Puheenvuoro



Rantanen Leena, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kirkkohallituksen kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2005 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät edustajat. Minä olen saanut yhden kysymyksen. Se on näin lyhyt, luen sen tässä itse. "Kirkon keskusrahaston kirkkohallituksen talousarvion 2006 yleisperusteluissa on seikkaperäisesti selvitetty kirkon taloudellisen aseman kehitystä lähivuosina. Talousarvio etenee omalla tahdillaan valiokunnan käsittelyyn, mutta esitän kuitenkin pyynnön, että kirkkoneuvos Leena Rantanen tai joku muu kirkkohallituksen asiantuntija pyrkisi avaamaan talousarvioesityksen yleisperustelujen sivulla 3 esille otettua seurakuntatalouden yhtä merkittävää ongelmakohtaa eli menojen selvästi tuloja voimakkaamman kasvun taustatekijöitä. Onko asiaa tutkittu ja onko löydettävissä joitakin yhteisiä selittäjiä vai onko ilmiön syyt kovin erilaisia erilaisissa seurakunnissa ja yhtymissä? Asian spekulointi voisi auttaa meitä vastuunkantajia löytämään työkaluja ongelman hillitsemiseen." Tämä on Markku Seppäsen kysymys. Tämä on todella varsin hyvä kysymys, mutta hirveän vaikea ja yritän nyt sitten parhaan kykyni mukaan tähän vastata.

Jos ensin katsotaan, mitä nämä tulot ja menot ovat. Mistä erisuuntaisesta kasvusta puhutaan? Eli yksinkertaisesti: tulot - menot = vuosikate, mitä tarkkailemme. Tässä tapauksessa tuloihin lasketaan mukaan toimintatuotot (mitä ovat esimerkiksi päiväkerhomaksut) verotulot, keskusrahastoavustukset ja rahoitustuotot. Sitten kulupuolelle katsotaan toimintakulut, verotuskustannukset, keskusrahastomaksut ja rahoituskulut. Näiden erotus on vuosikate. Tästä näkee 2003 ja 2004 välisen kehityksen, mikä valitettavasti on ollut jo muutaman vuoden samansuuntainen. Eli niin kuin näette, tulot ovat kasvaneet vain runsaan 2 % ja menot peräti vajaan 4 %, eli vuosikate on yli 10 % pienentynyt. Ja niin kuin sanottua, tämä on ollut meillä jo parin-kolmen vuoden suunta. Koko kirkon tasolla epätasapainon aiheuttaja on tulopuolella se, että verotulot, jotka ovat siis 83 % kaikista tuloista, ovat kasvaneet vain 1,5 % ja menot tuon vajaan 4 %. Menojen suurin kasvattaja on ihan selkeästi henkilöstömenot, jotka on yli puolet kaikista menoista. Ne kasvavat tuommoista yli 4 % vauhtia. Tästä tulee koko kirkon tasolla kohtuullisen suuri epätasapaino, ainakin riittävän pitkällä juoksulla, jos näin jatkuu.

Mutta sitten tässä kysymyksessä kysyttiin, löytyykö erilaisista seurakunnista ja yhtymistä selvitystä tähän kehitykseen. Ensiksi alkuun mietittynä varmasti kaikki ajattelisimme, että näissä meidän 97:ssä jäsenmäärältään pienessä seurakunnassa kehitys olisi ollut epäsuotuisa verrattuna muun kokoluokan seurakuntiin, mutta näin ei tilanne olekaan ollut, vaan näissä alle 2000 jäsenen seurakunnissa verotulojen muutos on ollut suurempaa kuin muun kokoisissa seurakunnissa. Näissä pienissä päästiin vuosikatteen muutoksessa huomattavaan plus-merkkiseen kasvuun, mikä on tietysti varsin mielenkiintoista. Tämähän johtuu siitä, että tuloihin otetaan mukaan myös keskusrahastoavustukset ja keskusrahastoavustuksethan nimenomaan kohdistuvat pääasiassa näihin pieniin seurakuntiin. Ja ehkä erikoista on myös se, että tavallaan huonoimmin taloudellisesti menestynyt kokoluokka on 10 000 - 30 000 jäsentä.

