Puheenvuoro



Huovinen Eero, piispa

Otsikko:
Lakivaliokunnan mietintö 4a/2007 kirkkohallituksen esityksestä 2/2006, joka koskee kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamista

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä marraskuuta 2007 klo 11.10

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Haluan aivan ensiksi ilmaista suuren solidaarisuuteni lakivaliokuntaa kohtaan, kunnioitukseni sen työtä kohtaan. Luulenpa, että lakivaliokunta aivan erityisellä tavalla on samassa tilanteessa, missä me kaikki olemme, kun havaitsemme miten vaikeaa lakipykälien muotoileminen on ja miten vaikeaa se on erityisesti silloin, kun ollaan kovassa aikapaineessa. Haluan siis ilmaista vielä kerran suuren ymmärrykseni näille vaikeuksille, myös kaikille niille juridisille heijastusvaikutuksille, joita yhden pykälän muuttaminen mahdollisesti aiheuttaa. Lakivaliokunta on tehnyt siinäkin mielessä uhrautuvaa työtä, että sen puheenjohtaja ja sihteeri ovat työtä tehdessään joutuneet jäämään paitsi siitä hauskasta ohjelmasta, jota kirkolliskokouksen päättäjäisillalla eilen esitettiin, ja edustaja Leppänenkin joutui lähtemään lentopallokilpailuista kymmenen minuuttia ennen niiden päättymistä. Kaikki on siis tehty todella sitoutuneesti kovan paineen alla, ja sille on annettava suuri arvo.

Lakivaliokunnan perustelut kirkkolain 6 luvun 25 §:n muotoilulle ovat sivulla 2. Lakivaliokunta toteaa, että edellisessä istunnossa hyväksytty muotoilu on sikäli ongelmallinen, että on hankala todeta, milloin on kyse tunnustuksen mukaisesta toiminnasta. Mieleni tekee vain todeta, että varmasti on yhtä vaikeaa todeta, milloin työntekijä on toiminut asianmukaisesti tai viivytyksettä. Lakivaliokunta sanoo, että tämä voi muodostua erottamisperusteeksi, jos vedotaan siihen, että pitää pysyä kirkon tunnustuksessa. Samanlainen vaikeus tulee silloin, kun vedotaan siihen, että työntekijän tulee toimia asianmukaisesti. Jään miettimään sitä, että kirkkojärjestyksessä, sen 1 luvun 5 §:ssähän on myös sellaisia ihannepykäliä, joita juristit nimittävät nimellä lex imperfecta, joissa kaikille kirkon jäsenille asetetaan ihanteita, tietoisena siitä että niitä ei käytetä erottamisperusteena. Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteutumista, noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan. Voi tietysti olla, että silloin kun virkamiesoikeudellisia säädöksiä säädetään, silloin mahdollisuus käsittää pykälä ihannepykäläksi ei ole samalla tavalla mahdollinen kuin äsken mainitussa kirkkojärjestyksen kohdassa. Huomiota kiinnittää se, että kirkossa osaamme kyllä puhua maallisten velvoitteiden sitovuudesta, mutta sitten kun tulee puhe hengellisestä sitoutumisesta, me kaikki olemme paljon arempia, ja ujous tuntuu valtaavan meidän mielemme. Se on tietysti ymmärrettävää sen vuoksi, että hengelliset asiat ja usko ovat sillä tavalla ihmisen sydämen asia, että siinä tarvitaankin suurta arkuutta. Lakivaliokunnan muotoilema pykälä edellyttää, että vain osalta kirkon viranhaltijoilta edellytetään, että he pysyvät kirkon tunnustuksessa. Tämä muotoilu on perusteltu sen vuoksi, että heidän kohdallaan on selvästi kysymys hengellisistä tehtävistä. Epäsuorasti tämä kuitenkin voi antaa viestin, että muiden työntekijöiden ei tarvitse pysyä kirkon tunnustuksessa. Tätä lakivaliokunta ei tietenkään ole tarkoittanut. Tämä osoittaa vain, miten vaikeaa tällainen pykälän muotoilu on. Lakivaliokunnan alkuperäisessä mietinnössä 4 sivuilla 14 ja 15 sanotaan, että viranhaltijalla on lojaliteettivelvollisuus työnantajaa ja tämän tehtävää kohtaan. Lakivaliokunta tarkoittanee siinä yhteydessä, että tämä lojaliteettivelvoite koskee kaikkia viranhaltijoita. Sanoopa lakivaliokunta alkuperäisessä mietinnössään myös, että tämä tarkoittaa sitoutumista kirkon tunnustukseen. Lisäksi lakivaliokunta sanoo, että hengellisessä työssä olevilta edellytetään "tavanomaista suurempaa sitoutumista kirkon oppiin ja eettisiin periaatteisiin." Alkuperäisen mietintönsä perusteluissa lakivaliokunta on siis näyttänyt edellyttävän sitä, että kirkon työntekijöiltä edellytetään lojaliteettivelvollisuuteen kuuluvaa jonkinlaista sitoutumista kirkon tunnustukseen. Nyt 4a-mietinnössä valiokunta näyttää kuitenkin poikkeavan aiemmassa mietinnössä esitetyistä periaatteellisista näkökohdista. Yksi seikka, joka tietysti puoltaa tämän lakivaliokunnan nyt esitetyn muotoilun hyväksymistä on se, että se on samantyyppinen kuin ortodoksisen kirkon jo hyväksytyssä laissa, ja silloin sillä olisi tietty juridinen analogia, vastaavuus, muualla hyväksyttyyn lakiin.

Mitä sitten tulee kysymykseen uskonnonvapaudesta tässä yhteydessä, se on epäilemättä hyvin monimutkainen ja vaikeasti ratkaistava asia. Arvelen kuitenkin niin, että lojaalisuus työnantajaa kohtaan merkitsee aina jonkinlaista asianomaisen työntekijän perusoikeuksien kaventumista. Tätä kysymystähän uskonnonvapauslain ja koululakien hyväksymisen yhteydessä käsiteltiin siinä muodossa, että jos oppilas kuuluu kirkkoon, hän osallistuu koulussa oman uskonnon opetukseen. Tässä yhteydessä keskusteltiin siitä, onko oppilaalla, joka kuuluu kirkkoon ja on velvoitettu osallistumaan oman uskonnon opetukseen, onko hänellä uskonnonvapautta siinä mielessä, että hän voisi kuulua kirkkoon mutta uskonnonvapauteensa vedoten olla osallistumatta oman uskonnon opetukseen. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tästä nyt en ole aivan varma, silloin se oppilaan uskonnonvapaus ratkaistiin sillä, kuuluuko hän kirkkoon, ei sillä esittääkö hän jälkikäteen oman mielipiteensä siitä että hän uskonnonvapauteen vetoamalla voisi päästä irti uskonnonopetuksesta. Näen tässä tietyn analogian myös tähän kysymykseen työntekijän velvollisuuksista. Lopuksi kiinnittää huomiota se, että lakivaliokunta on tässä asiassa asiantuntijoina kuullut kolmea juristia, mutta ei yhtään teologia.


Paluu