Puheenvuoro



Keskitalo Jukka, kansliapäällikkö

Otsikko:
Kirkon keskushallintoa koskevan sääntelyn muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 4/2013)

Täysistunto:
Maanantaina 4 päivänä marraskuuta 2013 klo 13.00

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Nyt on käsittelyssä esitys, jolla on kohtuullisen pitkä historia, ja samaa aihetta koskeva esitys on ollut aiemmin kirkolliskokouksessa käsiteltävänä. Siksi lienee paikallaan, että esittelen tämän esityksen ja sen yhteydessä myös hiukan joudun koukkaamaan historian kautta kertomalla, miksi tällaisiin esityksiin on tultu, koska aika monella on myös historiaa siinä edellisessä esityksessä. Täällä on paikalla niitä edustajia, jotka muistavat edellisen kierroksen, mutta on paljon myös uusia. Siksi ajattelin ottaa myös tätä taustaa hiukan mukaan tähän esittelyyn. Olen tuohon diaan noin varovasti pannut että tämä keskushallinnon uudistaminen on ollut käynnissä ainakin vuodesta 2005. On vähän sopimuskysymys, milloin se on varsinaisesti alkanut, mutta silloin alkoi edellistä kirkkohallituksen esittelyä pohjustanut työryhmätyöskentely. Siis 2005 - 2007. Ja sitten sen pohjalta kirkkohallituksen esitys oli täällä kirkolliskokouksessa vuonna 2008. Kirkolliskokous jätti tuolloin esityksen raukeamaan hallintovaliokunnan mietinnön pohjalta sen mukaan keskeinen raukeamaan jättämisen syy oli kirkolliskokouksen näkökulmasta epätyydyttävä ehdotus ulkoasiain neuvoston asemasta. Keskustelua käytiin myös piispainkokouksen kokoonpanosta, kenttäpiispasta ja niin edelleen, mutta ehkä se keskeisin syy oli tässä. Kun edellinen esitys raukesi, kirkkohallituksessa, joka sai siis kirkolliskokoukselta jatkotehtävän valmistella uusi esitys, viriteltiin uutta työskentelyä, ja syyskuussa 2010 perustettiin uusi työryhmä, joka otti nimekseen Kirkon keskushallinto 2015 -työryhmä. Sen tehtäväksi annettiin valmistella esitys kirkon keskushallinnon ja sen toimielinten uudistamisesta siten, että kirkon keskushallinnon tehtävät tulevat toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla hoidetuksi. Eli varsin yleinen tehtävä, mutta siinä on muutamia asioita, joita sitten työryhmä itse purki tavoitteiksi, johon tulen hetken päästä. Tähän työryhmän tehtävänantoon täysistunto lisäsi tehtävän niveltää kirkon lähetystyön hallintomalli osaksi tätä keskushallinnon kokonaisuutta. Kirkolliskokous oli antanut aiemmin kirkkohallitukselle tehtäväksi selvittää arkkipiispan vaalitapaa ja tehtäviä, ja tähän keskushallintotyöhön tästä kokonaisuudesta liittyi tuo puheenjohtajuuksia koskeva osa-alue. Työryhmä purki tuota tehtävänantoansa tavoitteiksi, joista ensimmäinen oli, että sen tulee tarkastella keskushallintoa kokonaisvaltaisesti. Tavallaan itsestään selvä asia, mutta tämä tavoite myös ohjasi tätä työryhmän työtä siten, että toimielinten tehtävät ja toimivaltasuhteet selkiytyvät. Kirkon organisaatio ja myös kirkon keskushallinnon organisaatio on syntynyt pitkän ajan kuluessa, jolloin on syntynyt erittäin paljon rajapintoja ja voisiko sanoa harmaita alueita, jolloin ei ole aina välttämättä aivan selvää, kuka toimii missäkin asiassa, miten asiat painottuvat. Ja tämä oli yksi tavoitteista, selkeyttää näitä rajapintoja, toimivaltasuhteita. Toinen tavoite oli käsitellä tätä uudistusta siten, että kirkon keskushallinto kykenee vastaamaan toimintaympäristön muutosten asettamiin haasteisiin. Niitä on useammanlaisia tietysti, kirkon jäsenkehitys on yksi, kirkon talouden kehitys, joka asettaa reunaehtoja sille, kuinka iso esimerkiksi hallinto voi olla, voidaanko sitä kasvattaa, tuleeko sitä pienentää, tuleeko sitä joustavoittaa ja niin edelleen, ja monia muita toimintaympäristön muutoksia tuli ottaa huomioon. Ja sitten kolmantena tavoitteena oli keskushallinnon keventäminen ja päätöksenteon joustavuuden lisääminen. Lähes kahden vuoden työskentelyn jälkeen tämä työryhmä antoi mietintönsä 9.8.2012, eli siis työ eteni pienin askelin kärsivällisesti, ja sikäli voi sanoa, että se tuotti hyvän tuloksen, että aikaansaatiin yksimielinen mietintö, kun taas siinä 2005 - 2007 -mietinnössä oli muistaakseni kolme tai neljä eriävää mielipidettä. Nyt päästiin yksimieliseen mietintöön, mitä työryhmä ainakin itse piti merkittävänä saavutuksena. Tämän jälkeen tuli lausuntokierros, jossa olivat lausujina laajat tahot, ja lausuntokierros antoi hyvää tukea tämän työn jatkamiselle kohti tätä kirkkohallituksen esitystä. Suurin osa lausunnoista oli hyvin myönteisiä mietinnölle ja sen ehdotuksille. Tuomiokapitulit ja hiippakuntavaltuustot olivat pääsääntöisesti keskeisimpien ehdotusten kannalla. Piispainkokous samaten yksimielisessä lausunnossaan kannatti keskeisimpiä ehdotuksia, joita työryhmä oli tehnyt. Arkkipiispa antoi oman lausuntonsa, jossa hän nosti esille kysymyksiä myös kriittisessä valossa toisaalta keskushallinnon suhteesta hiippakuntiin ja seurakuntiin, toisaalta arkkipiispan tehtäväkenttään ja ulkoasioiden hoitoon liittyvissä kysymyksissä. Kirkon ulkoasiain neuvosto ja Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunta olivat kriittisiä omaa tehtäväkenttäänsä koskeviin ehdotuksiin omissa lausunnoissaan. Hiukan jakautuvia mielipiteitä oli kirkolliskokouksen puheenjohtajuutta ja myös kenttäpiispan asemaa koskien.

