Puheenvuoro



Savela Antti, edustaja

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 - Ensimmäinen käsittely

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä toukokuuta 2015 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat.

Edessämme on vastuullisen päätöksen tekeminen siitä, millaisella kirkon paikallistasorakenteella kirkon tulevaisuuden haasteet kohdataan. Vuosi sitten kirkkohallitus antoi asiaa koskevan esityksen kirkolliskokouksen puntaroitavaksi. Kirkkohallituksen esitys perustui varsin pitkään valmistelutyöhön, jonka välittömät juuret ovat noin kymmenen vuotta sitten aloitetussa pohdinnassa siitä, mikä olisi tarkoituksenmukainen tapa organisoida seurakuntatyö erilaisissa tulevaisuuden toimintaympäristöissä. Tämän jälkeen asiaa valmisteltiin erilaisissa työryhmissä, kunnes kirkkohallituksen esityksestä kirkolliskokous linjasi toukokuussa 2013 hankkeen jatkovalmistelua ja pyysi linjauksistaan samalla piispainkokouksen lausunnon.

Nyt käsillä oleva kirkkohallituksen esitys perustuu siis monivaiheiseen ja pitkälliseen valmisteluun. Kuluneen vuoden aikana asiaan on paneuduttu kirkolliskokouksen hallintavaliokunnassa ja lakivaliokunnassa, myös piispainkokous on käsitellyt asiaa ja antanut siitä lausunnon. Hallintovaliokunnan ja piispainkokouksen lausuntoa on referoitu lakivaliokunnan mietinnössä. Lakivaliokunta on ottanut lausunnoissa esitetyn huomioon puntaroidessaan esityksensä sisältöä. Lakivaliokunta puoltaa kirkkohallituksen esityksen hyväksymistä. Kirkkohallituksen esityksen tavoitteet, joita en lähde enää tässä kaikilta osin yksityiskohtaisesti kertaamaan, ovat perusteltuja ja tarkoituksenmukaisia. Seurakuntarakenteen uudistaminen on kirkon lähitulevaisuuden keskeisiä hankkeita. Uudistus on tarpeen paitsi niukkenevien taloudellisten resurssien vuoksi, myös siksi, että seurakuntien toimintaympäristö on yhteiskunnan kehittymisen vuoksi muuttunut ja edelleen muuttumassa. Kirkkohallituksen esityksellä pyritään turvaamaan se, että seurakunnat voisivat myös tulevaisuudessa suoriutua hyvin hengellisestä perustehtävästään, jumalanpalvelusten pitämisestä, sakramenttien toimittamisesta, muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.

Esitetty malli turvaa myös pienten ja köyhien seurakuntien asemaa tulevaisuudessa. Lakivaliokunta on pitänyt hyvänä kirkkohallituksen esityksen toiminnallista ja seurakuntakeskeistä lähtökohtaa. Esitetty malli mahdollistaa sen, että seurakunnat ovat jatkossakin toiminnallisesti itsenäisiä, seurakuntayhtymien keskittyessä huolehtimaan talouden ja omaisuuden hoidosta, kiinteistö-, rakennus- ja hautaustoimesta sekä henkilöstöhallinnosta. Lähtökohtana siis on, että seurakunnat ovat jatkossakin toiminnallisesti itsenäisiä. Tätä lakivaliokunta on myös halunnut painottaa. Lakivaliokunta ei siksi ole pitänyt tarpeellisena hallintovaliokunnan lausunnossa esille nostetun niin sanotun otto-oikeuden antamista seurakuntayhtymälle seurakuntaneuvoston henkilöstö- ja taloutta koskevissa päätöksissä. Otto-oikeus rajoittaisi merkittävästi seurakuntien päätösvaltaa ja siirtäisi sitä seurakuntayhtymän toimielimille. Tämä olisi vastoin kirkkohallituksen esityksen peruslinjauksia.

Lakivaliokunnan mietinnössä painotetaan myös sitä, että kirkkohallituksen esityksessä on kysymys väljähköstä puitelainsäädännöstä, joka antaa runsaasti mahdollisuuksia paikallisten toimintaympäristöjen erityispiirteiden ja paikallisten tarpeiden huomioon ottamiseen. Seurakuntayhtymän perussääntö on väline, jonka avulla toimivallan jakoa seurakuntien ja seurakuntayhtymän välillä voidaan joustavasti määritellä. Esitetty lainsäädäntö korostaa paikallista asiantuntemusta ja harkintavaltaa sekä vastuuta uutta seurakuntayhtymää rakennettaessa ja siinä toimittaessa. Lakivaliokunta on pitänyt näitä lähtökohtia oikeina. Tähänkin nähden lakivaliokunta on päätynyt kannattamaan kirkkohallituksen esitystä siltä osin kuin kysymys on toimielimien puheenjohtajuuksista ja seurakunnan pakollisista viroista.

