Puheenvuoro



Jalava Markku, edustaja

Otsikko:
Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2016 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tulevaisuuskomitean mietintö on nyt valmis ja tuloksesta voi sanoa, vaikkapa sisältöön kantaa ottamatta, erinomaiseksi. Toki pidän myös sisältöä hyvänä ja suurinta osaa ehdotuksista varteenotettavina. Ehdotukset eivät ole vaan mutua, vaan hyvin perusteltuja. Ehdotuksissa on myös isoja askelia, ei vain varovaista hiipimistä. Mutta ei myöskään mitään hyppyjä. Komitealle annettiin lyhyt toimikausi, puolitoista vuotta, joten tulosta ei tarvinnut odottaa vuositolkulla. Komitea on tehnyt todella hyvän, täyden ympyrän tilannekatsauksen, se on katsonut historiaa, ottanut huomioon nykytilan, arvioinut tulevaisuuden näkymiä, sekä verrannut eri maiden kirkkoja. Näiltä pohjilta on laadittu analyysiä ja tehty toimenpide ehdotuksia. Liiteosa muodostaa erinomaisen perusteoksen kirkosta, ja sen hallintohistoriasta, ja sen osien toiminnasta. Tulosta voi pitää jopa yllättävän hyvänä, yksi yllätys on se, että siihen ei sisälly yhtään eriävää mielipidettä, ei ainoatakaan. Toivottavasti sama linja jatkuu valiokunnassa.

Komitea toteaa, että kirkko ei ole kriisissä, mutta tulevaisuuden hyväksi tarvitaan ripeitä uudistuksia, kuten komitean puheenjohtaja Savela totesi esitellessään mietintöä. Komitea painottaa, että seurakunta on kirkon perusyksikkö myös tulevaisuudessa. Mutta kirkon eri tasojen, kuten seurakuntien, hiippakuntien ja keskushallinnon suhteisiin on tehtävä muutoksia. Päällekkäisyyksiä ja ristikkäisyyksiä on vähennettävä. Kirkon on laihdutettava itseään, ja tultava ketterämmäksi. Se tarkoittaa muun muassa tällaista itseuudistumista, eikä aina tarvita jotain isoa projektia, että joku uudistus saataisiin aikaiseksi. Sekin sanotaan ääneen, tai siis paperilla, että seurakuntalaiset eivät ole vain toiminnan kohde, tai yhteistyökumppani, vain he ovat itse toimijoita ja tekijöitä. Seurakuntalaiset ovat seurakunta. Se on välillä unohtunut, kun hallinto laatikoita on piirrelty ja valtasuhteista kiistelty. Usein kun puhutaan näistä valtasuhteista, niin siinä juuri seurakuntalaisista ei ole kysymys, vain muista. Oravanhäntänä kainalossa on tarve saada seurakuntalaisia, siis vapaaehtoisia tekemään töitä, joita nyt tekevät palkatut työntekijät. Jos siis niitä töitä halutaan edelleen tehdä. Tätä komitea kutsuu toimintatavan muutokseksi, jota se pitää tärkeämpänä kuin hallinnon ja rakenteiden uudistamista, siis kaikkein tärkeimpänä uudistuksena. Hierarkia muuttuu verkostoksi, työntekijästä tulee kaiken tekijästä vapaaehtoisten innostaja ja ohjaaja. Tällaiset muutokset voivat tosin viedä aikaa. Asennemuutokset siirtyvät hitaasti toimintaan, vaikka ne periaatteessa olisivat heti käyttöön otettavissa, ja olisivat se helpoin tie. Tavoitteisiin kuuluu sääntelyn ja kontrollin sijaan motivointi. Jossain seurakunnissa vaatimus työajan seurannan, ja kellokorttien lopettamisesta, tai laajemmin tämä johtavien virkojen määräaikaisuus voi tietää melkoista mullistusta tavassa johtaa työtä, kun työtä arvioidaan tulosten, ei vain paikallaolemisen perusteella. Kirkon jäsenet kohtaavat kirkon yhä useammin viestinnän välityksellä. Kirkko on monin tavoin viestivä yhteisö jo nyt, ja koko ajan enemmän. Tämän on myös komitea huomioinut. Komitea lupaa, että sen ehdotukset eivät muuta maallikoiden piispojen, ja pappien valtasuhteita. Demokratiasta pidetään kiinni jatkossakin, vaikka sen toteuttamiseen esitetään muutoksia. Pidän erittäin tärkeänä tätä, että demokratiasta pidetään kiinni jatkossakin. Esimerkkeinä hiippakuntavaltuustoista ja kirkkoneuvostoista luovuttaisiin ja kirkolliskokousta supistettaisiin. Kirkolliskokouksen edustajamäärän vähentäminen ei muuttaisi komitean ehdotuksen mukaisesti maallikoiden, pappien ja piispojen suhdetta, vaikka määrät vähenisivät. Piispojen osalta määrän pieneneminen tarkoittaisi vuorollaan äänioikeutettuja, mutta kaikilla olisi läsnäolo-oikeus. Iso näkyvä muutos piispojen kohdalla olisi, että heidän tulisi komitean mielestä istua hiippakuntansa muiden edustajien kanssa samalle riville. Tässä kohdassa komitea ehkä jalkapallotermiä käyttäen pelaa hieman liian pientä. Saman tien olisi voitu demokratiaa laajentaa siten, että kirkolliskokouksen maallikot valittaisiin suoralla jäsenvaalilla. Tästä ehkä poistaisin tämän konditionaalin, ja kuten tuossa edellä jo todettiin, tämä olisi yksi keskeinen uudistus, maallikoiden valinta suoralla jäsenvaalilla. Mielenkiintoinen on ehdotus nuorten kiintiöpaikoista. Vaikka periaatteessa kannatan äskeistä nuorten puheenvuoroa, niin joskus kiintiöt ovat tapa viedä asioita vähän nopeammin eteenpäin ilman esimerkiksi sukupuolikiintiöitä niin tuskin kehitys naisten aseman parantamisessa olisi niin nopeasti tapahtunut kuin on tapahtunut. Komitea ehdottaa määräenemmistösäädöksen lieventämistä. Toivottavasti ehdotuksen merkitys ymmärretään myös täällä. Lieventämistä on joskus vastustettu sillä perusteella, että se olisi kirkon loppu. Itse ajattelen, että niiden ennallaan pitämisestä on enemmän haittaa kirkolle, kuin lieventämisestä. Uskon myös, että kirkon olemassaolo ei ole vain ihmisistä riippuvainen. Ja ehkä sittenkin kannattaisi siirtyä seurakuntayhtymissä yhteen vaaliin kahden sijaan. Myönteinen suhtautuminen nettiäänestykseen herättää toiveita. Nythän myös valtiovalta näyttää sille vähintään keltaista valoa, eli tutkimista jatketaan.

