Puheenvuoro
Kaskinen Anna-Mari
,
edustaja
Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 6/2005 edustaja-aloitteesta 6/2005, joka koskee hiippakuntataiteilijan toimen perustamista jokaiseen hiippakuntaan
Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2005 klo 9.00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Iloitsen siitä, että yleisvaliokunta suhtautuu myönteisesti nuorten tukemiseen kirkollisen kulttuurin toimijoina. Mietinnössä on aivan oikein todettu rippikoulujen ja paikallisseurakuntien merkitys nuorten luovuuden rohkaisijoina kansanopistoja ja järjestöjä unohtamatta. Aloitteen kärki ei kuitenkaan ollut vain nuorten luovuuden rohkaisemisessa paikallisella tasolla. Aloitteessa pyrittiin korostamaan yhteistyön ja koordinoinnin merkitystä. Hiippakuntatasolla tapahtuva koordinointi merkitsisi kehityskelpoisten projektien ja ideoiden keräämistä ja jalostamista, jotta ne pääsisivät esiin ei vain paikallistasolla, yhden seurakunnan, kansanopiston tai järjestön sisällä, vaan koko kirkossa ja myös sen rajojen ulkopuolella. Samalla se lisäisi alueellista tasa-arvoa eri puolilla Suomea asuvien nuorten parissa. Suomalaisessa kulttuurissa kirkko on vahvasti esillä, vaikka se saakin osakseen välillä kovaakin kritiikkiä. Esimerkiksi yhä useammassa itseään kunnioittavassa kotimaisessa TV-tuotannossa on yhtenä roolihahmona pappi, suntio tai vähintäänkin teologian opiskelija, jonka kautta uskonnollinen problematiikka esittäytyy. Jos nuorten tekemää kirkollista kulttuuria halutaan nostaa valtakunnallisella tasolla kiinnostavaksi, rajoja ylittäväksi ja yhä useampien ulottuville kirkon omista lähtökohdista käsin, tarvitaan tietoista, tavoitteellista toimintaa ja ammattitaitoista ohjausta, nimenomaan koordinaatiota ja yhteistyötä. Tämän mielestäni aloitteen kannalta oleellisen näkökulman käsittely on valiokunnan ansiokkaassa mietinnössä jäänyt kuitenkin vähemmälle tai puuttuu kokonaan. Toivoisinkin vielä, että aloitetta käsiteltäisiin uudelleen tästä näkökulmasta käsin. Kirkolliskokouskauden lähestyessä puoliväliä kokemattominkin uusi edustaja on pannut merkille, että useimpien aloitteiden kohtalon ratkaisee välttämätön paha eli raha. Niukkuus ei kulttuurin toimijoille perinteisesti ole ollut este vaan haaste. Aloitteessa ei pyritä raskaan uuden virkakoneiston luomiseen, vaan määräaikaisten projektiluontoisten mallien kehittämiseen. Vaikka kirkolliskokous ei perusta hiippakuntiin uusia toimia, uskon, että se voi löytää tavan rohkaista ja ohjata hiippakuntia uusien nykytilanteeseen soveltuvien mallien luomiseen ja kehittämiseen.
Paluu