Puheenvuoro



Jussila Aira, edustaja

Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 1/2007 edustaja-aloitteesta 2/2006, joka koskee kirkkoherranvaalin muuttamista välilliseksi vaaliksi

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2007 klo 14.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat ja kaikki salissa olevat. Ihan ensimmäiseksi kyllä ihmettelen, että kuka on se parempi. Jokainen meistä tietää varsin hyvin, että tehdään erilaiset henkilövalinnat niin tai näin, niin ne voi aina mennä myöskin väärin päin. Minä olen nykyisen vaalitavan vankkumaton kannattaja. En kuitenkaan jättänyt eriävää mielipidettä, koska valiokuntani kanta ei ole jyrkkä puoleen eikä toiseen. Asiat on punnittu monipuolisesti ja laajasti ja sopuisasti hyvät ja huonot puolet huomioiden. Eikä asia helppo tai yksiselitteinen ollut kenellekään. Vaikka toivonkin, kohta kertomistani syistä, kirkkoherran valinnan säilyvän seurakuntalaisten oikeutena ja mahdollisuutena, voin hyväksyä myös asian kirkkohallitukseen lähettämisen tai voin ainakin elää sen asian kanssa. Äsken tuli mieleeni, että entäpä jos tulevaisuudessa kirkkoherroja vaivaakin hengellisen johtamisen osaamisen puute.

Nyt ne painavat mielipiteeni. Kansankirkollamme on monia haasteita edessään tässä ajassa, joka houkuttaa ihmistä mitä erilaisimpiin suuntiin. Tässä tilanteessa ei riitä, että meillä on sanoma, mikä on ylivoimainen. Sillä sitähän viesti kaikille kuuluvasta armosta on. Tästä sanomasta on osattava kertoa tavalla, joka koskettaa nykyihmistä. Seurakunnan johtajana kirkkoherralla on suuri merkitys seurakuntalaisten mukaan saamisella, siksi ei ole yhdentekevää keiden kaikkien luottamus hänellä on. Me emme saa päätöksillämme viedä seurakuntalaisilta mahdollisuutta sanoa sanaansa johtavan paimenensa valinnassa. Kirkkoherran valinnassa ei pohjimmiltaan ole kyse siitä, kuka on jollain mittarilla paras tehtävään, vaan sydämen valinnasta, kuka on se henkilö, jonka julistamana Sana koskettaa itse kutakin seurakuntalaista vahvasti. Sitä päätöstä ei saa siirtää millään verukkeella pois kansalaisilta.

Opetuslapsetkin halusivat seurata Jeesusta omasta vapaasta tahdostaan, vaikka sen ajan besserwisser-joukko, eli ylipapit ja kirjanoppineet, eivät olisi missään nimessä valinneet Jeesusta mihinkään, koska heidän mielestään millään mittareilla mitattuna Jeesus ei ollut pätevä. Eräs ystäväni, käytyämme pitkän hedelmällisen keskustelun, antoi pyynnöstäni mielipiteensä kirjallisena. Se kuuluu näin: "Kirkko on vain ja ainoastaan hengellinen perusteeltaan. Sen tehtävä on olla huutavan ääni erämaassa, Kristuksen ruumis keskellämme, eikä tämä ole ymmärrettävissä maallisin käsittein. Hengelliset lainalaisuudet ovat erilaiset kuin maalliset lainalaisuudet. Jeesus opetti aivan jotain muuta kuin maallisia lainalaisuuksia. Hän kehotti meitä jättämään kaiken ja seuraamaan häntä. Hän opetti myös ettemme voi viedä täältä mitään mukanamme. Hän eli oman elämänsä hengellisten lainalaisuuksiensa mukaan, eikä koonnut maan päälle omaisuutta ja jätti meille esikuvan. Hänen lunastustyönsä julistaminen on kirkon ensisijainen tehtävä aina ja kaikkialla. Sitä tehtävää ei voi hoitaa kuin hengellisin motiivein/perustein, vaikka toimintatavat olisivat tätä päivää. Kirkkoherra on seurakuntansa paimen, hengellinen johtaja. Kristuksen itsensä pitäisi valita hänet tehtäväänsä, mutta koska häntä edustaa hänen valtuuttamanaan tässä maailmassa hänen ruumiinsa, siis seurakunta, seurakunta tekee sen hänen puolestaan. Vaikka koko seurakunta ei ole mukana valinnassa, on todennäköisempää, että Kristuksen ääni kuuluu seurakuntalaisten äänissä paremmin, kuin esimerkiksi poliittisin tai koulutuksellisin, uskonopillisin, ynnä muin perustein valituissa elimissä. Myös tässä seurakunta eroaa maallisesta yhteisöstä, jossa asiat hoidetaan poliittisin perustein."


Paluu