Seuraavaksi käyn läpi tämän esityksen pääehdotuksi toimielimittäin. Menetelmänä tapana, jolla pyrittiin etenemään jo työryhmävaiheessa ja sitten tätä esitystä valmisteltaessa, oli ikään kuin mennä jokaisen keskushallinnon toimielimen ydintehtävään. Katsoa mikä on se ydintehtävä, joka esimerkiksi kirkolliskokouksella tai piispainkokouksella on. Ja sitten sitä kautta edetä esimerkiksi sellaisiin kysymyksiin kuin kokoonpanoon. Edellisellä kerralla ajauduttiin esimerkiksi piispainkokouksen kokoonpanossa vähän sellaiseen pattitilanteeseen, että onko hyvä että asessorit ovat kokoonpanossa vai eikö ole hyvä. Nyt halusimme mennä esimerkiksi tuon kysymyksen taakse ja miettiä, että mikä on piispainkokouksen ydintehtävä, ja sitten sitä kautta esimerkiksi avata tuon kokoonpanokysymyksen. Samaten kirkolliskokouksen kohdalla, jossa tässä esityksessä voimakkaasti korostetaan sitä, että kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Siitä käsin tehtiin myös sellaisia havaintoja, että joskus näyttää siltä, että kirkolliskokous käsittelee, ottaen huomioon tuon perushahmotuksen kirkon ylimpänä päättävänä elimenä, joskus suhteellisen pieniäkin asioita. Siitä avautui työryhmän mielestä tiettyjä tarkentamistarpeita. Kirkolliskokouksen ydinaluetta tämän esityksen mukaan on kirkon oppi ja työ, kirkon lainsäädäntö, hallinto ja talous. Tässä esityksessä nähdään eräänlaista rajapintatarkentamistarvetta esimerkiksi kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen välillä toisaalta tämän ylimmän päätöksenteon ja toisaalta toimeenpanon ja operatiivisen johtamisen välillä. Samoin myös esimerkiksi kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen välillä kirkon oppiin ja opetukseen liittyvissä kysymyksissä. Tässä esityksessä esitetään eräitä tarkennuksia kirkolliskokouksen tehtävään, vaikka kirkolliskokouksen asemaan sinänsä ei nähty minkäänlaisia tarpeita tehdä muutoksia. Kirkolliskokouksen tehtäväluettelossa kirkkolain 20 luvussa eräitä kohtia esitetään yhdistettäväksi sisältöä muuttamatta. Se kohta kirkolliskokouksen tehtäväluettelossa, jossa kerrotaan tai puhutaan lausunnon antamisesta valtioneuvostolle, esitetään hahmotettavaksi hiukan uudella tavalla. Kirkolliskokouksen tehtävänä tämän esityksen mukaan olisi antaa lausuntoja, tehdä ehdotuksia ja lausua toivomuksia valtioneuvostolle kirkon ja valtion suhdetta koskevissa merkittävissä kysymyksissä. Nykyisessä kirkkolaissa on noin kymmenen asiaa koskeva luettelo, joissa asioissa kirkolliskokous antaa lausunnon. Tällä on oma historiansa, ja tässä esityksessä on nähty tarpeettomaksi rajata kirkolliskokouksen lausunnonantomahdollisuutta tai -oikeutta luettelemalla asioita erikseen. Usein tämän työn aikana ja valmistelun aikana on todettu, että kirkolliskokouksella on kompetenssin kompetenssi. Se voi antaa lausunnon mistä tahansa asiasta, mistä se hyväksi näkee. Mutta toisaalta kirkolliskokouksen tehtävään kirkon ylimpänä päättävänä elimenä sopii hyvin sellainen määritelmä, että se antaa lausuntoja kirkon ja valtion suhdetta koskevista merkittävistä kysymyksistä. Vähemmän merkittävistä kysymyksistä taas antaa tämän esityksen mukaan lausuntoja valtioneuvostolle kirkkohallitus. Jatkossa tämän esityksen mukaan kirkolliskokous ei antaisi määräyksiä kirkkolain ja kirkkojärjestyksen täytäntöönpanosta. Viittasin tuohon rajapintaan ylimmän päätöksenteon ja täytäntöönpanon ja operatiivisen toiminnan välillä. Kirkolliskokous ei ole koskaan historiansa aikana antanut täytäntöönpanomääräyksiä. Sen sijaan kirkkohallitus ja piispainkokous niitä ovat antaneet toistuvasti. Tässä esityksessä katsotaan, että kirkolliskokouksen ydintehtävää on esityksen tekeminen kirkkolaista ja kirkkojärjestyksen ja muiden siihen liittyvien säädösten antaminen. Sen sijaan täytäntöönpanomääräysten antaminen on enemmän hallintoa, joka ydintehtävälähtöisesti liittyisi enemmän kirkkohallituksen ja eräiltä osin piispainkokouksen tehtäviin. Kirkolliskokoukselle esitetään tässä ehdotuksessa uutta tehtävää: päätöksen tekemistä kirkon virallisen lähetysjärjestön aseman saamisesta ja sen lakkaamisesta. Tosin kirkolliskokous on esimerkiksi 70-luvulla tehnyt päätöksiä kirkon virallisista lähetysjärjestöistä, mutta tätä ei ole koskaan kirkkolainsäädännössä säädelty, ensimmäistä kertaa tämä esitetään tuotavaksi kirkkolainsäädännön osaksi ja määriteltäväksi kirkolliskokouksen tehtäväksi.

