Puheenvuoro



Mölsä Matti, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2007 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2007-2009 (Kirkkohallituksen esitys 1/2006)

Täysistunto:
Maanantaina 6 päivänä marraskuuta 2006 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät ystävät. Flunssa sorti sorean äänen, mutta yritän puhua sen verran kovemmin, että kuulette, jos jotain häviää niin se jäi flunssalle. Kun tänne Turkuun tulee, niin hyrähdyttää hyvä mieli, on niin todella mukava nähdä teitä tässä puolivuosittain ja aika kyllä kuluu todella nopeasti. Minulla on kahteen aihepiiriin liittyvää puhetta, puheenjohtajalta kysyin, esitänkö sen yhdessä pötkössä vai kahdessa pätkässä ja hän sanoi, esitä yhdessä pötkössä, että tässä nyt on kahteen aiheeseen liittyvä.

Kotimaa-lehti käsitteli hiljattain eräässä kirjoituksessaan hiippakuntavaltuuston asemaa ja tehtäviä. Siinä todettiin mm., että hiippakuntavaltuustolle ei löydy yhtenäistä roolia, ja että todellista vaikutusvaltaa sillä käytännössä on hyvin vähän. Näin arvelee Kotimaa. Miten tilanne mahtaa olla todellisuudessa? Miten hiippakuntavaltuustot on huomioitu kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnassa tänä runsaana parina vuotena, jolloin ne ovat olleet olemassa. Olen tehnyt pienen vertailevan tutkimuksen asiassa käyttäen aineistona hiippakuntavaltuuston syntymävuodesta 2004 lähtien kirkkohallituksen ja kaikkien hiippakuntien vuosikertomuksia, talousarvioita sekä talous- ja toimintasuunnitelmia ja verrannut niitä nyt käsiteltävään talousarvioon ja TTS:ään. Lisäksi olen katsellut hiippakuntien kotisivuilta miten siellä hiippakuntavaltuustot tällä hetkellä on tuotu esille.

Ensin talousarviot ja TTS:n vuosikertomukset. Kirkkohallitus on vuoden 2004 vuosikertomuksessa tuonut hiippakuntavaltuuston esille kaksi kertaa. Tosin sitä koskeva ohjeistus annettiin jo vuonna 2003. Sen jälkeen kirkkohallitus ei ole alussa esitetyissä asiakirjoissa maininnut hiippakuntavaltuustoa yhtään kertaa, ei ainakaan nimenomaisesti sillä sanalla. Ehkä johonkin muuhun toimintaan sisältyy myös näitä koskevia asioita. Hiippakunnat poikkeavat toisistaan huomattavasti. Olen tarkastellut niitä vain sillä perusteella, että asiakirjoista selvästi näkyy kyseessä olevan hiippakuntavaltuuston. Muun nimikkeen alla voi sielläkin hyvin olla myös valtuustotoimintaa. Vuoden 2004 vuosikertomuksessa kaikki yhdeksän hiippakuntaa toivat esille hiippakuntavaltuuston eräänä tärkeimmistä tapahtumista kertomusvuoden aikana. Kommentit vaihtelivat suuresti. Jotkut totesivat tapahtuman vain hyvin lyhyesti, eräät taas kertoivat asiasta varsin laajasti. Talousarvioissa hyväksyttyihin tavoitteisiin valtuusto sisällytettiin viiden hiippakunnan kertomuksessa. Vain yksi hiippakunta oli huomioinut toiminta-ajatuksessaan uuden elimen ja lisännyt sen siihen.

Vuoden 2005 talousarviossa ja TTS:ssa vuosille 05-07 hiippakuntavaltuusto on tuotu keskeisissä tehtävissä ja kehityshankkeissa esille kuuden hiippakunnan kohdalla. Kolme ei ole sanonut tästä asiasta mitään. Keskeisimpiin toiminnallisiin tavoitteisiin vuodelle 2005 hiippakuntavaltuuston on kirjannut neljä hiippakuntaa. Viisi ei ole maininnut siitä mitään. Vuoden 2005 vuosikertomuksessa valtuusto on mainittu hiippakunnittain vaihtelevasti. Kahdessa hiippakunnassa valtuusto on saanut merkittävästi huomiota, toinen jopa nimeämällä sen erikoisesti oman hiippakuntahallinto-otsikon alle. Muiden osalta valtuusto on jäänyt vähemmälle. Kuusi hiippakuntaa on maininnut siitä tärkeimmissä tapahtumissa ja kolme on tuonut esille myös toiminnallisten tavoitteiden arviossa. Kolme hiippakuntaa ei ole tuonut valtuustoa esille millään tavalla.

