Puheenvuoro



Nummela Leif, edustaja

Otsikko:
Uusi avioliittolaki (Edustaja-aloite 2/2015)

Täysistunto:
Perjantaina 8 päivänä toukokuuta 2015 klo 10.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat. Pitäisikö ryhtyä arvioimaan uuden avioliittolain seurauksia kirkolle, niin kuin tässä aloitteessa pyydetään tekemään? Vaikka en kuulu edustaja Korolaisen mainitsemiin, joita tämän kysymys pelottaa, enkä kuulu edustaja Hiilamon mainitsemiin, jotka haluavat laittaa päänsä pensaaseen, vaan lämpimästi kannatan ja pidän henkilökohtaisesti kaikenlaisesta tärkeästä keskustelusta, en näe tätä mitenkään välttämättömänä siitä yksinkertaisesta syystä, että kirkkomme juuri pohti kysymystä homoseksuaalisuudesta kirkon opetuksessa usean vuoden ajan. Kirkossamme tuotettiin vähintään yli 800 sivua - tämän laskin vain ihan omasta hyllystä näistä dokumenteista ja kirjoista, joita oli seminaareista ja muualta - tekstiä tästä kysymyksestä pelkästään kirjojen muodossa. Kaikki kirkkomme ylimmät päättävät elimet, kirkolliskokous, piispainkokous ja kirkkohallitus, asettuivat tämän vuosien keskusteluprosessin jälkeen tukemaan perinteistä miehen ja naisen välistä avioliittoa. Miksi tämä koko prosessi pitäisi nyt taas avata uudestaan? No, jos näin kaikesta huolimatta tehdään, saamme taas uudestaan käydä läpi argumentteja puolesta ja vastaan tässä kysymyksessä, joihin jo vuosien ajan juuri tutustuimme ja jonka prosessin tuloksena kirkko päätyi kaikissa päättävissä elimissään - joskaan eivät kaikki kirkkomme ylimmät johtajat yksilöinä päätyneet - tukemaan perinteistä avioliittoa. Jos siis nyt kuitenkin halutaan aloittaa uusi keskustelukierros, on tärkeää huomioida useita asioita. Mainitsen niistä tässä joitakin tärkeimpiä, jotka eivät mielestäni vielä ole tulleet esille.

