Puheenvuoro



Vesti Aino, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Hämmästelen aluksi myös tätä määräenemmistöpäätöksen väistelyä. Millä voidaan perustella sitä, että parisuhteiden rekisteröimisen puolesta rukous ei olisi kirkon uskoa ja elämää koskeva? Kuitenkin tässä keskustelussa on punnittu Raamatun ihmiskuvaa, jumalakuvaa ja syntikäsitystä ja sitä keskustelua on käyty kahdeksan vuotta; siitä on tehty kaksi selvitystä ja myös kaksi kirjaa. Kristillinen ihmiskuva ja jumalakuva ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, johon on tänään usein jo viitattu, ymmärrän, että mies ja nainen, heidän rakkautensa yhdessä on se Jumalan kuva. Tässä mietinnössä sanotaan sivulla 5: " Kristillinen kirkko on katsonut, että ihmisen luominen suhteessa olevaksi olennoksi, heijastaa osaltaan Jumalan omaa olemusta Pyhän Kolminaisuuden persoonien välistä rakkautta ja yhteistyötä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." Käsitykseni mukaan miehen suhde mieheen ei ole Raamatun ihmis- ja jumalakuvan mukainen, siksi sen hyväksyminen ajaisi meidät myös kristinuskon ulkopuolelle. Kyselin viime keväänä, mutta en saanut keneltäkään vastausta, että liittyykö tämä myös ensimmäiseen käskyyn. Joka tapauksessa asia koskee kirkon uskoa, oppia ja elämää. Tärkein puute näissä mietinnön perusteluissa on se, että Raamattu on sivuosassa. Jos näin olisi tarkoitus jatkaa, että Raamatulla argumentoidaan ikään kuin sivusta vedettävästi, se on mielestäni niin tärkeä linjavalinta, että siitä joka tapauksessa täytyy saada yhdessä päättää. Kun lainoppinut asiantuntija Telivuo totesi, että lain noudattamisesta ei voida äänestää, se tietenkin tarkoittaa sitä, että lakia olisi noudatettava. Entä jos tulee tilanne, että puheenjohtaja perustevaliokunnan tukemana tulkitseekin lakia väärin? Onkohan lakia ja säädöksiä tehtäessä joku meitä edeltävä kirkolliskokous olettanut, että puheenjohtaja on erehtymätön. Toivoisin, että tämä asia olisi mennyt toisin siitä syystä, että jäisi yksi purnauksen aihe pois muutenkin vaikeasta aiheesta.