Kirkolliskokouksen puheenjohtajuus. Tässä otan pienen takautuman työryhmävaiheeseen. Työryhmä, joka on tämän esityksen taustalla ja pohjusti sitä esitystä, pohti kirkolliskokouksen puheenjohtajuutta kolmesta näkökulmasta. Yhtäältä kirkolliskokouksen asemasta ja tehtävistä käsin, toisaalta keskushallintoelinten puheenjohtajuuksia kokonaisuutena, ottaen ne kaikki kerralla pöydälle, ja kolmanneksi arkkipiispan tehtävistä käsin. Tämä työryhmä yksimielisessä esityksessään päätyi ehdotukseen, että kirkolliskokouksen puheenjohtajisto valittaisiin vaaleilla valittujen edustajien joukosta. Muuten keskushallintoelinten puheenjohtajuudet pysyisivät ennallaan, näin siis tämä työryhmä. Lausunnoissa tästä lausuttiin vilkkaasti, ja lausuntojen jälkeen kirkkohallituksessa tätä esitystä työstettäessä päädyttiin toisenlaiseen esitykseen kuin työryhmä. Eli siihen, että nykytila keskushallintoelinten puheenjohtajuuksissa säilytettäisiin ennallaan. Tämä ratkaisu katsottiin tarkoituksenmukaiseksi ottaen huomioon toisaalta kirkolliskokouksen aseman ja tehtävän kirkon ylimpänä päättävänä elimenä, myös sen monessa mielessä symbolisen aseman ihmisten mielissä kirkon ylimpänä päättävänä elimenä. Ja toisaalta ottaen huomioon arkkipiispan vastuut kokonaiskirkollisesti. Tätä on avattu esityksessä, sen yleisissä ja erityisissä perusteluissa enemmän.