Tähän on otettu tarkasteluun 7 suurinta seurakuntayhtymää, joissa siis yhteensä on neljännes kirkon jäsenmäärästä. Logiikka näissä kalvoissa on se, että kun on hempeä vaaleanpunainen niin silloin se kuvaa parhaiten menestynyttä kehitystä tässä joukossa ja tämä vähän kalseampi sininen yrittää kuvata sitä huonoimmin menestynyttä. Ja kaiken kaikkiaan näistä seitsemästä voidaan nähdä se, että verotulot muuttuivat, kasvoivat vähän huonommin kuin Suomessa keskimäärin, mutta toisaalta vuosikate vastaavasti aleni vähemmän kuin mitä keskimäärin, eli voisi ajatella, että siellä olisi ehkä pystytty talouden tasapainottamiseen. Mutta toisaalta se ei, kun näitä yksittäisinä tarkastelee, ihan siltä näytä. Ainoa miinus-merkkinen verotulojen kehitys löytyy Espoosta ja Oulusta löytyy varsin suuri plus-merkkinen. Sen sijaan Helsinki, jolla oli pieni miinus-merkki verotuloissa, onnistui aivan huikean paljon kohottamaan vuosikatettaan. Sen sijaan Turku, jolla oli kohtuullisen pieni verotulojen menetys vastaavasti aikalailla pienensi myös vuosikatettaan. Niin kuin näette, näistä suuremmista ei pysty vetämään minkäänlaista johtopäätöstä sen suuntaan, että suuremmissa verotulot kasvaa hitaammin tai nopeammin tai vuosikate on parempi tai huonompi kuin keskimäärin, tämä on aika sattumanvaraista itse asiassa.

Sitten katsotaan, että olisiko mahdollista alueellisesti löytää jonkinmoista osviittaa siitä, että missä päin keskimäärin voitaisiin näillä taloudellisilla mittareilla paremmin tai huonommin. Tässä on nyt kaikki meidän hiippakunnat kokoluokittain esitettynä ja tämä kuvaa vuosikatetta/jäsen. Tässä on sama logiikka, että vaaleanpunainen on aina lajin paras ja vaaleansininen on lajinsa ikäänkuin heikoin tällä mittarilla mitattuna. Helsinki on tässä kolmessa ensimmäisessä kokoluokassa sangen vahva, mutta sitten tässä 10 000 - 30 000, siellä on Turku ykköstilalla. Mutta se varmasti aikalailla selittyy yhden seurakunnan eli Salo-Uskelan varsin hyvästä tilanteesta. Samaten kuin tämä yli 30 000 jäsenen Oulun tulos varmastikin kuvaa Oulun seurakuntayhtymän vahvuutta. Mutta sen sijaan nämä siniset ruudut sijaitsevat kokoluokasta riippuen milloin missäkin, tästä on ihan mahdotonta vetää johtopäätöstä siitä, missä voitaisiin keskimääräistä huonommin kuin jossain muualla. Kokonaisuutena Kuopion vuosikate/jäsen on alhaisin, mutta sekin ilmeisesti johtuu nimenomaan Kuopion seurakuntayhtymän tilanteesta, millä on varsin iso painoarvo tässä mittarissa. Helsinki on tämä parhaiten menestynyt.

