Puheenvuoro



Rissanen Seppo, edustaja

Otsikko:
Vammaisten yhdenvertaisuuden toteuttaminen kirkolliseen työhön otossa (Edustaja-aloite 6/2008)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä toukokuuta 2008 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat. Aloitimme keväisen istuntokautemme messulla Turun tuomiokirkossa. Messun yhteydessä kerättiin kolehti yhteisvastuukeräykselle. Sen tuotto tänä vuonna käytetään vammaisten työllistämiseen. Pöydillemme jaetussa kirkon strategiaesitteessä todetaan heikommassa asemassa olevien puolesta puhumisen olevan keskeinen linjaus kirkollemme. Katsomme että tähän meitä velvoittaa raamatusta nouseva ihmiskäsityksemme. Kaikilla ihmisillä on Jumalan edessä sama arvo. Jotta voisimme olla vakuuttavia tällä asialla, uskollisia uskomme kannalta keskeisille asioille, meidän on kuitenkin uskallettava katsoa peiliin. Meidän on kysyttävä, olemmeko hoitaneet oman osuutemme tässä asiassa oikealla ja mallikelpoisella tavalla. Se peili jota meille tällöin tarjotaan, on vuonna 2006 valmistunut Yhdistyneiden Kansakuntien vammaisten oikeuksien sopimus, jonka ratifiointi on parhaillaan meneillään ympäri maailmaa. Tätä sopimusta on kuvattu paradigman muutokseksi, ajattelutavan muutokseksi, suhtautumisessa vammaisiin. Hyväntekeväisyyden kohteista vammaiset halutaan tehdä subjekteiksi omissa asioissaan ja täysivaltaisiksi osallistujiksi yhteiskunnan toimintaan. Itse asiassa kirkkomme strategian määrittely puolesta puhumisesta on tässä mielessä jo vanhentunut käsite. Tavoitteena tulisi olla huolehtia siitä, että vammaiset tulevat kuulluksi. Heidän on voitava itse puhua omasta puolestaan. Työelämään pääsy ymmärretään sopimuksessa keskeiseksi välineeksi tämän toteutumiselle. Vammaisten pääsy työelämään puolestaan ei onnistu, jollei sitä estäviä rajoituksia pureta ja syrjintää selkeästi kielletä. Sopimuksen ratifiointi on päässyt hyvään vauhtiin. Se muuttaa vammaisten elämän edellytyksiä nopeasti ja tehokkaasti tämän uudenlaisen ajattelun pohjalta. Kuten tiedämme, kirkollamme on tietty dispanssi syrjinnän kieltävästä ja yhdenvertaisuutta tavoittelevasta lainsäädännöstä. Mielestäni tämän tulee tarkoittaa sitä, että meidän on kirkossa oltavan tämän vuoksi erityisen herkkiä vammaisten asioiden hoidossa. Tässä kohden ei sovi se, että opetusministeri Wallinia lainatakseni: "Kirkko on pari sukupolvea muita jäljessä". Vammaisten työllistämisessä kirkon pitäisi olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä muille. Meillä on kuitenkin valitettavasti säädöksiä ja ohjeita, jotka estävät ja rajoittavat vammaisten pääsyä kirkon työhön. Yhtenä esimerkkinä on usein näkyvä ilmoitus, että työhön hakijalta vaaditaan suomen ja ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Tätä voidaan ja on käytetty kuurojen ja näkövammaisten kohdalla työhönoton esteenä, vaikka alun perin tarkoituksena olisikin ollut jokin muu asia. Sokeista ei joka tapauksessa milloinkaan tule normaalisti kirjoitetun tekstin lukijoita eikä tuottajia eikä kuuroista minkään kielen puhujia tai kuulijoita. Kuurojen kohdalla olen useamman kerran kuullut esitettävän, että heidänhän pitäisi tulla kuurojen lisäksi toimeen myös kuulevien työtovereiden kanssa. Jos tämä argumentti hyväksyttäisiin yleisesti työmarkkinoilla, kukaan kuuro ei voisi koskaan saada työtä miltään työnantajalta. Tiedämme toisaalta myös, että hyväkään puhetaito ei välttämättä takaa keskinäisen kommunikaation sujumista edes kirkollisessa työssä. Vammaisuus tulee YK:n sopimuksen mukaan ottaa huomioon myös sillä tavoin, että vammaisuuden aiheuttama este on otettu huomioon työtehtäviin edellytettävässä koulutuksessa. Pappisviran saamisen kohdalla piispainkokous on vaatinut sellaista kielitaito-ohjelmaa, että se on täysin kohtuuton näkö- ja kuulovammaisille, joiden kielitaito muuten saattaa olla loistava ja monipuolinen. Kreikan kielen kohdalla kuuronkin teologian maisterin pitää osata korkomerkkien sijoittaminen oikein, vaikka hänellä on yhtä vähän käsitystä sanapainoista kuin syntymästään sokealla värimaailmasta. Olen itse sellaisen työnantajan palveluksessa, joka on ottanut työsuhteeseen kuuroja, näkö- ja liikuntavammaisia, siitä huolimatta, että heidän tulee työssään kyetä jatkuvasti matkustamaan ja julistamaan evankeliumia sekä kuuleville että näkeville. Tuntuu erikoiselta, että Suomea ennen, Namibia on kyennyt ratifioimaan YK:n sopimuksen ja että Tansanian kirkko vihki ennen meitä kuuron teologin papiksi. Emme voi vaatia muilta sellaista, mitä emme ole itse valmiit toteuttamaan. Vammaisten työnsaannin esteenä olevat rajoitukset on kirkossa purettava kiireellisesti. Kyse ei ole aivan pienestä ihmisryhmästä joita tämä asia koskee, sillä vammaisia YK:n arvioiden mukaan on väestöstä noin 10 %. Vammaiset ovat maailman suurin vähemmistö kaikkialla. Esitän siis, että kirkolliskokous antaa kirkkohallitukselle tehtäväksi ryhtyä kiireellisiin toimenpiteisiin sellaisten kirkkojärjestyksen, piispainkokouksen määräysten sekä kaikkien kirkollisten toimijoiden virkasääntöjen muuttamiseksi siten, ettei niissä ole vammaisten työnsaantia estäviä vaatimuksia.


Paluu