Ulkoasioiden hoitaminen, kuten totesin, oli ehkä keskeinen syy, joka johti siihen että edellinen vuoden 2008 esitys raukesi. Nyt kun tähän uuteen työhön lähdettiin, haluttiin lukea hyvin huolellisesti hallintovaliokunnan mietintö. Se muodosti eräänlaisen lähtökohdan tälle uudelle yritykselle. Kirkon ulkoasiainneuvoston tehtävänä on meidän nykyjärjestelmässä valmistella ja hoitaa asioita, jotka liittyvät kirkon suhteisiin muihin kirkkoihin, uskontokuntiin ja kirkkojen välisiin järjestöihin sekä yhteistyöhön niiden kanssa. Piispainkokous vastaa kirkon kotimaisesta teologiasta, mutta sillä ei ole tämänhetkisten säädösten mukaan toimivaltaa kirkon ekumeenisessa teologiassa. Tästä on tässä valmistelutyössä tehty sellainen johtopäätös, joka oli jo hallintovaliokunnan mietinnössä vuonna 2002 ja jo edellisestä kierroksesta annetuissa lausunnoissa, muun muassa piispainkokouksen lausunnossa, että piispainkokouksen tulisi olla linjanvetäjä kaikissa teologisissa kysymyksissä. Tässä työssä tästä on tehty se johtopäätös, että näin tulisi olla ja että pelkkä lausunnonantomahdollisuus ekumeenisen teologian asioissa Kirkon ulkoasiain neuvostolle ei riitä. Tarvitaan orgaanisempi yhteys kaiken teologian ja piispainkokouksen välille. Tähän ratkaisuun, joka nyt tässä esityksessä on, johdatti piispainkokouksen lausunto 1/2008, jossa hahmoteltiin Kirkon ulkoasiain neuvoston tehtäväkenttä neljälle osa-alueelle: 1) kirkon ykseys ja ekumeeniset suhteet, 2) globaali diakonia ja ihmiskunnan yhteiset haasteet, 3) kirkon lähetystehtävä ja suhteet muihin uskontoihin sekä 4) oman kirkkomme työ ulkomailla. Tuossa piispainkokouksen lausunnossa todettiin, että näistä neljästä tehtäväkentästä ensimmäinen ja kolmas tulevat lähelle piispainkokouksen ydintehtävää, kun taas toinen ja neljäs tulevat lähelle kirkkohallituksen ydintehtävää. Tämä lausunto oli avuksi, kun mietittiin nyt niitä ratkaisuja, joihin on tässä esityksessä päädytty. Niinpä tässä esityksessä ehdotetaan, että tuon piispainkokouksen perushahmotuksen mukaisesti kirkon ulkosuhdeasioihin liittyvä päätöksenteko siirrettäisiin piispainkokoukselle niissä asioissa, jotka liittyvät kirkon ykseyteen, ekumeenisiin suhteisiin, kirkon lähetystehtävään ja kirkon suhteisiin muihin uskontoihin sekä kirkon edustamiseen näissä asioissa. Ja ne kirkon ulkosuhdeasioihin liittyvät kysymykset, jotka liittyvät lähelle kirkkohallituksen perustehtävää, siirrettäisiin kirkkohallitukselle, eli kirkon ulkosuomalaistyöhön ja niissä asioissa edustamiseen liittyvät kysymykset sekä kirkon Kirkon Ulkomaanavun säätiön hallituksen jäsenten valintaan liittyvät asiat. Kun tällainen perusratkaisu on tässä esityksessä tehty, niin tietysti seurasi kysymys, että mikä olisi KUNin asema, jos sen päätöksentekoasiat siirrettäisiin pääsääntöisesti piispainkokoukselle ja joiltakin osin kirkkohallitukselle. Tämän jälkeenkin olisi toki mahdollista, että Kirkon ulkoasiain neuvosto jäisi toimimaan valmistelevana ja neuvottelevana elimenä. Tätä tietysti on pohdittu valmistelun eri vaiheissa. Mutta vaikka se olisi jäänyt tai jäisi olemaan tällaisena neuvottelevana, valmistelevana elimenä, sen "alapuolella" edelleenkin tarvittaisiin sektoritoimikuntia kuten vaikkapa ekumeeninen toimikunta, ekumeeninen teologinen toimikunta, lähetystyön toimikunta ja ulkosuomalaistyön toimikunta. Tässä esityksessä esitetään, että KUNia ei jätettäisi tällaiseksi neuvotteluelimeksi vaan että se lakkautettaisiin. Tässä nähtiin mahdolliseksi toteuttaa sitä tavoitetta, joka oli työryhmälle asetettu: keventää hallintoa, joustavoittaa hallintoa ja lyhentää päätöksentekoketjuja, jotka ovat hyvin tyypillisiä nimenomaan ulkosuhdeasioihin liittyvässä päätöksenteossa. Sen sijaan tässä ehdotuksessa ehdotetaan, että piispainkokous ja kirkkohallitus nimeäisivät edellä mainitun työnjaon pohjalta valmistelevia toimikuntia alaisuuteensa. On hyvin tärkeää, että näissä toimikunnissa kunkin alan asiantuntijuus, maallikkous ja ammatillinen asiantuntijuus on läsnä. Eli tässä esitetään yhden elimen poistamista sieltä välistä ja päätöksentekoketjun lyhentämistä.