Monet meistä panivat varmasti merkille, että eduskunnan lakivaliokunta asettui vastustamaan avioliittolain muutosta mm. koska sen lapsivaikutukset olivat tutkimatta. Tässä piileekin yksi tämän keskustelun avaamattomia ovia. Aivan viime aikoina on kansainvälisessä keskustelussa tullut esille uutta aineistoa homo- ja lesboperheissä kasvaneiden lasten kokemuksista. Mm. Amerikan korkein oikeus on kuullut näitä todistuksia. Vasta julkaistu 500-sivuinen kirja Jephthah's Daughters: Innocent Casualties in the War for Family 'Equality', Jeftan tyttäret, vapaa käännös, perheiden tasa-arvoa ajavan sodan viattomat uhrit, on tärkeä tämän prosessin keskeltä noussut dokumentti. Kirjan ovat toimittaneet biseksuaali Robert Oscar López ja radikaali feministi Rivka Edelman, jotka molemmat ovat lesbovanhempien kasvattamia. Kirja sisältää lukuisia ennen julkaisemattomia lesbo- ja homoperheissä kasvaneiden todistuksia. Huomattavan aineiston pohjalta kirjoittajat kritisoivat ankarasti modernia liikehdintää nk. tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Heidän mielestään siinä riistetään lasten ihmisoikeuksia edistyksen ja tasa-arvon nimissä. Kirjassa todetaan, että muodikkaat yhteiskunnalliset liikkeet osoittautuvat usein huonoiksi ideoiksi. Rivka Edelmanin mukaan historia tulee tuomitsemaan ankarasti tällaisen toiminnan. Tämän keskustelun ytimessä on tämä kysymys jokaisen lapsen luonnollisesta oikeudesta omaan biologiseen isään ja äitiin ja toisaalta jokaisen biologisen isän ja äidin vastuusta omasta lapsestaan. Moniulotteinen, inhimillinen todellisuus murtaa tässä kysymyksessä valtamedian tukemien kampanjoiden luoman yksinkertaistetun kuvan. Nykyään käytettävissä olevan tiedon valossa olisi hyvin mielenkiintoista, kunnioitettu herra arkkipiispa, tietää, mihin perustuu teidän varmuutenne siitä, että uuden avioliittolain myötä "kenenkään avioliitto ei menetä yhtään arvostaan eikä yhdenkään lapsen asema vaarannu" (Facebook-päivitys 24.11.2014) Nimittäin yksi viimeaikaisen tutkimuksen yllättäviä tuloksia on juuri se, että sukupuolineutraalilla avioliittolailla on nimenomaan kielteinen vaikutus myös heteroseksuaalisiin avioliittoihin. Tämä vaikutus voimistuu ajan kuluessa nuorten saadessa uuden avioliittokäsityksen mukaista seksuaaliopetusta. Viittaan tässä esimerkiksi Mircea Trandafirin tutkimuksiin sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutuksista heteroavioliittoihin Hollannissa. Tutkimuksen mukaan sukupuolineutraali avioliittolaki on heikentänyt avioliiton arvostusta ja vähentänyt avioliittojen määrää maallistuneiden hollantilaisten parissa. Yksi syy avioliiton arvostuksen vähenemiseen on se, että sukupuolineutraali avioliittolaki määrittelee avioliiton aikuisten ehdolla niin, ettei siihen enää sisälly lapsen oikeus kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa. Samaa sukupuolta olevien parien lapset ovat aina lähtökohtaisesti erotettuja joko biologisesta isästään tai äidistään. Tähän eroon ei ole luonnollista syytä kuten toisen vanhemman kuolema tai avioero. Ero isästä tai äidistä on pelkästään positiivisena nähty tietoinen valinta. Tästä syystä on vaikea ymmärtää, miten näissä yhteyksissä lapselle jäisi oikeus surra isän tai äidin menetystään tai kaipuutaan tai miten lasta voisi rohkaista käsittelemään suhdettaan poissa olevaan isään tai äitiin.

Eduskunnan päätös sukupuolineutraalin avioliittolain voimaan saattamiseksi ei palvele lapsen etua. Kuitenkin juuri lapsi tarvitsee erityissuojelua, ja kirkon tulisi asettua - niin kuin juuri äsken täällä kuulimme - kaikkein heikoimpien, tässä tapauksessa lasten, puolelle. Kirkko ei tässä tapauksessa saa pettää lapsen oikeuksien puolustamista.

Toinen erityisesti kirkon kannalta unohdettu vähemmistö tässä keskustelussa ovat entiset homot, lesbot ja biseksuaalit. Heidän äänensä tulee nykyisessä ilmapiirissä hyvin heikosti kuulluksi. Tämänkin ryhmän piiristä meillä on kansainvälisesti kasvava määrä todistuksia, jotka ansaitsevat tulla kuulluksi. Suomessa TV7-kanavan kotisivuilta netistä löytyy yli kaksituntinen kansainvälinen dokumentti. Se sisältää muistaakseni 29 kertomusta ihmisistä, jotka ovat kokeneet uskon Kristukseen muuttaneen joko heidän seksuaalista suuntautumistaan tai ainakin käytännön elämäntyyliään. Dokumentin nimi on Tällaisia jotkut teistä olivat ennen. Se on lainaus Raamatusta. Suomeksi julkaistu norjalaisen Espen Ottosenin haastattelukirja Minun homoseksuaalit ystäväni sisältää toiset kymmenen todella koskettavaa pohjoismaista kertomusta samasta aihepiiristä. Näitä kertomuksia tullaan tulevaisuudessa kuulemaan jatkuvasti lisää ainakin sikäli, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuu tämän vähemmistön kannalta edes hivenen sallivammaksi nykyisen, jopa vihamielisen ilmapiirin sijaan. Nykyiselläänhän sekä yhteiskunnallinen että välillä myös kirkollinen ilmapiiri on aivan erilainen niitä ihmisiä kohtaan, joiden orientaatio muuttuu heteroseksuaalisesta joksikin muuksi kuin niitä kohtaan, jotka kokevat päinvastaisen muutoksen. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuun Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa sisältyvässä artikkelissaan, joka edellisen keskustelukierroksen aikana syntyi tämäkin kirja kirkossa, siihen sisältyvässä artikkelissa teologian tohtori Olli-Pekka Vainio kysyy: "Kirkon piirissä toimii henkilöitä, jotka eivät halua elää homoseksuaaleina vaan pyrkivät etsimään "parantumista" terapian ja jumalanpalveluselämän kautta. Monet kokevat homoseksuaalisen elämäntyylin niin rikkovana, että he haluavat siitä eroon. Kirkkoa nyt koskettavan kysymyksen olennainen osa onkin, mitä kirkko tarjoaa tällaiselle ihmiselle ja kuinka kirkko voi edistää heidän hyväänsä sekä välttää heihin kohdistuvaa syrjintää."

