Puheenvuoro



Sipola Antti, edustaja

Otsikko:
Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkkohallituksen ohjesäännön muuttaminen kirkon henkilöstö- ja taloushallinnon kehittämiseksi, lakivaliokunnan mietintö 2/2010 kirkkohallituksen esityksestä 2/2010 - Ensimmäinen käsittely

Täysistunto:
Perjantaina 7 päivänä toukokuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Toivoin, että valiokunta olisi kuullut sen huolen, joka tässä salissa on useassa keskustelussa tuotu esille kirkon yhteisen palvelukeskuksen suhteen. Kuulluksi tuleminen olisi näkynyt siinä, että seurakuntien pakkoliittäminen olisi poistettu. Sitä on perusteltu rahalla, mutta tässä asiassa ei ole ainoa peruste se raha. Eikä täällä salissa kukaan ole kieltänyt sitä, että seurakuntien talous on huonolla tolalla. Me olemme jopa yhteisesti jakaneet tietoamme ja huoltamme seurakuntien talouden suhteen ja todenneet, että seurakuntatalouksien yhteistoiminta on välttämätöntä. Mutta seurakuntatalouksien liittäminen palvelukeskuksen alaisuuteen pakolla on vaikea hyväksyä. Olen tämän ensimmäisen kirkolliskokouskauteni aikana kuullut usein sanottavan, että meidän tehtävämme ei kirkolliskokouksessa ole lisätä normitusta kirkon elämään, lisätä sellaisia ohjeita, joilla säädellään ja rajataan seurakuntien omaa päätäntävaltaa. Nyt ollaan luomassa tällaista normia. Mikäli valiokunnan esitys hyväksytään, merkitsee se myös kirkon virkavaltaisuuden kasvamista. Kirkolliskokouksessa on toistuvasti esitetty ajatusta, sekä teologisesti että kirkkolain mukaisesti oikeaa ajatusta siitä, että kirkon elämästä alhaalta ylöspäin suuntautuminen on ainoa oikea suunta. Tämän mallinen palvelukeskus, johon jokaisen seurakunnan on liityttävä sen omankin ajattelun vastaisesti, merkitsee aivan päinvastaista. Kyllä pidän surullisena sitä, ettei seurakuntien enemmistön ääni ole kantautunut valiokuntaan asti. On jotenkin ylhäältä päin ymmärretty enemmän kuin ne ymmärtävät, jotka arjessa asioita toteuttavat. Siksi kirkolliskokouksen käsissä on tänään vastuu eturintamassa olevien kuulemisesta. Kirkkolain 7. luku, sen 1 pykälä puhuu seurakunnasta ja seurakuntayhtymästä. Siinä sanotaan hyvin yksiselitteisesti, että seurakunta hoitaa itse asioitaan ja omaisuuttaan tämän lain ja kirkkojärjestyksen sekä kirkon taloudesta annettujen, erikseen annettujen säädösten mukaisesti. Edustaja Simola totesi, että päätösvalta jää seurakuntiin, mutta se ei ole totta. Kun seurakunta pakotetaan sellaiseen järjestelmään, johon se itse ei halua, seurakunnan päätösvaltaa on nujerrettu. Tämän samaisen kirkkolain 7. luvun 1 pykälän selityksissä sanotaan tällä tavalla seurakunnan itsehallinnosta: Seurakuntien velvollisuuksista säädetään lailla. Seurakunta on tietysti kirkon seurakunta, siis kirkon seurakunta, mutta taloudellisesti eri oikeushenkilö. Kirkon keskushallinnon uudistamiskomitea, silloin 80-luvun lopulla, jonka ehdotukset yhdistettiin kirkkolain uudistukseen, siteeraa sattuvasti silloisen kirkolliskokouksen hallintovaliokunnan vakuutusta, ettei keskushallintoa ole tarkoitus järjestää niin, että se antaisi mielikuvan seurakuntiin ulottuvasta päätös- tai muusta vallasta. Uudistamiskomitea jatkaa itse: seurakuntien toiminnallista itsenäisyyttä vähentäviä konkreettia ehdotuksia ei ole tehty, eikä komitealla ole myöskään ollut tämän suuntaisia ajatuksia. Minusta nyt ollaan poikkeamassa tästä kirkkolain julkaisemasta ajatuksesta.

Lisäksi tässä asiassa on se huolestuttava piirre, olipa se sitten se vuotuinen säästö, joka on arvioitu olevan toimintakertomuksessa 5 miljoonaa, tämän asian esittelyssä 7 miljoonaa taikka edustaja Simolan suurin piirtein sanomat 7 x 7 miljoonaa hiukan pyöristettynä. Se on iso raha, jos se toteutuu. Mutta mistä me tiedämme, että se toteutuu? Tässä on hyvin monta ehdollista näkökulmaa. Ennen kaikkea näinä vuosina, kuten meille on tässä talossa ja tässä salissa aikaisemmin selitetty, seurakuntatalouksien huoli vähenevistä tuloista on merkittävä. Silloin se päätös, jos täällä tehdään se päätös, että tällainen keskus tehdään, on aivan päinvastainen viesti seurakunnille tarkan euron ajasta. Me, jotka valmistelemme työmuotojemme ja seurakuntien taloutta, joudumme näinä viikkoina miettimään kymmenenkin euron tarkkuudella, miten toimintaa käytännön tasolla pyöritetään. Muistutan edustajille, että pakotettu palvelukeskushanke vaatii tietyn rahasumman vuosittain, halusipa seurakunta tai ei. Edellä olevasta seuraa se, että tulen asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä esittämään, että kirkolliskokous jättää kirkkohallituksen esityksen 2/2010 raukeamaan.


Paluu