Seurakuntarakenteen suhteen komitea on ottanut edellisellä kaudella pysäytetystä rakenneuudistuksesta parhaita paloja. On selvää, että jonkinlaista rakenneuudistusta seurakuntalaitokseen on pakko tehdä, vaikka sanaa pakko ei saisi sanoa. Kehitysolosuhteet ja ympäristö pakottavat siihen. Hyvää mietinnössä on myös eri vaihtoehtojen puntarointi. Vaikka olisikin päädytty jollekin kannalle, silti esitetään myös vaihtoehtoja, miten ne toteutettaisiin ja mikä niiden merkitys olisi. Komitea esimerkiksi kannattaa kirkon julkisoikeudellisen aseman säilyttämistä, mutta tuo esille mitä siitä luopuminen merkitsisi. Kirkon ja seurakuntien luonne ja toiminta muuttuisi merkittävästi, jos tuosta asemasta luovuttaisiin, tai se menetettäisiin. Tämän vuoksi olisi kirkon väkeä jakavissa kiistakysymyksissä kyettävä saamaan riittävä sopu. Kirkkoa ei kannata hajottaa, tai perustaa sivuraiteilla tapahtuvien kiistelyjen vuoksi. Tämä asia nyt ei sisälly mietintöön, mutta oli vain oma toteamukseni. Hiukan kyseenalaisena sen sijaan pidän komitean flirttailua henkilöseurakuntien kanssa. Perustelut joilla ne on toistuen hylätty, pätevät edelleen, ja liittyvät seurakuntien perusluonteeseen ja yhteisöllisyyteen. Kirkko muodostuu seurakunnista, ei kuppikunnista, mutta voin tämänkin henkilökohtaisesti hyväksyä, jos se liittyy johonkin kokonaisuudistukseen, siinä muodossa mitä komitea sitä kaavailee. Kristillisen kirkon historia kyllä kertoo eriseuraisuudesta, joka on synnyttänyt paljon erilaisia kirkkoja, ja erilaisia ryhmittymiä. Paavin vierailu luterilaisten kirkkojen parissa ruotsissa lokakuun lopulla, reformaation juhlavuoden merkeissä, mihin arkkipiispakin viittasi avajaisissa, korosti yhteisen kirkon merkitystä, ja sitä kohden pyrkimisen mielekkyyttä, silläkin uhalla, että jostain oltaisiin eri mieltä. Paavin puheesta tuli mieleeni, koska siinä oli paljon historiallista havinaa, että hän taisi tehdä eräänlaisen Canossan matkan. Arvoisa puheenjohtaja, komitean ehdotuksia on katsottava kokonaisuuden ja yhteisen hyvän kannalta. Yhteinen etu on asetettava yksityisen edelle. Monet uudistukset ovat kaatuneet päinvastaiseen suhtautumiseen. Se tarkoittaa, että vanhoista rakenteista ja totutuista toimintatavoista on tarvittavissa määrin uskallettava luopua. Se olisi meidän tekomme kirkon hyväksi. Mielestäni komitean mietelmässä on myönteinen ote, siinä on suorastaan draivia.



Paluu