Näiden ihmisten kannalta ydinkysymys on ns. essentialismin ja konstruktivismin ero. Essentialismin mukaan homoseksuaalisuus on sisäsyntyistä tai synnynnäisiä ominaisuuksia,ja sosiaalisen konstruktivismin mukaan sukupuoli - siis mies, nainen - ja seksuaalisuus - homo, bi, hetero - ovat sosiaalisten suhteiden ja kulttuurin muokkaamia. Edellä mainitussa artikkelissaan Vainiolla on tärkeä huomio. Hän kirjoittaa: "On mielenkiintoista, että populaarikirkollinen keskustelu, yleisönosastokirjoitukset jne., on pääosin noudattanut essentiaalista linjaa, jonka homoliikkeen akateeminen siipi on käytännössä hylännyt."

Kun kirkko miettii omaa suhtautumistaan kaikkeen tähän monipuoliseen, inhimilliseen todellisuuteen, sen tulisi tietysti kirkkona - niin kuin täällä on monessa yhteydessä todettu - lähteä liikkeelle siitä, mitä Raamattu opettaa avioliitosta. Aikaisemmin mainitussa Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisussa Vanhan testamentin eksegetiikan ja juutalaisuuden professori Antti Laato kirjoittaa: "Yleisesti voidaan sanoa, että jos kirkot päätyisivät lopputulokseen, jonka mukaan Raamatun sana "ei" muutettaisiin sanaksi "kyllä", niin koko Raamatun hermeneutiikka ajautuisi täydelliseen ekumeeniseen kriisiin. Raamatussa ei tämän jälkeen voisi olla yhtään asiaa tai yksityiskohtaa, jota ei haluttaessa voisi muuttaa vastaavalla hermeneuttisella argumentaatiolla." Kirkolle ainoa uskottava ratkaisu on kunnioittaa Raamatun näkökulmaa tässä asiassa.

Lopuksi: Kirkon tulisi edellä mainittujan asioiden lisäksi kuunnella myös ensimmäisten kristittyjen todistusta siitä, kuinka he aikoinaan etsivät tietä elää Jumalan tahdon mukaan kulttuuriympäristön keskellä, joka yhä enemmän muistuttaa omaamme. Kirkon tulisi toisin sanoen kuunnella omaa traditiotaan. Lopuksi kirkon tulisi nimenomaan kirkkona kaikista vähemmistöistä kuunnella erityisesti niitä ihmisiä, jotka haluavat sukupuolielämässään elää Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaisesti Jumalan rakkauteen, armoon ja anteeksiantamukseen turvautuen. Jos kirkossa tulevaisuudessa kuunnellaan Raamattua ja kuunnellaan kirkon traditiossa eläneitä ihmisiä, jotka ovat pyrkineet ojentautumaan elämässään Raamatun mukaan, päädymme epäilemättä samaan lopputulokseen kuin edellisellä keskustelukierroksella, nimittäin kannattamaan perinteistä miehen ja naisen välistä avioliittoa. Silloin emme missään tapauksessa lähde siunaamaan tai vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja niin kuin tässä aloitteessa vaihtoehtoina 2 ja 3 esitetään.






Paluu