Puheenvuoro



Huttunen Jukka, edustaja

Otsikko:
Kirkkoherranvaalin muuttaminen välilliseksi vaaliksi (Edustaja-aloite 2/2006)

Täysistunto:
Tiistaina 9 päivänä toukokuuta 2006 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Ensiksi täytyy sanoa, että minulla on tämän kirkolliskokouksen istuntokauden alusta jäänyt muutamaan otteeseen sanottu sana "rohkeus" hyvin vahvasti mieleen. Tiedän sen, että tässä salissa on hyvin paljon idealismia, ja nyt me olemme kuulleet sen kyllä jo muutamassa puheenvuorossa, että me kyllä ollaan idealisteja, mutta toivoisin, että me olisimme rohkeita myös näkemään tämän idealismin takana olevat keskeiset ongelmat. On helppo yhtyä moniin näihin edellä esitettyihin puheenvuoroihin, ja erityisesti piispa Pihkalan hyvään puheenvuoroon lähetekeskustelussa tutkittavista asioista. Suurimpaan osaan voi sanoa, että aivan näin, näitä pitää miettiä. Eräs asia, mihin on vaikea lemiläisen isän poikana yhtyä, niin kyllä ne lemiläiset kirkkoherransa on tämän vanhankin vaalijärjestelmän mukaan muullakin tavalla valinneet. Lemiltä kannattaisi aina muistaa vain särä ja perunat.

Tässä aloitteessa, jonka allekirjoittaja ja lämmin kannattaja olen, on kerrottu aika tavalla niitä ulottuvuuksia, mitä nykyiseen vaalijärjestelmään liittyy. Niitä on nyt enää turha tässä toistella. Totean vain, että tämä ehdotettu muutos on ennemmin tai myöhemmin, kaikesta edellä kuullusta huolimatta, mielestäni välttämätön, erityisesti seurakunnan johtamisen muuttuessa. Siis ei näiden äänestysprosenttien, ei ikäänkuin tällaisen seurakuntalaisen oikeuden, vaan seurakunnan johtamisen muuttuessa. Se johtaminen muuttuu, jos mahdollista, nykyistäkin vaativammaksi tehtäväksi muuttuvassa maailmassa ja suurenevissa seurakunnissa. On sanottava kuitenkin se, että toinen minun mielestä selkeästi pakottava ilmiö tähän muutokseen on kokemus tämän kansanvaalin demokraattisuudesta. Siinä toteutuvat piispa Salmen pohjoisen kokemuksesta huolimatta, siinä toteutuvat kyllä demokratian muodot, mutta sisältö on ollut jo vuosia hyvin suuren uhan alaisena. Ajatelkaa mitä tahansa valtiollista tai kunnallista vaalia, jossa äänestysprosentti lähentelee 60:tä, niin varmasti sanomalehtien pääkirjoitukset ovat täynnä huolta demokratian sisällön terveydestä. Meillä olisi kiva kuulla muuten niitä viimeisiä pohjoisen lukemia, meille ne prosentit harvoin kohoavat 60:een, edes 30:een prosenttiin. Siis kysymys on ennen kaikkea seurakunnan johtamisen vahvistamisesta tai ainakin sen edellytysten parantamisesta, kyse on demokratiasta ja sen toimivuudesta sekä myös kirkon ja sen seurakuntien julkisuuskuvasta. Minunkaan mielestäni seurakunnan oikeutta valita paimenensa, sitä ei tule kaventaa. Seurakunnan päättävät elimet ovat sitä seurakuntaa, heidät on valtuutettu siihen tehtävään, heidät on valtuutettu äänestäjien toimesta, myönnän toki, pienen joukon toimesta useasti, päättämään seurakunnan asioista. He ovat kelvollisia, kykeneviä ja heillä on mahdollisuudet myös tehdä tämä keskeinen virkavaali, jota kirkkoherran valinta on. Seurakunnan luottamuselinten vastuu, aivan kuin papin vaalin uudistamiskomiteassa on todettu, tällaisen järjestelmän myötä kasvaa selkeästi.

Haluaisin esittää allekirjoittajanakin aloitteemme eräissä yksityiskohdissa ehkä vähän pidemmälle menevän ehdotuksen valiokunnan mietittäväksi. Tuossa aloitteemme aiheuttamassa ennakkokeskustelussa on mm. korostettu sitä, että valittavan kirkkoherran vastuusuhde kirkkovaltuustoon tai seurakuntaneuvostoon selkiytyy ja vahvistuu. Se on toisaalta hyvä asia ja toisaalta siihen liittyy selkeät ongelmat, joita piispa Pihkala omassa puheenvuorossaan käsitteli. Samalla olisi syytä, aivan kuten piispa Pihkala totesi, pitää huolta siitä kirkollemme tyypillisestä viran- ja edustuksellisen rakenteen välisestä tasapainosta. Sehän tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kirkkomme eri päätöksentekovaiheissa virka ja maallikot, siis hyvässä mielessä sanon maallikot, yhdessä tekevät päätöksiä. Nyt ehdotukseni tähän jatkovalmisteluun on: toivon, että valiokunta mietintöä valmistellessaan pohtisi mahdollisuutta, jossa kirkkoherran vaalikokouksen tai valintakokouksen, siis kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston kokouksessa, piispa toimisi puheenjohtajana ja äänivaltaisena jäsenenä. Näin tuo viran ja yleisen pappeuden yhteistoiminta ulottuisi seurakunnan keskeiseen virkavaaliin loppuun asti. Valittu olisi siis selkeässä vastuussa sekä piispalle että seurakunnan jäsenille, joita edustaa siinä vaalitilanteessa luottamushenkilöt. Suhde olisi riittävän tasapainoinen. Tasapainoinen se olisi silläkin tavalla, että vaalissa piispalla on aina vain yksi ääni, myönnettäköön todennäköisesti vaikutukseltaan aika painava, mutta enemmistö olisi aina paikallisilla seurakuntalaisilla. He voisivat jyrätä piispan vaalissa mennen tullen. Mutta tuo piispan läsnäolo, siis todellinen läsnäolo, auttaisi joissain tilanteissa tarkastelemaan valintaa ja vaalia ja ehdokkaita hieman kauempaa, ja niin olennaiset valintaperusteet saattaisivat pysyä helpommin kirkkaina ja valinnan todellisena pohjana. Piispoille tehtävä johtaa luottamuselimen kokousta vaalin ajan toisi toki lisää hommia, mutta ei kohtuuttomasti. Ei ainakaan, jos ajatellaan vaalin tärkeyttä myös piispan kaitsentatehtävän kannalta. Toivon, että valiokunta ja myöhemmin tämä plenum olisi rohkea tässäkin asiassa.


Paluu