Puheenvuoro



Back Jorma, edustaja

Otsikko:
Kertomus Kirkon työmarkkinalaitoksen ja sen toimiston toiminnasta vuonna 2008 (Toimintakertomus 2/2009)

Täysistunto:
Tiistaina 5 päivänä toukokuuta 2009 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat. Oli kiva kuulla Huttusen puheenvuoroa, joka oli hyvin rakentava tässä tilanteessa, kiitoksia siitä. Minulla on ilo toimia tämän kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan 1. varapuheenjohtajana ja siinä ominaisuudessa haluaisin tässä muutaman sanan sanoa kuluneesta vuodesta, jota tämä toimintakertomus kuvaa. Siinä aivan oikein korostetaan tämän uuden palkkausjärjestelmän sisään ajamisen merkitystä ja sen aika suurta työläyttä. Se on nähty tuolta valtuuskunnan taholta ennen kaikkea sillä tavalla. Niin kuin täällä toimintakertomuksessa todetaan, valtuuskunta sinänsä on pitänyt kolme kokousta, mutta puheenjohtajisto, puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa, on kokoontunut kuusi kertaa ja pitänyt sen lisäksi puhelinkokouksia, puhumattakaan siitä, että sähköposti on kulkenut aika tiiviisti työmarkkinalaitoksen ja puheenjohtajiston välillä. Tämä on ollut varsin työläs prosessi, mutta yhdyn kyllä siihen näkemykseen, mikä täällä on ja jonka Jukka Huttunenkin toi esiin, että tulos on siihen nähden varsin hyvä.

Kiinnitän huomiota siihen, että kirkon työmarkkinalaitoksen toimisto on hyvin pieni. Siellä on yhdeksän ihmistä töissä ja uskoisin, että jokseenkin jokaisessa työntekijäpuolta edustavassa järjestössä on jokaisessa toimistossa on saman verran väkeä edustamassa vain yhtä kirkon työntekijäryhmää. Näinhän se on kaikkialla tuolla työmarkkinoilla, että työnantajien toimistot ovat paljon pienempiä kuin työntekijäjärjestöjen, ja siihen nähden tulos on kyllä hyvä. Olisi tietysti toivottavaa, että olisi voitu tehdä enemmän nimenomaan tämmöistä pitkäjänteistä suunnittelua, mutta tuo palkkausjärjestelmän sisään ajaminen oli hoidettava joka tapauksessa, se oli välttämätön priorisointi.

Toimintakertomuksessa todetaan, että palkkausuudistuksen piirissä olevien niin sanottujen identtisien palkkakustannuksien toteutunut nousu toukokuun alusta 2007 lokakuun alkuun 2008 oli 10,2 %. Se on korkea luku. Se on tilastoluku, joka koskee siis kokonaisuutta, sen sisällä on runsaasti vaihteluja. Seurakunnissa tiedetään ja seurakuntayhtymissä ja muissa työyksiköissä, että nämä palkkakustannusten nousut henkilöstöryhmittäin ovat erilaisia ja saattaapa olla, että naapuriseurakunnatkin, jos katsovat toistensa tilinpäätöksiä, hieman kummastelevat, että kuinka tuolla on tuommoisia lukuja ja meillä tällaisia lukuja. Se kertoo siitä, että kun päätsvaltaa delegoidaan paikallisille työnantajille, niin erilaisista syistä ja tekijöistä johtuen syntyy tätä erilaisuutta. Toisaalta tuo luku 10,2 % on sellainen, että tänä päivänä kukaan ei uskaltaisi oikeastaan kuvitellakaan tuollaisesta vuotuisesta palkkakustannusten noususta. Voimme oikeastaan olla kirkon sisällä sillä lailla iloisia, että palkkausjärjestelmän uudistaminen on saatettu periaatteessa yhtä tekijää vaille loppuun. Se yksi tekijä nostetaan täällä toimintakertomuksessa esiin. Se on tämä henkilökohtaisen työsuorituksen palkitseminen tai siihen liittyvä järjestely, joka sopimuksen mukaan voidaan ottaa 1.9. tänä vuonna. Mutta todennäköisesti ja toivottavasti sen käyttöönotto lykkääntyy siihen saakka, kunnes varsinainen palkkausjärjestelmä on ajettu kunnolla sisään siltä osin mikä on jo tähän mennessä tapahtunut ja toivottavasti myös odotetaan, jotta nähdään minkälaiseksi tämä meidän taloudellinen tilanteemme muodostuu.

Koska tämä henkilöstökysymys tullee, niin kuin täällä jo kirkkohallituksen toimintakertomuksen yhteydessä tuli esiin, nousemaan seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä yhä keskeisempään rooliin ja hyvän henkilöstön rekrytointi muodostaa melkoisen haasteen, niin silloin myös tämä kirkon työmarkkinalaitoksen työsarka, palkkausjärjestelmän kehittäminen ja palvelussuhteen ehdoista sopiminen asettuu hyvin tärkeään rooliin siinä yhteydessä. Silloin on tarpeen, että tuon pienen toimiston tukena on luottamushenkilöelin, tämä kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunta. Toteaisin tässä, että tämän valtuuskunnan kausi loppuu tämän vuoden lopussa ja tämä kirkolliskokous valitsee uudet työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan jäsenet ensi syksyn istunnossa. Se on hyvin merkittävä valtuuskunta, ja kun pohditaan tulevaisuutta, niin rohkenen toivoa, että sitä asiaa tässä jo kesälomilla mietitään. En puhu omassa asiassani, en tule olemaan ehdolla ainakaan tällä hetkellä seuraavaan valtuuskuntaan. Kiitoksia.


Paluu