Piispainkokous. Nykyisin piispainkokouksen tehtävä on määritelty tällä tavalla: Sen tehtävänä on käsitellä kirkon uskoa, julistusta ja työtä sekä hiippakuntien hallintoa ja hoitoa koskevia asioita. Ehdotuksen mukaan julistus-sana korvattaisiin opetus-sanalla. Ja hiippakuntien hallinto ja hoito -kohdassa hoito korvattaisiin toimintaa-sanalla. Esityksessä on avattu tarkemmin noita käsitteitä julistus ja opetus. Opetus on laajempi käsite, se vie ikään kuin julistus-käsitettä eteenpäin. Esityksessä ilmenevällä tavalla tällä muotoilulla haetaan takaa sitä, että piispainkokouksen asema kirkon opin ja opetuksen ajankohtaisena tulkitsijana selkiytyisi. Ja että myöskin piispainkokous voisi selkeämmällä selkänojalla tehdä tätä tehtävää. Kirkolliskokouksen tehtävänannossa on todettu, että kirkolliskokouksen tehtävänä on käsitellä kirkon oppia ja työtä koskevia asioita. Eli rajapintaa kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen välillä on, mutta näillä pienillä uudelleenmäärittelyillä tätä pyritään selkiyttämään. Piispainkokoukselle esitetään uusia tehtäviä, jotka osittain tulivat jo esille Kirkon ulkoasiain neuvoston lakkautusesityksen yhteydessä. Eli nämä tehtävät nykyisestä ulkoasiain neuvoston tehtäväkentästä esitetään piispainkokoukselle, ja tällaiset tehtävänmäärittelyt tietysti piispainkokouksen tehtävämäärittelykohtaan kirkkolainsäädännössä esitetään: kirkon ykseys, ekumeeniset suhteet, lähetystehtävä, suhteet muihin uskontoihin ja niissä edustaminen. Piispainkokoukselle ehdotetaan tässä kirkkohallituksen esityksessä myös roolia kirkon virallisten lähetysjärjestöjen aseman saamisessa ja lakkaamisessa. Jos ehdotettaisiin uutta lähetysjärjestöä kirkolle tai jos ehdotettaisiin tämän aseman lakkaamista, sen ehdotuksen tekeminen olisi piispainkokouksen tehtävä.

Piispainkokouksen kokoonpanokysymys. Kuten totesin, edellisessä ehdotuksessa ehkä vähän ajauduttiin sellaiseen pattitilanteeseen siitä, että minkä kaikkien tahojen olisi tärkeä olla edustettuna piispainkokouksessa. Nyt lähdettiin liikkeelle piispainkokouksen tehtävistä. Jo jonkin aikaa piispainkokouksen tehtävissä ovat korostuneet uskoon ja sen ajankohtaiseen tulkintaan liittyvät kysymykset. Nyt tässä esityksessä piispainkokoukselle esitetään uusia tehtäviä, jotka ehkä yhä enemmän painottavat piispainkokouksen tehtäväkenttää teologisen linjanvetäjän roolin suuntaan. Vastaavasti hiippakuntahallintoon liittyvien kysymysten määrä on vähentynyt piispainkokouksen esityslistalla. Kävimme työn alkuvaiheessa läpi, minkälaisia asioita oli ollut esityslistalla, ja tällainen havainto tehtiin. Koska piispainkokouksen tehtävissä on tapahtunut tällainen painopisteen muutos ja jos nämä uudet tehtävät tulevat piispainkokoukselle, tehtiin siitä kokoonpanoon johtopäätös, jonka mukaan jäseniä piispainkokouksessa olisivat virassa olevat piispat. Tehtävät, jotka piispainkokouksessa olisivat, olisivat luonteeltaan sellaisia tehtäviä, jotka liittyvät ensisijaisesti nimenomaan piispojen kaitsentatehtävään. Tehtävät ja kokoonpano sopisivat yhteen. Asessorit siis jäisivät pois kokoonpanosta. Tämä ei merkitse sitä, että seurakuntatyön tuntemus piispainkokouksen päätöksenteon valmistelussa tarvitsisi vähentyä. On kysymys myös siitä, miten piispainkokous järjestää oman valmistelunsa, joka on työjärjestysasia piispainkokouksen osalta. On tietysti tärkeää, että seurakuntatyön osaaminen on läsnä valmistelussa. Tämän ehdotuksen mukaan kenttäpiispalla olisi läsnäolo- ja puheoikeus piispainkokouksessa, kun edellisellä kierroksellahan kenttäpiispa olisi jäänyt kokonaan pois tästä kokoonpanosta, näin silloin esitettiin. Nyt ehdotetaan, että kenttäpiispan puhe- ja läsnäolo-oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä, eli itse asiassa piispainkokous ei silloin itse voisi omalla päätöksellään päättää siitä, onko kenttäpiispa läsnäolo- ja puheoikeutettu, vaan se olisi kirkolliskokouksen päätös kirkkojärjestyksen muodossa.

