpa kaikkien muidenkin asioiden ja etenkin hengellistä opetusta edistävien hankkeiden eteenpäin viemiseksi tehtäisiin kirkossa yhtä määrätietoisesti työtä kuin mitä tässä on tehty. Hankkeeseen on jo tähän mennessä käytetty huomattavan paljon kirkon yhteisiä varoja sekä puhdasta rahaa että henkistä pääomaa. Tähän minun kiitokseni loppuvatkin. Yhdyn paljolta näihin edellä käytettyihin puheenvuoroihin, mutta nyt puhun erityisesti pienten seurakuntien edustajana. Minulle tällainen pelkkään taloudellisen edun tavoitteluun ja huippuunsa viety tekniikan armoille ja varaan heittäytyminen tuntuu kirkossa vieraalta. Myös erillisen yksikön perustaminen tässä kirkkopoliittisessa tilanteessa tuntuu kovin arveluttavalta. Jos tämän kiteyttää kahteen sanaan niin tässä on asetettu vastakkain raha ja ihminen. Koko ajan tässä, mitä jo aikaisin päivällä käsitellyssä tulevassa taloushallintoa käsittelevässä lainsäädännössä esitettiin, siinä heijastuu tällainen ajatus, että isoveli haluaa valvoa. Kun raha ja ihminen pannaan vastakkain, niin minä olen aina ihmisen puolella rahaa vastaan. Tätä esitellään säästöillä ja ihmistyövoiman vähentämisellä. En tiedä korjaantuisiko ihmisten mielipaha ja harmistuminen sitten, kun nykyinen taloushenkilöstö on siirtynyt siirtymäajan jälkeen eläkkeelle, mutta ainakin tässä vaiheessa työssä oleville talousihmisille tällä hankkeella on jo aiheutettu paljon pahaa mieltä ja pelkoa, ainakin pienissä seurakunnissa. Näitä pieniä seurakuntiahan kirkossa on valtaosa. Tämän mielipahan voi päätellä niistä monista yhteydenotoista ja hätääntyneistä puheluista ja viesteistä, mitä he ovat lähettäneet. Eivätkä nämä kaikki ole olleet ollenkaan pientenkään seurakuntien asialla, siellä on kiukkua purkaneet yli 10 000 asukkaan seurakuntalaisetkin ja sanovat olevansa turhautuneita. Eivät seurakuntalaiset, vaan seurakunnan luottamushenkilöt ja talouspäälliköt. He sanovat, että miksi pitäisi ruveta maksamaan, kun asiat hoituvat nyt omalla työlläkin. Jos tämä järjestelmä olisi oikeudenmukainen, niin pienten seurakuntienhan pitäisi saada palvelut ilmaiseksi vielä tämän neljän vuoden siirtymäajan jälkeenkin ja suurten tämä pitäisi maksaa, koska ne saavat siitä hyödynkin. Tässä säälitään nykyisiä talousasioiden hoitajia paljosta työstä, mutta ainakaan minä en ole kuullut kenenkään valittavan, vaan he tuntuvat olevan hyvin tyytyväisiä tähän nykytilanteeseen. Niin ovat semmoisten pienten seurakuntienkin, missä yksi ihminen hoitaa monenlaisia asioita, sanovat, että työ on mielekästä. Yhtenä keskeisenä syynä on nähty työvoimapula eläkkeelle jäämisen jälkeen, siis kun nämä nykyiset jäävät eläkkeelle. Tähän ei seurakunnissa uskota. Se voi olla Helsingin ja sen lähiseudun ongelma, missä kirkon asema on muutenkin heikompi taloutta ja rahaa lukuunottamatta. Maakunnissa on suuret määrät osaavia, ainakin ammattikorkeakoulutason ihmisiä, jotka tulevat ilomielin seurakuntaan töihin tulevaisuudessakin. Mikä pahinta, tässä ollaan taas viemässä voimavaroja ja työpaikkoja maaseudulta, missä jokainen työpaikka ja veronmaksaja on tärkeä. Minusta tällainen työn keskittäminen ei ole kirkolle mielekästä ja toisaalta, vaikka sähköinen suunnitelma tuntuu paperilla hienolta, niin se ei käytännössä aina mene niin. Meillä on valtiojohtoisten hankeorganisaatioiden toiminnassa esimerkkejä, että ohjelmat ovat olleet jumissa toista vuotta, eivätkä mitkään asiat ja tilitykset ole kulkeneet. Myöskään suurten organisaatioiden keskitykset, joihin täällä jo edustaja Huovinen viittasi, eivät ole tuottaneet säästöjä, kuten Lääninhallitusten lakkauttamiset ja kuntaliitokset. Koska minä en ole tähänkään asti kannattanut HeTa-hanketta muuta kuin passiivisesti, en katso olevani vastuussa menetetyistä rahoista, mutta suurempi etu on, että hanke lopetetaan tähän kuin että sitä jatkettaisiin. Tuossa ainakin meidän hiippakunnalle jaetussa HeTa:n esittelyesitteessä kysyttiin, että kumman etu on tärkeämpi, kirkon vai seurakunnan. Eivät ne ole vastakkaisia, sillä jos seurakunnat voivat hyvin, niin myös kokonaiskirkko voi hyvin, mutta aina täytyy lähteä siitä, että seurakunnan etu on ensin.


Paluu