Puheenvuoro



Mäkinen Kari, arkkipiispa

Otsikko:
Istuntokauden päättäminen

Täysistunto:
Perjantaina 9 päivänä marraskuuta 2012 klo 11.15

Teksti:
41 § Istuntokauden päättäminen

Arvoisat edustajat ja muut läsnäolijat. Ärade kyrkomötetsombud och andra närvarande. Tämä istuntokausi on nyt siis päätöksessä. Olemme tehneet päätöksiä, mutta ennen muuta tämän viikon aikana on puhuttu aika paljon. Tämä on ollut sillä tavoin omanlaisensa istuntokausi, että on työskennelty keskustellen tässä salissa varsin runsaasti ja valiokunnat ovat kokoontuneet sitten vastaavasti jossain määrin tavallista vähemmän. Keskustelu on koskenut erityisesti kahta asiaa: Kirkon nelivuotiskertomusta ja seurakuntarakennetta. Näistä kahdesta asiasta keskustelu on ollut hiukan erilaista. Toisessa on ollut kyse siitä, että nelivuotiskertomusta on selvästi luettu hyvin eri tavoin. Siis yhtä tekstiä, yhtä meille virikkeeksi annettua luotausta on luettu eri tavoin. Kukin puhuja on kommentoinut sitä omasta näkökulmastaan. Tuo teksti on lopulta näyttänyt saavan merkityksensä kunkin lukijan ja puhujan oman maailman ja oman todellisuuden, oman kokemuspiirin pohjalta ja kussakin ihmisessä itsessään. Tämä on hyvä muistaa, kun keskustelemme kirkosta, kirkon tulevaisuudesta, kirkon todellisuudesta, kun luemme sitä todellisuutta, jonka keskellä kirkko elää ja on. Kun luemme sitä ja puhumme siitä, niin se tapa, jolla ymmärrämme, jolla luemme, saa aina merkityksensä kunkin katsojan, kunkin lukijan omasta kokemuspiiristä käsin. Siten kokonainen kuva muodostuu ainoastaan silloin, kun otetaan huomioon useammanlaisia näkökulmia. Se kertoo myöskin siitä, että todellisuus jota luetaan on monikerroksista, monitahoista ja mutkikasta. Meillä kokonaisena kirkolliskokouksenakaan ei ole mahdollisuutta saada koko todellisuutta hallintaamme. Siksi se, mikä useassa puheenvuorossa on myös toistunut, on se näkökohta, että lopulta kaikessa keskustelussa, kaikessa tulevaisuustyöskentelyssä tarvitaan myöskin nöyryyttä. Nöyryyttä siihen, että se todellisuus, se totuus, jonka ajattelen näkeväni, ei olekaan kaikki. Seurakuntarakenne -asiasta käyty keskustelu puolestaan on ollut toisenlaista. Siinä on itse asiassa kerrottu monia tapauskertomuksia. Siinä on kysytty sitä, mitä tämä yksi esitys tai mitä se muutos, jonka keskellä ollaan, mitä se merkitsee sen kokemuksen valossa, joka itsellä on. Se keskustelu on ollut kokemusten vaihtoa ja ikään kuin kokemusten keräämistä. Ilahduttavaa siinä keskustelussa on ollut se, että toisen kokemusta ei ole asetettu kyseenalaiseksi. Ei toisen tapaa nähdä tai katsoa, vaan aidosti tuotu erilaiset taustat, erilaiset kokemukset. Tältä se näyttää, kun katson sitä sen kokemuksen pohjalta, joka minulla on. On tuotu ne yhteiseen työskentelyyn ja sillä tavalla pyritty kulkemaan eteenpäin. Nämä ovat olleet pitkiä, mutta minusta tarpeellisia ja tärkeitä keskusteluja. Ne kertovat myös siitä, millä tavoin keskustellen kirkko kulkee eteenpäin. Keskustelut ovat siis merkinneet, yleiskeskustelut täällä, sitä, että valiokunnille on jäänyt ehkä odotettua vähemmän aikaa. Mutta valiokunnat ovat kuitenkin työskennelleet pontevasti ja tuloksellisesti. Olemme saaneet myös merkittäviä päätöksiä aikaan.

Haluan kiittää tässä vaiheessa kaikkia edustajia, sekä työskentelystä täällä tässä salissa, puheenvuorojen pitäjinä ja myös puheenvuorojen kuuntelijoina, joka on yhtä iso tehtävä kuin puheenvuorojen pitäminen, sekä työskentelystä valiokunnissa. Haluan kiittää valiokuntien puheenjohtajia ja sihteereitä, jotka olette kantaneet kuormaa siitä, että meille on tullut mietintöjä käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Lainoppineille asiantuntijoille haluan lausua kiitokseni, samoin pääsihteerille ja koko sihteeristölle, ja erikseen haluan mainita kirkolliskokouksen pitkäaikaisen toimistosihteerin Sirkka Suikkarin, jolle tämä kirkolliskokous on viimeinen kirkolliskokous. Kiitos myös tekniselle henkilökunnalle ja tämän talon henkilökunnalle sekä tiedotukselle, joka on tehnyt merkittävää työtä ja tekee koko ajan jotta se mitä täällä tapahtuu osallistuu myöskin siihen keskusteluun, jota julkisuudessa käydään. Kirkkohallituksen kirkkoneuvoksille, kansliapäällikölle, koko kirkkohallitukselle siitä valmistelusta, jota olette tehneet, jotta meillä on ollut niitä asioita ja niitä esityksiä, joitten pohjalta olemme voineet käydä sitä keskustelua, jota täällä on käyty.

Nyt on myös syytä erityisesti pysähtyä kiittämään työmarkkinajohtajaa kirkkoneuvos Risto Voipiota, jolle tämä on viimeinen kirkolliskokous tuossa roolissa. Risto Voipio on toiminut sopimusjohtajana, nykyisin työmarkkinajohtajana vuodesta 1993 lähtien ja sitä ennen vuodesta 1985 apulaisjohtajana. Itse asiassa koko sen ajan, kun kirkon virka- ja työehtosopimusjärjestelmää on kehitetty ja kun se on vakiintunut, niin Risto Voipio on keskeisellä tavalla ollut vaikuttamassa ja luomassa sitä. Sen lisäksi Risto Voipio on kirkkolaki -komitean sihteerinä, kirkkoneuvoksena ollut tärkeä vaikuttaja monissa, monissa kirkon järjestysmuotoa koskevissa hankkeissa ja lainsäädäntötyössä. Viimeksi mm. virkamiesoikeudellisen lakikokonaisuuden yhteydessä. Riston pitkä kokemus ja vankka asiantuntemus ovat luoneet turvallisen lujan selkänojan myös sille päätöksenteolle, jota täällä tässä salissa on tehty. Kokemus ja asiantuntemus ovat tulleet kirkon, meidän kirkkomme hyväksi ja sitä kautta koko Kristuksen kirkon hyväksi. Kirkolliskokouksen puolesta haluamme kiittää Sinua siitä työstä, jota olet tehnyt, siitä panoksesta jonka olet antanut ja toivottaa Sinulle hyvän Jumalan siunausta, kaikkiin niihin päiviin joita on edessä, mitä tahansa ne mukanaan tuovatkin.

Pyydän varapuheenjohtajia saapumaan tänne. Sitten pyydän myös Risto Voipiota saapumaan tänne.

(Kukkien ojentaminen).


Paluu