Kirkkohallituksesta sitten. Kirkkohallitus hoitaa kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa. Kirkkohallituksen tehtäviä on nykyisin paitsi kirkkolaissa myös kirkkohallituksen ohjesäännössä. Nämä kirkkohallituksen tehtävät esitetään kaikki koottavaksi kirkkolakiin, yhteen kohtaan. Sillä tavalla selkeytettäisiin kirkkohallituksen tehtävää. Mutta siis ne nykyiset tehtävät. Se on pitkä, osin yksityiskohtainenkin luettelo kirkkohallituksen tehtävistä. Tehtäviä esitetään koottavaksi laajemmiksi kokonaisuuksiksi sisältöä muuttamatta. Kirkkohallituksen tehtäväluetteloon ei ole tämän esityksen kautta tulossa uusia tehtäviä vaan esimerkiksi tuo ulkosuhdeasioista tuleva kirkon ulkomailla tapahtuvan työn hoitaminen katsotaan kuuluvaksi kirkon yhteiseen toimintaan, joka on jo nykyiselläänkin kirkkohallituksen tehtävänä. Valintoihin kirkkohallituksessa ja sen yhteydessä esitetään eräitä muutoksia. Kirkkohallituksen täysistunnon pappisjäsenten vaali esitetään tapahtuvaksi kirkolliskokouksessa hiippakuntavaltuuston ehdollepanon perusteella esityksestä tarkemmin ilmenevällä tavalla. Maallikko- ja piispajäsenten vaaliin ei esitetä muutoksia. Kirkkoneuvosten virkaan valintaan ja virasta vapauttamiseen esitetään sellainen muutos, että jatkossa kirkolliskokous valitsisi ja vapauttaisi kirkkoneuvoksista vain kansliapäällikön. Muut kirkkoneuvokset valitsisi ja vapauttaisi kirkkohallituksen täysistunto. Edellistä esitystä edeltävä Risto Junttilan johtama työryhmä ehdotti, että kaikkien kirkkoneuvosten valinta siirtyisi kirkkohallituksen täysistunnolle. Hallintovaliokunta mietinnössään 2008 esitti sitä ratkaisua, johon tässä esityksessä on päädytty. Kirkkohallituksen ohjesääntö ja työjärjestys. Kirkkohallituksella on tällä hetkellä hyvin yksityiskohtainen ohjesääntö, joka on kirkolliskokouksen antama ja jolla säädellään kirkkohallituksen viraston toimintaa aika yksityiskohtaisesti. Periaatteessa linjakasta ja nykyhallinnon mukaista olisi, että viranomainen voisi järjestää sisäisen organisaationsa ynnä muut asiat työjärjestyksellä, jonka se itse antaisi. Tämä on aika yleinen periaate nykyhallinnossa ja itse asiassa myös kirkossa. Ministeriöthän antavat itse oman työjärjestyksensä. Kirkon keskushallinnossa Kirkon työmarkkinalaitos antaa oman työjärjestyksensä samaten kuin piispainkokous. Tästä tekee poikkeuksen kirkkohallitus, jolle antaa ohjesäännön kirkolliskokous. Vuonna 2007 täällä oli esillä ehdotus, että tästä ohjesäännöstä luovuttaisiin ja kirkkohallitus voisi antaa itselleen työjärjestyksen. Koska kirkolliskokous ei silloin nähnyt tätä ratkaisua hyvänä, ei sitä ole nyt myöskään uudelleen tässä esitetty. Sen sijaan esitetään sellaista luovaa ratkaisua, jossa ehkä ikään kuin teesi - antiteesi - synteesi-ajatuksella on päädytty sellaiseen ehdotukseen, että kirkolliskokous antaisi kyllä edelleen ohjesäännön, mutta se olisi huomattavasti suppeampi kuin nykyinen. Siinä säänneltäisiin kirkkohallituksen organisaatio karkeissa linjoissa, kuten täysistunto, virastokollegio, osastot ja erillisyksiköt. Sen sijaan muut tästä seuraavat asiat kirkkohallituksen täysistunto määrittelisi työjärjestyksessä. Tämä antaisi joustavuutta kirkkohallituksen toiminnan kehittämiseen. Varsin tarpeellista joustavuutta. Tämä esitys sisältää ehdotuksen kirkkohallituksen ohjesäännöksi. Siinä ei esitetä muutoksia kirkkohallituksen osasto- tai erillisyksikköjakoon. Esityksessä lähdetään siitä, että tällainen suppeampikin ohjesääntö turvaa kirkolliskokoukselle mahdollisuuden ohjata kirkkohallituksen organisaatiota ja toimintaa. Tässä ohjesääntöehdotuksessa osastojen tehtäväalueet on kuvattu yleisluontoisesti, tarkemmin ne kuvattaisiin siinä työjärjestyksessä, jonka kirkkohallituksen täysistunto antaisi.