Entä 2006, talousarviossa ja TTS:ssa tuotiin valtuusto esille varsin vähäisesti. Se on nyt kuitenkin liitetty toisenkin hiippakunnan toiminta-ajatukseen. Muiden osalta ajatus ei edelleenkään sisällä hiippakuntavaltuustoa. Kuudessa hiippakunnassa se on jäänyt kokonaan pois 2006 suunnitelmista. Kolmessa se mainitaan keskeisissä tehtävissä ja kehityshankkeissa. Keskeisiin toiminnallisiin tavoitteisiin 2006 valtuusto ei ole päässyt sen vuoden osalta yhdenkään hiippakunnan sivuille.

Miten hiippakuntavaltuusto on tullut esille nyt käsiteltävässä talousarviossa ja TTS:ssa? Ei mitenkään. Ei edes sanana. Se on jäänyt täydellisesti pois. Yhdenkään hiippakunnan suunnitelmissa ei mainita keskeisissä tehtävissä valtuustoa eikä kehityshankkeessakaan, toiminta-ajatuksessa eikä missään muuallakaan. Toiminta-ajatuksissakin hiippakuntavaltuusto mainitaan edelleen vain kahdessa hiippakunnassa. Hiippakuntien kiinnostus valtuustoa kohtaan näyttää, ainakin nyt käsiteltyjen asiakirjojen perusteella, vähenneen vuosi vuodelta. Toisaalta, jos pidetään vain pakolliset kaksi kokousta, joissa käsitellään pelkästään kirkkolaissa mainitut välttämättömät vähimmäisasiat, eipä niissä juuri ole uutisarvoista kertomistakaan.

Entä miten hiippakuntavaltuustot näkyvät internet-julkisuudessa? Tein pienen vierailun hiippakuntien kotisivuilla. Hakusanalla x:n hiippakunnan hiippakuntavaltuusto tai x:n hiippakuntavaltuusto selvisi, että näkyväisyys vaihteli hyvin paljon. Joku ei ole julkaissut valtuustosta yhtään mitään. Joku julkaisi lähes täydelliset tiedot tehtävistä, jäsenistä, esityslistoista, pöytäkirjoista, jopa työjärjestyksistä. Jonkun hiippakunnan kohdalla valtuuston tietoa ei löytynyt suoraan tällä sanalla, vaan piti käyttää lisäsanoja. Nettinäkyvyydestä havaitaan, että yhtä lukuun ottamatta kaikki muut hiippakunnat kertovat ainakin jotain myös hiippakuntavaltuustossa. Suunnitelmissa ja kertomuksissa julkaistut tiedot ja internetnähtävyys ei tietenkään kerro koko totuutta asiassa. Kaikissa hiippakunnissa on ollut hiippakuntavaltuustotoimintaa. Vähintään kaksi kokousta vuodessa on pidetty. Senhän edellyttää kirkkolakikin. Vuotuiset hiippakunnan talousarvio ja TTS:t ja vuosikertomukset on ainakin hoidettava. Muutakin valtuuston toimintaa saattaa hiippakunnissa olla, mutta se ei näy suunnitelmissa, vuosikertomuksissa eikä kotisivuilla. Valtuustojen toiminnan lisääntymisen ja tehostumisen kannalta olisi kuitenkin eduksi, että siitä kerrottaisiin myös muille asiasta kiinnostuneille. Tarkempia säännöksiä valtuuston kokouksien lukumäärästä ja toiminnasta annetaan työjärjestyksessä. Kokouksia lienee 2-4. Kokouksia on oltava kuitenkin vähintään kaksi. Niin kuin sanoin, toimintakertomus ja tilinpäätös ja TTS ja suunnitelma edellyttää kumpikin oman erillisen kokouksen.