Näitä meidän selvitystöitä, niin kuin minä taisin jo maanantaina mainitakin, tehdään Tampereen yliopiston kunnallistieteiden laitoksella. Sieltä olemme tänä vuonna ostaneet myös ns. menestystarinaselvityksen. Nythän on varsin trendikästä näiden menestystarinoiden selvittäminen ja yritimme myös mekin olla yhtä trendikkäitä. Koetimme selvittää, mitkä tekijät määräävät seurakuntien talouden tuloksia. Tähän otettiin mukaan kymmenen hyvin (ja nyt taas sadannen kerran), taloudellisesti hyvin menestynyttä ja kymmenen huonosti taloudellisesti menestynyttä alle 10 000 jäsenen seurakuntaa. Hyvin menestyneet valittiin siten, että taseen täytyi olla vahva, ylijäämän täytyi olla yli 100 euroa/jäsen ja seurakunta ei ollut saanut keskusrahastoavustuksia kolmena edellisenä vuonna. Huonosti menestyneet olivat seurakuntia, joissa oli kattamatonta alijäämää, vaikka avustuksia oli myönnetty kolmena vuonna peräkkäin. Sitten esitettiin kaksi kysymystä: miksi tietyt seurakunnat pärjäävät taloudellisesti hyvin ja toiset taas huonosti. Olisi tietysti hyvä, jos tähän löydettäisiin joku vastaus ja sitten kaikki voisimme toimia kuten nämä hyvin menestyneet. Totuus on tietysti tässä seuraavassa kysymyksessä, eli missä määrin tekijät, joihin seurakunta ei voi itse vaikuttaa, määrittävät taloudellista menestymistä. Meidän ensimmäinen oletuksemme oli, että varsin paljon. Luen muutamia havaintoja. Näissä kymmenessä hyvin menestyneessä verotulot, erityisesti kirkollisverot/jäsen, olivat selvästi korkeammat, verotulot olivat vuosi vuodelta jatkuvassa kasvussa ja vuosikate oli selkeästi positiivinen. Huonosti menestyneiden puolella oli mielenkiintoinen havainto, että toimintakulut, erityisesti henkilöstökulut/jäsen olivat selvästi korkeammat kuin hyvin menestyneiden seurakuntien puolella. Keskimääräinen vuosikate oli jatkuvasti negatiivinen, vaikka keskusrahastoavustuksia oli myönnetty koko ajan. Hyvin lyhyesti selvitettiin sitä, löytyykö minkäänlaisia eroja näiden hyvin ja huonosti menestyneiden seurakuntien euroa/jäsen -panostuksessa erinäköisiin toimintoihin. Paljon eroja ei löytynyt, mutta tutkimus paljasti, että jostain syystä hyvin menestyneet panostivat keskimääräistä enemmän musiikkitoimintaan ja kiinteistötoimeen. Tämä oli tietysti vähän koominen lopputulos, mutta näin se oli. Sitten nämä huonosti menestyneet panostivat enemmän jumalanpalveluselämään, aikuistyöhön, lapsi- ja nuorisotyöhön ja hautaustoimeen. Myönnän, että tämä on vähän koominen lopputulos. Kehityssuunta ei ole enää koominen, tämä on aika vakava asia. Tilastokeskuksen trendiennuste (oletimme tietysti, että väestö vähenee näissä huonosti menestyneissä) yllätti siinä, että kuinka paljon väestö itse asiassa vähenee täällä huonosti menestyneiden ja vastaavasti lisääntyy näissä hyvin menestyneiden toimintaympäristössä. Kaikista ratkaisevin tekijä on se, missä seurakunta sattuu fyysisesti sijaitsemaan. Jos se tosiaan sijaitsee kasvukeskuksen kupeessa, silloin mahdollisuudet ovat aivan erilaiset kuin jos ollaan "keskellä ei mitään". Väestön ikärakenne: alle 20-vuotiaiden väheneminen ja yli 63-vuotiaiden osuuden kasvu, nämä ovat huomattavasti voimakkaampia tietysti huonosti menestyvien toimintaympäristössä ja lopputulos on hirveän murheellinen. Ottaen huomioon tämän kehityssuunnan, on valtavan paljon vaikeampi näiden ns. huonosti menestyvien seurakuntien selvitä toimintaympäristön muutoksestaan kuin näiden hyvin menestyvien. Mutta tämän enempää en tähän kysymykseen kykene näin lyhyellä ajalla vastaamaan.


Paluu