Kirkon työmarkkinalaitos. Kirkon työmarkkinalaitos toimii kirkkohallituksen, tuomiokapitulien, seurakuntien ja seurakuntayhtymien edunvalvojana työmarkkina-asioissa. Työryhmätyöskentelyssä ja tätä esitystä valmisteltaessa on tullut esille eräitä kehittämishaasteita. Työmarkkinalaitoksen ja kirkkohallituksen välillä on, kuten eräiden muidenkin keskushallintoelinten välillä, havaittu harmaita alueita, joiden suhteen toimivalta ei ole kovin selvä. Tämä ei aina ole, tai edes pääsääntöisesti, johtanut siihen että olisi ryhdytty kiistelemään hirveästi toimivallasta, vaan ehkä enemmänkin siihen, että epäselvässä tilanteessa eräiden asioiden edistäminen on ollut hiukan heikkoa, koska ei aina ole ollut välttämättä aivan selvää, kenelle ne asiat kuuluvat. Lisäksi kehittämistarvetta on ilmennyt työmarkkinalaitoksen ja kirkkohallituksen välisessä tiedonkulussa ja vuorovaikutuksessa. Nykyinen organisointitapa korostaa ehkä liiaksikin näiden organisaatioiden erillisyyttä. Esityksessä on pohdittu vaihtoehtoja näiden kehittämishaasteiden ratkaisemiseksi. Toisaalta on ajateltu, että näitä harmaan alueen ongelmia selkeytettäisiin integroimalla näitä kahta keskushallintoelintä ja toimijaa lähemmäksi toisiaan. Toisaalta harmaan alueen ongelmia voitaisiin selkeyttää lisäämällä Kirkon työmarkkinalaitoksen erillisyyttä kirkkohallituksesta. Tässä ehdotuksessa esitetään, että Kirkon työmarkkinalaitosta koskevat säännökset sijoitettaisiin jatkossa kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen. Tämä merkitsisi Kirkon työmarkkinalaitosta koskevan erillislain kumoamista, josta on esitys kirkkohallituksen esityksessä. Näiden kehittämishaasteiden kohtaamiseksi ja ratkaisemiseksi ehdotetaan, että sama elin, kirkkohallituksen täysistunto, antaisi työjärjestyksen kirkkohallitukselle ja johtosäännön Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnalle. Antaessaan nämä säännöt se voisi katsoa, että se harmaa alue, jota äsken kuvasin, selkiytyisi eikä monimutkaistuisi ja että toimivaltakysymykset selkiytyisivät. Ei ole ollut eikä tällä hetkellä ole yhtä elintä, joka voisi katsoa, miten nämä toimivat yhteen. Täysistunto valitsisi tämän esityksen mukaan työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan jäsenet hiippakuntavaltuustojen esityksestä. Tässä ehdotuksessa on pari kohtaa, jotka liittyvät myös hiippakuntavaltuustoon, ja toisivat uusia tehtäviä hiippakuntavaltuustolle. Tämä on yksi niistä. Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan valintaa ja muotoutumista nivottaisiin myös kirkon hiippakuntatason hallintoon tältä osin. Kriteerit näille ehdokkaille on kuitenkin määritelty hyvin tiukasti, siellä täytyy olla työmarkkinakentän osaamista, palvelussuhdekysymysten osaamista. Esitetty ratkaisu merkitsisi siis ensimmäisen vaihtoehdon valitsemista, toisin sanoen kirkkohallituksen ja Kirkon työmarkkinalaitoksen integroimista lähemmäksi toisiaan. Kuitenkin siten, että Kirkon työmarkkinalaitoksen perustehtävä ja sen itsenäinen päätöksenteko säilyisi sellaisena kuin se on nykyisinkin. Esityksessä on haluttu aika perusteellisesti myös avata, miksi on tärkeätä, että tämä tehtävä ja itsenäinen päätöksenteko säilyy. Ei ole mahdollista ajatella, että esimerkiksi muutamia viikkoja sitten solmitusta sopimuksesta kirkon puolelta ei olisi yksiselitteistä päätöksentekijää, jolla on täydet valtuudet sopia kirkon puolesta. Tämä halutaan säilyttää, mutta näillä järjestelyillä, joita tässä esityksessä on ja joita olen tässä kuvannut, ratkaistaan niitä harmaan alueen kysymyksiä ja ongelmia, joita on ollut ja on.

Kirkon keskusrahasto. Tässä ehdotuksessa esitetään, että Kirkon eläkerahasto eriytetään Kirkon keskusrahastosta lainsäädännöllisesti. Sitä koskevat ehdotukset sisältyvät tähän kirkkohallituksen esitykseen. Tavoitteena on, että eläkerahaston omaisuus hahmottuisi selvästi erilleen muusta keskusrahastosta ja keskusrahastotoiminnasta. Tämä on tarpeen monestakin syystä. Ei vähiten siitä syystä, että myös julkisuudessa on hyvin vaikea avata ja selostaa näitä asioita. Tässä on myös julkisuuskuvaulottuvuus, jonka vuoksi tämä ratkaisu on perusteltu. Se selkeyttää sitä kokonaisuutta, mikä on eläkerahastoa, mikä muuta keskusrahastoa. Tämä muutos on tekninen muutos eikä sillä ole vaikutuksia eläketoimintaan.