Kirkkolaki luettelee hiippakuntavaltuuston tehtävät. Vaikutuksellisesti tärkein ja joka vuosi toistuva on hiippakunnan talousarviosta ja TTS:sta sekä vuosikertomuksesta päättäminen. Kirkolliskokous myöntää hiippakunnille tietyn määrärahan, jonka käytöstä tuomiokapituli tekee esityksen valtuustolle. Muodollisesti valtuusto kyllä siitä päättää, mutta arkitodellisuudessa sen mahdollisuudet vaikuttaa budjettiin ovat varsin vähäiset. Muita tehtäviä on harvemmin. Kirkkolaki määrää kuitenkin valtuustolle myös hengellisen tehtävän. Lain sanoin: hiippakuntavaltuuston tehtävänä on tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa. Tässä tarjoutuu valtuustolle sellainen ennalta määrittelemätön laaja tehtäväkenttä, jossa sillä on todellista omaa harkintavaltaa, ja johon se todella voi itse vaikuttaa. Tätä mahdollisuutta jotkut valtuustot ovat jo käyttäneetkin hyväkseen. Kahdessa kokouksessa ehditään kyllä käsitellä ja päättää kirkkolain edellyttämät pakolliset asiat. Jos mieli kuitenkin saada aikaa ja tuloksia myös muihin asioihin eli toteuttaa valtuuston hengellinen tehtävä, kokouksia on oltava useammin. Kaikkien kokousten ei tarvitse olla virallisia päätöskokouksia. Ne voisivat olla myös teemakokouksia tai seminaareja, joissa käsiteltäisiin muita kuin kirkkolain tarkasti määrittelemiä lakimääräisiä tehtäviä.

Jokainen hiippakuntavaltuusto päättää tietenkin itse, miten se hoitaa kirkon tehtävän tukemisen, edistämisen ja toteutumisen. Eräitä yleisiä ajatuksia voisi kuitenkin esittää. Valtuusto voisi käsitellä esimerkiksi kirkkohallituksen asettamien toimikuntien, työryhmien, projektien ym. sellaisten työn tuloksia oman hiippakunnan ja sen seurakunnan tarpeiden mukaan. Tällä tavalla työn tulokset saataisiin yksityiskohtaisempaan harkintaan arkikäytäntöön soveltamista varten. Piispat ovat myös vuosien aikana laatineet omia paimenkirjeitä hiippakunnalleen. Valtuusto voisi ottaa esille myös niissä olevia asioita. Seurakuntalaisia ja seurakuntia voisi rohkaista ottamaan yhteyttä myös hiippakuntavaltuuston jäseniin, jotka toisivat esitettyjä ajatuksia valtuuston käsittelyyn. Kaiken kaikkiaan vain mielikuvitus on rajana, millä tavalla hiippakuntavaltuusto voisi tukea ja toteuttaa kirkon tehtävää hiippakunnassa ja seurakunnissa. Valtuustolla, jossa yhdistyy teologinen ja eri alojen maallikkoasiantuntemus, on tähän hyvät edellytykset. Ne tulisi saada nykyistä paremmin käyttöön. Hiippakuntavaltuuston on yhteistyössä tuomiokapitulin kanssa nostettava itsensä siihen asemaan, mihin lainsäädäntö on sen tarkoittanut. Tietysti on myönnettävä, että valtuuston lisääntyvä toimeliaisuus lisää tuomiokapitulien työmäärää. Valmisteleehan se valtuuston käsittelemät asiat. Se ei kuitenkaan saa olla esteenä siihen, että valtuustot toimivat sillä tavalla, kuin kirkolliskokous on aikanaan tehtävän suunnitellut. Hiippakuntavaltuusto voi asettaa tuomiokapitulille avuksi myös erilaisia johtokuntia ja työryhmiä, joissa mukana on myös luottamushenkilöitä. Näitä käyttämällä tuomiokapitulin työtä voisi helpottaa. Eräät hiippakunnat ovatkin jo käyttäneet tätä mahdollisuutta. Joku hiippakunta on myös asettanut myös hiippakunnallisiin neuvottelukuntiin yhden hiippakuntavaltuuston jäsenen. Näin tieto kulkee elimestä toiseen. Hiippakuntavaltuustojen työn kehittämiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Se ei saa jäädä missään pelkäksi pakkopullaksi, kirkolliseksi kuriositeetiksi, hurskaaksi toiveeksi siitä, miten hiippakunnat voisivat ideaalisesti toimia, jos ne toteuttaisivat aktiivisesti sille tarkoitettua tehtävää. Valtuustojen toiminta tarvitsee kuitenkin hiippakuntien talousarvioon lisävaroja. Ja niinpä toivonkin talousvaliokunnan kiinnittävän huomiota myös hiippakuntavaltuuston toiminnan kehittämiseen. Se siitä.