Itse asiaan. Ystäväni lähetti minulle viestin, tiesi, että käymme näitä keskusteluja. Hän viittasi omiin aikuisiin lapsiinsa, olimme juuri keskustelleet lasten kasvatuksesta ja siitä, kuinka he eivät aikuisina välttämättä meidän oppejamme noudata, vaan elävät itse valitsemallaan tavalla. Hän totesi siinä, että hänestä on parasta, ei puhua näille aikuisille lapsille Jumalasta, vaan puhua Jumalalle näistä lapsista, eli rakastaa ja rukoilla. Muissakin ihmissuhteissa se on mielestäni kristillisintä ja viisainta, hän totesi. Olen monessa kohdin hänen kanssaan sekä periaatteessa että käytännössä samaa mieltä, vaikkakin täällä kokouksessa meillä on velvollisuus ottaa kantaa, meidän on pakko puhua ja perustella, koska meille on vastuu kirkon päätöksistä annettu. Avajaispuheessaan arkkipiispa Kari Mäkinen vetosi siihen, että emme kääntäisi selkäämme homoseksuaaleille, vaan asettuisimme heidän rinnalleen. Mitä se voisi olla tilanteessa, jossa noin 1500 paria on rekisteröinyt parisuhteensa ja luultavasti odottaa yhteiskunnalta mahdollisuutta tulla vihityksi avioliittoon? Kuitenkin on samalla vähintään yhtä suuri joukko homoseksuaaleja, jotka eivät käyttäydy taipumuksensa mukaan ja odottavat seurakunnalta tukea myös siinä kilvoittelussa. Uskon monien muiden edustajien tavoin, että meillä kaikilla on halu tunnustaa molempien ihmisryhmien ihmisarvo ja vakuuttaa heitä Jumalan rakkaudesta ja rukoilla heidän puolestaan. Onhan monilla meillä homoseksuaaleja ystäviä tai perheen jäseniä. Tässä puhutaan vapaamuotoisen rukouksen puolesta. Monien muiden tavoin, olen itsekin usein rukoillut yksittäisten homoseksuaalien puolesta, jakanut heidän elämänsä kipuja, tuttuja asioita monille meille. Ja olen itsekin tarvinnut kristittyjen veljien ja sisarten rakkautta, että olisin voinut eheytyä ja kasvaa naisena ja kristittynä ja pappina. Tässä mietinnössä perustellaan rukousta sillä tavalla, että parisuhteensa rekisteröineet, muun muassa näin, toivovat kirkolta hyväksyntää ja siunausta. Siinä siis kaksi ihmistä on edessäni, eivätkä he pyydä sielunhoitoa, vaan he toivovat, että vahvistaisin heidän suhdettaan ja rakkauttaan, näin ainakin olen kuulevinani sen viestin, kun mielikuvassani ajattelen sitä tilannetta, kun he tulevat eteeni. Vuonna 1984 piispojen puheenvuorossa "Kasvamaan yhdessä" sanottiin, että homoseksuaalisen taipumuksen toteuttaminen on vastoin Jumalan tahtoa. Näen tässä sovittamattoman ristiriidan. Kirkko on erilainen yhteisö kuin yhteiskunta, jonka tehtävä on säätää meidän oikeuksista ja tasa-arvosta. Kirkossa eivät ihmiset valitse mieleistänsä todellisuutta ja tee omia sääntöjään oikeasta ja väärästä, vaan kirkolla on oikeus ja velvollisuus sanoa, mikä on Jumalan tahdon mukaista ja kunnioittaa sitä. Se on meidän perustehtävä. Luomisen perusteella meillä on ihmisarvo, mutta tarvitsemme myös lunastusta. Mietintöä esitellessä piispa Peura sanoi, että kirkon oppi ei tässä muutu. Minä ainakin näen tässä syntikäsityksen muuttuvan. Siinä viestissä mikä tällä yhteisellä rukouksella, joka tapahtuu kirkossa juhlaväen joukossa ja sormukset on vähintäänkin taskussa ja ne siinä jossain välissä sujautetaan sormiin, ja jos synti peitetään, niin silloin myöskin armo uhkaa peittyä. Synnin suvaitseminen on armon hylkäämistä. Armoa edeltää aina se tuomionalaisuus ja synnin ahdistus, eihän meistä kukaan pidä herätyksen tilassa olemisesta, se vie epätoivoon ilman Kristusta. Surullista on se, että me olemme kirkkona julistaneet huonosti evankeliumia ja on jäänyt se mielikuva, että me kaikki olemme ikään kuin synnin yläpuolella ja sitten me osoitamme homoseksuaaleja ikään kuin maalitauluina ja heitämme heitä nuolilla. Pitäisi pitää esillä sitä, että vaikka synti tuomitaan, niin syntiset armahdetaan. Sitä, että Kristus on ainut tie, totuus ja elämä. Emme ohita niitä Jumalan lain vaatimuksia, ikään kuin se ihmisen hyväksyntä olisi tärkeämpi kuin Jumalan hyväksyntä tai kestävämpi kuin Jumalan armo. Jumalahan itse vastaa siihen lakinsa vaatimuksiin, kun hän täyttää sen, kun Kristus kuolee syntiemme puolesta. Luther sanoo "Armo lahjoitetaan vapiseville omilletunnoille, eikä sitä voi ymmärtää ilman tätä taistelua". Rohjetaan tarjota sitä ihmisille elämän voimaksi, koska sopu Jumalan kanssa on se ensisijainen tavoite. Vielä haluaisin sanoa rukouksen ja siunauksen erosta, että se on minusta epäselvä, teoreettinen ja sekoittava. Se on kuin veteen piirretty viiva. Kun mietinnössä puhutaan virrestä, Raamatun luvusta, rukouksesta, Isä meidän ja Herran siunauksesta, siinähän se pieni rukoushetki jo onkin.

Kun luomiskertomuksen merkitys vähenee mahdollisen myönteisen päätöksen myötä, kyllä minäkin näen sen kaltevana liukumäkenä, jossa saatetaan joutua tilaan, jossa epämääräisellä rakkauden käsitteellä perustellaan erilaisia asioita. Meidän yliseksuaalinen yhteiskunta määrittää myös rakkauden seksiä korostaen, mutta se on laajempi käsite. Sekä homoseksuaaleja että meitä muita, toinen toisiamme, voimme rakastaa ja osoittaa kunnioitusta muutenkin, kuin eroottisella tavalla tai seksuaalisesti. On asioita, joissa ei voi tehdä kompromisseja. Mistä kaikesta mahdollisen myönteisen päätöksen myötä luovutaan, se jää nähtäväksi. Armo jää voimaan. Jumalan rakkaus katsoo meitä kaikkia Kristuksen läpi. Kannatan edustaja Lahdenperän ponsiehdotusta.


Paluu