Vielä yleistä esityksestä. Pitkässä työryhmätyössä ja sitä seuranneessa jatkotyöstämisessä, jonka lopputulemana on tämä esitys, kirkon keskushallintoa on pyritty ajattelemaan kokonaisuutena. Ja kuten sanoin, menemään myös kiistakysymysten taakse. Esimerkkinä vaikkapa tuo piispainkokouksen kokoonpano, menemällä sinne tehtäviin, ja sieltä palaten näitten kysymysten ratkaisuehdotuksiin. Niinpä tämä esitys on tästä syystä monessa mielessä kokonaisuus, jossa eri osa-alueet liittyvät toisiinsa. Olen ottanut piispainkokouksen tehtäväkentän ja sen kokoonpanon esimerkiksi. Uudet ehdotukset piispainkokouksen tehtävistä liittyvät kokoonpanoon. Jos sitä piispainkokouksen tehtäväkenttää olisi kehitetty aivan toiseen suuntaan, enemmän hiippakuntahallinnon ja seurakuntahallinnon kehittämisen suuntaan, ei varmaankaan olisi esitetty sitä, että asessorit eivät kuuluisi kokoonpanoon. Mutta nyt nämä kokonaisuudet liittyvät toisiinsa. Ja tämä pätee itse asiassa kaikkiin näihin ehdotuksiin. Avain on kunkin keskushallintoelimen ydintehtävä. Tässä esityksessä ehdotetaan myöskin useita säädöstasomuutoksia. Kirkkolain kodifiointityö on käynnissä, ja kodifioinnin nykyisessä vaiheessa on omaksuttu sellainen linjaus, että pyritään siirtämään kirkkojärjestyksen puolelle sellaisia säännöksiä, jotka on mahdollista lainsäädäntöteknisesti sinne siirtää. Esimerkiksi hallinnon sisäisiä määräyksiä, jotka eivät edellytä kirkkolain säätämistasoa. Niinpä tässä esityksessä on melkoinen määrä ehdotuksia, että jokin sääntely siirretään kirkkolaista kirkkojärjestykseen. Selitys on juuri se, että on haluttu omaksua se ajatus säädöstasokysymyksestä, joka kirkkolain kodifioinnissa on tällä hetkellä johtavana periaatteena.

Esityksen vaikutuksista lopuksi. Mielestäni tällä esityksellä on pyritty ja pystytty vastaamaan niihin tavoitteisiin, joita työryhmä asetti. Minulle on myös esitetty ymmärrettävä kysymys, eikö olisi pitänyt tehdä paljon suurempi keskushallinnon remontti. Eikö tarvitsisi ottaa paljon suurempi loikka? Ehkä, en kiistä tämän kysymyksen oikeutusta, mutta tällä esityksellä joka tapauksessa otetaan askelia tavoitteen suuntaan. Hallinto selkeytyy, toimivaltakysymykset selkeytyvät, hallinto kevenee. Ilmeisesti keskushallinnon kehittämisen historiassa ensimmäistä kertaa esitetään jokin toimielin lakkautettavaksi. Siinä mielessä voidaan sanoa, että tämä on hyvinkin radikaali esitys. Ainakin se joka tapauksessa kääntää kehitystä keventämisen ja joustavoittamisen suuntaan. Samaten näkisin hyvin tärkeänä pitkien päätöksentekoketjujen lyhentämisen demokratiaa päätöksentekoprosessista vähentämättä. En rohkene tuulettaa valtavasti taloudellisilla säästöillä, mutta ei tämä ainakaan kalliimpi esitys ole kuin nykyinen keskushallintomalli, sen rohkenen sanoa. Siellä on toki joitakin välittömiäkin vaikutuksia, kuten Kirkon ulkoasiain neuvoston lakkauttaminen, joka tuo säästöjä. Myös piispainkokouksen kokoonpanon pieneneminen tuo säästöjä, mutta ajattelen, että ne todelliset säästöt mahdollistuvat sitä kautta, että päätöksenteko tehostuu tai sen on mahdollista tehostua. Ja lopuksi: On tietysti selvää, että mahdollisilla seurakuntarakenneratkaisuilla, jotka ovat kirkolliskokouksen käsissä ja käsiteltävänä, voi olla vaikutuksia hiippakunta- ja keskushallintoon. Nyt esitetty keskushallinnon rakenne ei kuitenkaan sulje pois jatkokehittämistoimenpiteitä, joita tulevista ratkaisuista kenties aiheutuu. Eli on pyritty varmistamaan, että askeleet olisivat ennakoidusti saman suuntaisia, joita mahdollisesti tulevaisuudessa joudutaan ottamaan pidemmällekin. Tässä oli tämä esittelypuheenvuoro, joka oli, pyydän anteeksi, varmaankin aika pitkä, mutta tässä oli myös historiaa, jota halusin valottaa ja taustoittaa. Kiitos.


Paluu