Tuolla kahvipöydässä oli mielenkiintoinen keskustelu nuorista ja myös nuorista aikuisista. Ja siihenkin tuli jo etukäteen ajatus, kirjoitin muutaman ajatuksen siitäkin. Suurena kirkon huolenaiheena on seurakunnista eroavien lisääntyvä määrä. Kirkosta eroavista peräti 70 % on ollut nuoria aikuisia. He ovat vieraantuneet kristinuskosta ja seurakunnan toiminnasta. Positiivisena asiana on huomattava, että suuri enemmistö nuorista aikuisistakin on toistaiseksi edelleen kirkon jäseniä. Kuitenkin on odotettavissa, että heidän ja heidän lastensa ero kirkosta tulevaisuudessa kumulatiivisesti lisääntyy. Kirkossa vielä olevien nuorten aikuisten lujittaminen kirkkoon on ensiarvoisen tärkeä tehtävä. Nuorten aikuisten ja kirkon suhteisiin on kiinnitetty huomiota pitemmän aikaa kaikilla kirkon eri organisaatiotasoilla. On mietitty keinoja, joilla heidät saataisiin lujemmin sitein kirkkoon. Työryhmiä, hankkeita, suunnitelmia, mietintöjä jne. on runsaasti. Kirkolliskokouksessa tehtiin vuonna 2003 aloite keinoista, joilla voidaan lisätä nuorten ja nuorten aikuisten osallistumista seurakuntien ja kirkon päätöksentekoon. Se on johtanut tänä vuonna julkaistuun mietintöön "Uskosta osallinen", nimenomaan nuoria aikuisia koskeva. Nyt istuvassa kirkolliskokouksessakin on tehty kaksi aloitetta. 2004 tehtiin aloite nuorten aikuisten messusta ja 2005 avioliittokoulutyön toteuttaminen kirkossamme. Kirkkohallitus on ollut asiassa aktiivinen. Niin kuin tuolla äsken kerroin, on projekteja, on kaikenlaista. On muutama esimerkki. On vuoropuhelun kirkko, tutkimushanke kirkon jäsen, Virtaa välillemme -projekti, kirkon jäsenyyden merkityksen vahvistaminen -viestintäprojekti. On tutkittu nuorten aikuisten uskonnollisuutta, kirkosta eroamisen syistä ja myös kirkkoon kuulumisen syistä. On Nuori aikuinen kirkonjäsenenä -projekti. On kirkon jäsenyyttä vahvistavat ja jäsenyyden merkitystä koskevat järjestelmät. Etsitään nuorten ja nuorten aikuisten paikkaa kirkossa. Varhaisnuorisotyö, rippikoulu, nuorisotyö ja nuorten aikuisten toiminnat halutaan linkittää entistä enemmän toisiinsa. Nuorten aikuisten kirkon jäsenyyden vahvistaminen on vuosia ollut eri taholla keskeisissä tehtävissä ja kehityshankkeissa. Eli keinovalikoima on nykyisin jo melkoisen runsas. Mikä on kirkkohallituksen kohdalla tilanne nyt käsiteltävässä asiassa. Aktiivisuus jatkuu. Monia hankkeita on esitetty tässä nyt käsittelyssä olevassa talousarviossa, TTS:ssa. Nuori aikuinen kirkon jäsenenä -projekti on edelleen menossa yhteisprojektina Kirkkopalvelujen kanssa. Halutaan tukea erityisesti nuorten aikuisten hengellistä elämää ja kirkon jäsenyyttä. Meneillään on myös Kirkon jäsenenä -tutkimushanke, jonka tavoitteena on löytää keinoja jäsenyyden vahvistamiseksi. Se pohjautuu 2005 aloitettuun tutkimukseen "Miksi kuulun kirkkoon" ja on jatkoa kirkosta eroamisen tutkimukselle. Myös median nähtävyyttä halutaan entistä enemmän. Hiippakunnat ovat myös olleet asiassa mukana. Virtaa välillämme -projekti on toteutettu monissa hiippakuntien seurakunnissa. Aviopari- ja perhetyön kautta on saatu yhteys nuoriin aikuisiin. Nuoria aikuisia koskevia kysymyksiä pohditaan ja halutaan nostaa esille. Kirkon jäsenyyden tutkiminen ja vahvistaminen on monien hiippakuntien keskeisiin tehtäviin ja kehityshankkeisiin kuuluva. Nuoret aikuiset ja kirkkoon sitoutuminen -hanke halutaan ottaa käyttöön. Ja nuoria halutaan rohkaista toimimaan vastuunkantajana seurakunnissa. Näin oli aikaisemmin.

