Puheenvuoro



Malinen Oiva, edustaja

Otsikko:
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2004-2007
Monikasvoinen kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2004-2007 (Kirkkohallituksen esitys 6/2008)

Täysistunto:
Tiistaina 4 päivänä marraskuuta 2008 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Aikoinaan, kun läänejä oli Suomessa nykyistä enemmän, varsinkin vähäsuolaiseen ruokaan tottunut Kuopion lääniin tulija saattoi hokea tien vierustan taulusta suurin kirjaimin kirjoitettuna suoranaista evankeliumia "Teitä ei suolata Kuopion läänissä". Jeesus tuumi opetuslapsilleen jossain vaiheessa, että nämä ovat suolana maailmassa. Käsillä olevassa Monikasvoinen kirkko -kirjassa voidaan nähdä miten suolaus on viimeisten vuosien aikana onnistunut. Monikasvoinen kirkko on hyvä tietopaketti ja yhtälailla analyysi siitä, mitä kuluneen neljän vuoden aikana on tapahtunut. Analyysi puuttuu ansiokkaasti myös siihen, mitä tulevaisuudessa pitäisi tapahtua. Eräänä tulevaisuuden haasteena on mainittu kirkon ohut kontaktipinta nuoriin aikuisiin, sekä median luomat mielikuvat kirkosta. Jälkimmäiseen voisi liittää viestinnän laajemminkin. Suurissa kaupungeissa kirkon jäsenmäärä laskee nykyisin suunnilleen prosentin vuodessa. Seurakunnan koosta riippumatta kirkosta eronneiden lukumäärä on kasvamistaan kasvanut. Noin 75 % kirkon jättäneistä kuuluu nuoriin aikuisiin. Enemmistö kirkosta eronneista on sanonut ainakin yhdeksi eronsa syyksi sen, että kirkolla ei ole heille mitään annettavaa. Välinpitämätön suhtautuminen kirkkoon on lisääntynyt myös niiden keskuudessa, jotka ovat edelleen kirkon jäseniä. Tämä kertoo osaltaan sen, että kirkon tekemä työ ei nouse kaikilta osin kirkon jäsenten tai seurakunnan alueella asuvien ihmisten tarpeista. Pääsääntöisesti ne toiminnot menestyvät, joissa työ tehdään seurakuntalaisten tarpeet huomioiden, kirkolliset toimitukset, päiväkerhot, rippikoulu ja diakoniatyö. Jumalanpalveluselämän ja kirkolliset vaalit voisin ottaa ainakin osittain esimerkiksi siitä, miten tarjonta ja tarpeet eivät kaikilta osin kohtaa. Se lienee selvää, ettei kirkko pysty vastaamaan tämän ajan haasteisiin ainoastaan entisin menetelmin. Nyky-yhteiskunnassa näyttävät menestyvän sellaiset toimijat, jotka osaavat koota jo ilmaistavissa olevaa ja myös piilevää tietoa ihmisten tarpeista ja vastata näihin tarpeisiin. Perinteisesti kirkko on luonut arvoa tarjoamalla sellaisia palveluita, joita se olettaa ihmisten tarvitsevan, mutta tämä malli ei näytä enää nykyisin toimivan.

Viestintä on muodostunut entistä tärkeämmäksi tässä hektisessä yhteiskunnassa ja ajassa. Seurakuntien viestinnässä tarvitaan yhä selkeämmin sellaisia kanavia, joiden avulla viestiä pysytään välittämään tehokkaasti ja toisaalta myös taloudellisesti. Verkkoviestintä on tässä katsannossa yhä merkittävämmän aseman. Hengellinen elämä verkossa -hanke voi vastata tähän tarpeeseen omalta osaltaan. Myös seurakuntien kotisivuista pitäisi saada informatiiviset ja luettavat, ajantasaiset ja mielenkiintoiset. Sellaisia on toki paljonkin, mutta on myös niitä, jotka eivät palvele tarkoitustaan parhaalla mahdollisella tavalla. Median luomiin mielikuviin voi yrittää vaikuttaa ainakin paikallistasolla. Pääsääntöisesti maakunnalliset ja ennen muuta paikalliset lehdet ja viestintäkanavat kertovat seurakunnasta ja sen toiminnasta asiallisesti ja yleensä myös kiinnostavasti edellyttäen tietenkin, että toiminta lähtökohtaisesti kiinnostavaa. Eräs suurimmista kirkon vaaroista on nähdäkseni se, että se yrittää miellyttää kaikkia. Kaikkien mieliksi ei osaa olla kukaan sellainen, joka sitä yrittää ei lopulta ole mieliksi kenellekään. Pahimmassa tapauksessa kukaan ei enää ota vakavasti. Kunnioituksen saavuttaa sellainen, joka seisoo omilla jaloillaan ja pysyy reilusti kannassaan, vaikka joku suuttuisikin ja joku varmasti aina suuttuu. Nyky-yhteiskunnassa kirkkokin on entistä selkeämmin kilpailutilanteessa. Yhä useammat ihmiset eivät näe mitään ongelmaa siinä, että käyvät silloin tällöin kirkossa ja joskus hengen tiedon messuilla, lukevat New age -liikkeen oppaita ja uskovat sielunvaellukseen ja mitä kaikkea vielä muuta. Myös ne yhtenäiskulttuurin ajat ovat auttamattomasti takana, jolloin kirkko yksin määritteli moraalin ja tapakulttuurin. Nykyisin kirkosta on tullut entistä enemmän mielipidevaikuttaja ja oikeastaan sen seurauksena ihmiset ovat alkaneet uskomaan kirkkoon myös instituutiona entistä enemmän.

Tässä tilanteessa kirkko tarvitsee entistä enemmän selkeitä linjauksia, niin kuin täällä on jo aikaisemminkin viitattu. Se saattaa tarkoittaa myös sitä, että jäseniä katoaa, mutta epäilemättä osa jo eronneista tulisi takaisin, kun he näkisivät, että kirkolla on selkeä sanoma, ja että siihen voi luottaa. Että se uskaltaa olla sitä, mitä se alun alkaenkin on ollut, Kristuksen kirkko, joka perustaa olemassa olonsa ja julistuksensa Jumalan sanaan. Sanoma pyhästä, mutta Kristuksen tähden armollisesta Jumalasta ja syntisen vanhurskauttamisesta on se, mitä tämän ajan moniarvoisuuden, kovan kilpailu- ja tehokkuusyhteiskunnan ja turvattomuuden keskellä elävät ihmiset tarvitsevat.



Paluu