On selvää, että näin perusteellinen ja laaja hallinnonuudistus ei voi toteutua ilman, että siihen sisältyisi ratkaisuja, jotka aiheuttavat ristiriitoja. Keskeisin vaikeuksia tuottavista linjauksista on se, että jatkossa kaikkien seurakuntien on kuuluttava seurakuntayhtymiin. Lakivaliokunnan mietinnössä on sivulla 9 selostettu niitä muita keskeisiä kipupisteitä, joita uudistus sisältää. Valiokunta on kuitenkin halunnut mietinnössään tähdentää sitä, että yhtymämallin alkuvaiheen ongelmakohtia on mahdollista lieventää laatimalla huolellisesti seurakuntayhtymän perussääntö, josta jo edellä mainitsin. Erityistä huomiota on syytä kiinnittää toimivallan jakautumiseen seurakuntien ja seurakuntayhtymän välillä. Säädöskokonaisuus on niin laaja, että en edes yritä tässä esitellä sen keskeisiäkään kohtia. Nostan esille vain muutaman merkittävän muutoksen ja täsmennyksen, joita lakivaliokunta on tehnyt kirkkohallituksen esitykseen.

Ensimmäinen koskee seurakuntayhtymän taloudellista itsekannattavuutta, jota kirkkohallituksen esityksen pykälämuotoilu edellytti. Lakivaliokunta lievensi säännöstä niin, että taloudellinen itsekannattavuus olisi tavoite, mutta ei ehdoton seurakuntayhtymän kriteeri. Itsekannattavuuden toteutuminen ei ole realistista kaikkialla maassamme. Jatkossakin tarvitaan näin ollen jonkinlainen taloudellinen tukijärjestelmä. Toinen lakivaliokunnan kirkkohallituksen esitykseen tekemä muutos koskee tuomiokapitulien roolia rakennemuutosprosessissa, jota lakivaliokunta on halunnut uudistuksen läpiviennin sujuvoittamiseksi vahvistaa. Tuomiokapituli paitsi johtaisi muutosprosessia, sillä olisi myös säännöspohjainen tuki tarvittaessa käynnistää muutoshanke ja päättää, miltä pohjalta neuvotteluja aletaan käymään. Viime kädessä tuomiokapituli voisi tehdä esityksen myös perussäännöksi. Tällä turvattaisiin se, että uudet seurakuntayhtymät voisivat aloittaa toimintansa viimeistään 1. tammikuuta vuonna 2019. Lisäksi lakivaliokunta on tehnyt esitykseen useita pienempiä täsmennyksiä ja muutoksia ja ottanut huomioon myös laintarkastustoimikunnan esittämät muutosehdotukset.

Lakivaliokunnassa käytiin keskustelua siitä, miten uudistuksen ajoittaminen suhteutuu keväällä 2014 päätettyyn keskushallintouudistukseen, hiippakuntahallintoa koskeviin uudistushankkeisiin ja kirkon tulevaa organisaatiota ja hallintoa koskevan komitean työskentelyyn. Kysymys on pelkistetysti siitä, pitäisikö jäädä odottamaan muiden uudistushankkeiden täytäntöönpanoa ja jatkovalmistelua. Lakivaliokunnan mielestä seurakuntarakenneuudistuksen toteuttamista ei ole syytä lykätä muiden hankkeiden vuoksi. Nyt esitetty seurakuntarakenneuudistus on tavoitteiltaan samansuuntainen kuin muut vireillä olevat hankkeet. Keskeistä näille kaikille hankkeille on, että niillä pyritään turvaamaan elinvoimainen seurakuntatoiminta koko maassa ja vastaamaan kiristyvän talouden asettamiin haasteisiin. Esitetty seurakuntayhtymämalli ei sulje pois mahdollisia myöhempiä kirkon hallinnon kehittämishankkeita.

Hyvät kirkolliskokousedustajat, rakenneuudistushanke on luonnollisesti herättänyt monenlaisia toiveita ja toisaalta pelkojakin seurakunnissa. Uudistusta odotetaan monin paikoin myönteisellä mielellä. Toisaalla siihen suhtaudutaan varauksellisesti, jopa täysin torjuvasti. Vaikka monista yksityiskohdista voidaan olla perustellusti eri mieltä ja kokonaisuudestakin, niin lakivaliokunnan mielestä ei ole realistista valmistautua tulevaisuuteen säilyttämällä nykyiset rakenteet. Rakenneuudistus on joka tapauksessa välttämätön. On myös huomattava, että nyt tehtävällä päätöksellä ei luoda pohjaa ensi ja seuraavan vuoden toiminnalle vaan tähtäin on kauempana: elinvoimaisen seurakuntaelämän turvaaminen koko maassa seuraavalla vuosikymmenellä ja siitä eteenpäinkin.

Lakivaliokunnan mietintöön liittyy kolme eriävää mielipidettä, jotka koskevat kirkkohallituksen esityksen hylkäämistä kokonaisuudessaan, seurakuntayhtymien perustamisen vapaaehtoisuutta, seurakuntaneuvoston puheenjohtajuutta ja seurakunnan pakollisia virkoja.

Ja lopuksi lukuohjeena, jos joku teistä huomasi rinnakkaisteksteistä sivulta 149 eteenpäin, toinen palsta, sieltä puuttuu kirkkojärjestyksen kahdeksannen luvun kymmenennestä pykälästä eteenpäin pykälät. Ne ovat jääneet siirtämättä sinne ponnesta kaksi. Ne löytyvät sieltä mietinnön sivulta 64 eteenpäin. Päätöksen teon kannalta tällä ei ole merkitystä, rinnakkaistekstit ovat lakivaliokunnan liitteenä vain informatiivisesta syystä.




Paluu