Entäpä nyt? Hankkeet esitetään eri hiippakunnissa eri tavalla ja erilaisella laajuudella. Kaikki hiippakunnat eivät kuitenkaan suunnitelmissaan ja kertomuksissaan tuo esille nuoriin aikuisiin kohdistuvia toimenpiteitä. Vuodesta 2004 lähtien kuudella hiippakunnalla on ollut eri vuosina jonkinlaista nuoriin aikuisiin liittyvää toimintaa. Kolme hiippakuntaa ei ole noiden vuosien aikana esittänyt suunnitelmissaan tai kertomuksissaan mitään nuorista aikuisista. Varmaan niissäkin on ollut sellaista, mutta sitä ei ole tuotu esille. Ja nyt mennään tähän nyt käsittelyssä olevaan talousarvioon ja TTS:aan. Neljä hiippakuntaa on ottanut ohjelmaansa nuoret aikuiset, viisi ei ole maininnut siitä mitään. Eli nuoria aikuisia koskevia toimenpidesuunnitelmia ja ehdotuksia on olemassa hyvin runsaasti, mutta miten ne saataisiin heille tiedoksi. Miten heihin saisi yhteyttä. Kirkosta eroamisen eräänä syynä on nuorten aikuisten varsin yleinen toteamus, että kirkko ei merkitse heille mitään. He ovat vieraantuneet kristinuskosta ja seurakunnan toiminnasta, eivätkä liiemmin osallistu siihen millään tavalla, eivät edes lue kirkkoa koskevia tai seuraa kirkkoa koskevia asioita. He eivät monetkaan tiedä kirkon toiminnasta juuri mitään, eivätkä ole siitä edes kiinnostuneita. Nuoriso käyttää lyhennettä EVVK, ei voisi vähemmän kiinnostaa, lienee varsin yleinen ajatus nuorilla ja nuorilla aikuisilla.

Kun nuoret aikuiset eivät itse hakeudu seurakunnan toimintaan, eikä median antama tieto tavoita heitä, on kirkon mentävä heidän luokseen. Missä kirkko voisi oma-aloitteisesti tavoittaa lähes kaikki nuoret? Vastaus on periaatteessa hyvin yksinkertainen. Lähes kaikki maamme nuoret aikuiset kulkevat jonkun jatko-opiskelulaitoksen kautta. Siellä kirkko voi tavoittaa heidät. Oppilaitostyö on tehokas keino kohdata suuria määriä nuoria aikuisia. Tämä kuitenkin edellyttää kirkolta ja sen seurakunnilta panostusta tähän työhön. Oppilaitosteologeja ja varoja toimintaan on lisättävä. Tehokas ja aktiivinen oppilaitostyö vahvistaa osaltaan nuoren aikuisen sitoutumista kirkon jäsenyyteen ja se on myös ennalta ehkäisevää toimintaa kirkosta eroamista vastaan. Vanha sanonta kuuluu: "Poissa silmistä, poissa mielestä". Kun kirkko kuuluu ja näkyy oppilaitoksissa, se tuo seurakunnan nuoren aikuisen mieleen ja se on jo paljon. Oppilaitostyöntekijässä kirkko saa myös kasvot. Eräs hiippakunta onkin esittänyt perustettavaksi hiippakuntasihteerin viran, jonka eräänä toimialana olisi oppilaitostyö. Kun nuoret eivät itse tule Sanan luo, se on vietävä heidän luokseen. Mitä siitä seuraa, se on sitten Jumalan käsissä.

Kirkon oppilaitostoiminta voi auttaa opiskelevia nuoria aikuisia, paitsi hengellisesti, myös henkisesti. Opiskelijoilla on runsaasti mielenterveysongelmia. Masennus ja toivottomuus vaikeuttavat ja pitkittävät opiskelua. Pahimmassa tapauksessa se keskeytyy kokonaan. Kirkko voisi osaltaan helpottaa opiskelijoiden henkistä hätää. Sananlaskun sanoin: "Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta." Oppilaitostoimintaan tarvitaan kuitenkin lisää resursseja. Työhön sijoitetut varat ovat korkoa kasvava sijoitus nuoriin aikuisiin ja varat tulevat aikanaan takaisin. Terveisiä talousvaliokunnalle.


Paluu